4. Kemiallinen evoluutio vai älyperäinen suunnittelu?

Biologinen evoluutio (kehitysoppi) on tieteen yleisesti hyväksymä tapahtuma. Sen sijaan kemiallinen
evoluutio, elämän synty epäorgaanisista kemikaaleista (planeetan alkuliemestä
ja alkuilmakehästä) ja niistä muodostuneista orgaanisista molekyyleistä (kuten aminohapoista),
on (ainakin toistaiseksi) tieteen ulottumattomissa. Usein puhutaan (virheellisesti) pelkästään
evoluutiosta, ja kiistaa käydään evoluutioteorian ja luomisteorian kannattajien välillä; jälkimmäinen
on, erityisesti Yhdysvalloissa, saanut uuden nimen, älyllinen suunnitelma. Biologisen evoluution
edellytys on kuitenkin sitä edeltävä tapahtuma, elämän synty (toimivan kokonaisuuden eli elävän
solun ilmaantuminen) kemiallisen evoluution tai älyperäisen suunnittelun aikaan saamana.

Mekanistis-materialistisen tieteellisen käsityksen mukaan kaikki sai alkunsa ns. alkuräjähdyksessä
(big bang), ja paljon myöhemmin elämä maapallolla olisi syntynyt sattumalta, planeetan olosuhteiden
ollessa synnyn kemialle otollinen. Alkuräjähdys on kosmologiassa vallitseva käsitys,
perustuen erityisesti galaksien mitattuun punasiirtymään ja
kaikista suunnista saapuvaan taustasäteilyyn. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, kuinka elämä sai alkunsa
maapallon orgaanisesta alkuliemestä ja ilmakehän kaasuista: kuinka kehittyivät valkuaisaineet,
entsyymit, nukleiinihapot (RNA ja DNA) ja lopulta ensimmäiset elävät solut, joista sitten biologinen
evoluutio käynnistyi. Materialistisen tieteen ongelma onkin kemiallinen evoluutio ja
sen kokeellinen todentaminen.

Ensinnäkin, tuntuu siltä, että alkuräjähdyshypoteesi (aineen ilmaantuminen) ja kemiallinen evoluutio
(elämän ilmaantuminen) tarvitsevat toisiaan naturalistisen maailmankuvan vahvistamiseksi. Toiseksi,
ovatko biologinen evoluutio ja älyperäinen suunnittelu toisensa pois
sulkevia käsityksiä? Vastauksia näihin kysymyksiin etsitään tässä kirjoitelmassa tarkastelemalla
kemistien ja muiden tieteenalojen tutkijoiden yrityksiä kemiallisen evoluution todentamiseksi ja
Urantia-Kirjan tietoja elämän alkuperästä ja biologisesta evoluutiosta.

Urantia-Kirjan mukaan elävät solut ilmaantuivat elämän juurruttamisesta (s. 664) ja sitä seuranneesta
(biologisesta) evoluutiosta (alkaen merellisen muodon aikakaudesta s.672).
Elämän aamunkoiton aikakausi (s.667): "elämä on peräisin tältä planeetalta. 550 miljoonaa
vuotta sitten me Elämänkantajat (planeetan ulkopuoliset persoonallisuudet) panimme alulle tämän
maailman elollisuuden alkuperäiset peruskaavat ja istutimme ne tämän maailman vieraanvaraisiin
vesiin."Edelleen (s.399): "Elämä ei ilmaannu universumeihin omaehtoisesti. Elämänkantajien on
elottomilla planeetoilla pantava se alulle..he järjestävät kohdeplaneetalle saavuttuaan elämän
rakennekaavat uutta elämän juurrutusyritystä varten. Kun fyysiset rakennekaavat on järjestetty,
elämänkantajat katalysoivat tuon elottoman aineen antamalla sille oman persoonallisuutensa
kautta elämän henkikipinän, ja tuossa tuokiossa elottomista kaavoista tulee elävää ainetta."

Urantia-Kirja käsittelee (biologista) evoluutiota ja ihmisen ilmaantumista ss.672-729, evoluution
valvontaa ss.730-740 ja ihmisrotujen biologista kohentamista ss.821-897 päätyen lopulta kolmen
valkoisen rodun (pohjoismainen valkoinen rotu, keski-Eurooppalainen alpiininen rotu ja Välimeren
rotu, nykyisen käsityksen mukaan ns. europidit) ilmaantumiseen ss.897-899. Nykyisen (suppean)
käsityksen mukaan puhumme sekoittumaroduista (ss.904-905), jolloin europidit lasketaan
kaukasidiseen rotuun (lääketieteellisesti "kaukaasialaiseen" rotuun).

Seuraavaksi tarkastelemme "ihmisperäisen tieteen" saavutuksia kemiallisen evoluution kokeellisissa
tutkimuksissa planeetan alkuilmakehän olosuhteissa. Ilmakehän kemiallista
koostumusta noina varhaisina aikoina tarkastelemme sekä tieteen että U-Kirjan antamin
tiedoin ja siirrymme aikaan ennen biologisen evoluution käynnistymistä.
Urantia-Kirjan mukaan planeetan alkuvaiheen ilmakehä 1,5 miljardia vuotta sitten sisälsi mm.
vesihöyryä, hiilidioksidia, hiilimonoksidia, vetykloridia ja vulkaanisia kaasuja (ilmeisesti vetyä,
rikkivetyä, rikkidioksidia ym.). Vapaata typpeä ja happea oli vain vähäisesti; planeettaa jatkuvasti
pommittavat meteorit kuluttivat kaiken ylimääräisen hapen. Melkoinen osa ilmakehän hiilestä oli
sitoutunut eri metallien karbonaateiksi. Happea alkoi olla huomattavia määriä vasta kun merilevät ja
muut kasvikunnan muodot sitä tuottivat. Vasta aikojen kuluessa happipitoinen ilma
pystyi toimimaan kitkasuojuksena meteoreja vastaan. 950-850 miljoonaa vuotta sitten hiilidioksidin
määrä oli edelleen suuri, sopiva ensin merellisen ja sittemmin maalle siirtyvän kasviston rehevään
kasvuun. Näin siis U-Kirja kertoo maapallon alkuilmakehästä.

Samassa yhteydessä mielenkiintoinen tieto ajanmääritysten luotettavuudesta (s.659): "meteorien
avaruudesta tuomien radioaktiivisten alkuaineiden tutkimus tulee paljastamaan, että maapallon pinta
on yli miljardin vuoden ikäinen. Radiumkello on luotettavin ajannäyttäjänne arvioitaessa planeetan ikää,
mutta arviot ovat liian lyhyitä siksi, että kaikki tarkasteltavaksenne tulevat radioaktiiviset
materiaalit ovat peräisin maan pinnalta (kun aikaisemmin saapuneet raskaammat alkuaineet hautautuivat syvemmälle)."

Kun elämä U-Kirjan mukaan juurrutetiin (550 miljoonaa vuotta sitten), mantereet olivat liukuneet
kohti nykyistä sijaintiaan (s.663, 668) ja Etelä-Amerikka oli eronnut Afrikasta. Lisäksi nämä
muinaisaikojen meret olivat saavuttaneet sen suolaisuusasteen, joka on välttämätön maapallon
elollisuudelle. "Nämä muinaisaikojen sisämeret olivat todella evoluution kehto."

Kokeita kemiallisen evoluution todentamiseksi

Miljoonien vuosien kuluessa orgaanisia molekyylejä saattoi muodostua sähköpurkausten (salamoinnin),
lämmön tai ultraviolettisäteilyn (suojaavaa otsonikerrosta ei ollut) vaikutuksesta
maapallon meriin. Kuinka tästä alkuliemestä aminohapot voisivat järjestäytyä proteiineiksi
ja edelleen entsyymeiksi ja kuinka geneettinen informaatio voisi syntyä RNA:n osasista,
kuinka voisi muodostua toimiva kokonaisuus, elävä solu? Venäläinen A.I.Oparin esitti 1920-
luvulla ajatuksen, että ensin kehittyivät alkeelliset solut ja vasta sitten entsyymit ja lopulta geenit.
Tieteellisemmin asiaa ryhtyi tutkimaan Stanley Miller v.1953 pyrkimällä kokeissaan jäljittelemään
maapallon oletettua alkuilmakehää.

Miller otaksui, että alkuilmakehä koostui metaanista, ammoniakista, vesihöyrystä ja vedystä. Tämän
pelkistävän atmosfäärin hän altisti sähkönpurkauksille salamointia simuloidakseen. Tuloksena oli
orgaanisia molekyylejä, mm. elämälle välttämättömiä aminohappoja. Samanlaisia tuloksia saatiin
käyttämällä lämpöä tai UV-valoa. Kun seokseen lisättiin happea, aminohappoja ei muodostunut.
Tätä pidettiin todisteena hapen puuttumiselle alkuperäisestä ilmakehästä, mikä U-Kirjan ja myöhemmän
tieteellisen käsityksen valossa onkin fakta. Tiedämme myös, että metaanin asemasta
hiilen lähteenä olivat hiilidioksidi ja monoksidi ja vapaata typpeä ennemmin kuin ammoniakkia.
Kun Miller-tyyppisiä kokeita tehtiin näissä olosuhteissa, tuloksena oli edelleenkin aminohappoja.

Miller-tyyppisten kokeiden tulokset ovat siis edustavuudeltaan molekyylitasoa ja lisäksi (kuten
myöhemmin tarkastelemme) raseemisia (ei biologisesti aktiivisia) molekyyliseoksia. Orgaanisia
molekyylejä on löydetty myös avaruudesta: astrofyysikot ovat tunnistaneet (spektroskopian avulla)
kymmenittäin molekyylejä tähtien välisestä tilasta (pölystä). Näitä ovat glysiini (eräs aminohappo),
etanoli (humalan aiheuttaja), asetaldehydi (krapulan aiheuttaja), formaldehydi, muurahaishappo jne.
Molekyylien olemassaolo tai muodostuminen tietyissä olosuhteissa ei siis osoita tai todista elämän
olemassaoloa tai syntyä.

Koska Millerin kokeissa muodostuneet aminohapot olivat ns. raseemisia seoksia, on lyhyesti
käsiteltävä asiaa. L.Pasteur havaitsi jo v.1859 viinihapon kiteytyvän kahdessa erilaisessa muodosssa,
jotka olivat toistensa peilikuvia ja kiertivät polarisoidun valon värähdystasoa oikealle (+)
tai vasemmalle (-). Selityksen tälle optiselle isomerialle keksivät van`t Hoff ja Le Bell v.1874:
erilaiset avaruusrakenteet aiheutuvat siitä, että hiiliatomi sitoo neljää erilaista atomia tai ryhmää.
Nykyisin tätä kutsutaan kiraalisuudeksi tai "vasen- ja oikeakätisyydeksi" (kädet ovat toistensa
peilikuvia, eivät samanlaisia, vain toinen on "aktiivinen" esim. keihäänheitossa). Isomeerien
fysiologiset ominaisuudet ovat usein hyvinkin erilaiset, vain toinen on biologisesti aktiivinen:
elollinen luonto työskentelee siis ns. asymmetrisesti. Kun tällaisia kemiallisia yhdisteitä muodostuu
inaktiivisista lähtöaineista, saadaan raseemisia seoksia, koska kummankin synnyn todennäköisyys
on yhtä suuri (esim. Millerin kokeet). Raseemiset seokset voidaan toki tietyin
menetelmin jakaa komponenteiksiin, mutta miten tämä olisi tapahtunut spontaanisti alkuliemessä?

Kiraalisuus on siis elämän edellytys. Lähes kaikki luonnon aminohapot ovat vasenkätisiä, vain eräät
bakteerit tuottavat oikeakätisiä muotoja. Vain parikymmentä (vasenkätistä) aminohappoa tarvitaan
proteiinien helminauhojen kaltaisten ketjujen ja "oikein" laskostuvien rakenteiden ja entsyymien
muodostumiseen. Vaikka Miller-tyyppisissä kokeissa on muodostunut useita elämälle välttämättömiä
aminohappoja, visaisin ongelma on selvittämättä: miten ilmestyivät ensimmäiset
vasenkätiset aminohapot? Jos "ihmisperäinen tiede" ei pysty selittämään tätä tai toista tutkimuslinjaa,
geeni-informaation (RNA, DNA) alkusyntyä, ollaan tieteellisessä umpikujassa.

1970-luvulla esitettiin uusi ajatusrakennelma alkusynnystä: ensin kehittyivät geenit, sitten entsyymit,
lopulta ensimmäiset elävät solut. Tämän käsityksen mukaan ensin olisi ilmestynyt RNA, joka kopioisi
itseään. Ajankohdaltaan tämä on mielenkiintoinen: U-Kirjan mukaan elämä juurrutettiin 550 miljoonaa
vuotta sitten, tieteen käsityksen mukaan DNA-keskeinen elämä ilmaantui 600 milj. vuotta sitten.

Koska RNA:n (ja DNA:n) rakenneosia saadaan laboratoriokokeissa syntymään maapallon alkuilmakehän
olosuhteissa, kemistit kuten Manfred Eigen ja Leslie Orgel, ovat pyrkineet
rakentamaan RNA-molekyylin osasistaan, nukleotidimonomeereista. Huomattiin, että tarvittiin
(elävästä viruksesta eristetty) polymeraasientsyymi tai peräti valmis RNA-malli. Tämäkin
tutkimuslinja johti umpikujaan: geeniaineksen aineelliseen muodostukseen (ei siis vielä elämän
syntyyn) olisi tarvittu elämää tai molekyylimalli itse tutkimuskohteesta.

Kemiallisen evoluution ongelma

Mekanistis-materialistisen maailmankatsomuksen omaavat tiedemiehet USKOVAT, että AINE ja
ELÄMÄ syntyivät sattumalta. Aihetodisteet alkuräjähdykselle eli aineen ilmaantumiselle (kuten
punasiirtymä, "oikea havainto, väärä tulkinta") ja kemialliselle evoluutiolle eli elämän synnylle
(kuten biomolekyylien ja niiden osasten muodostuminen maapallon alkuilmakehässä) eivät täytä
tieteen kriteerejä, koska luonnontieteiden tieteellisyys perustuu koetuloksiin. Puuttumatta (tässä
yhteydessä) aineen ilmaantumisuskomukseen ja biologisen (DNA-keskeisen) evoluution faktaan,
kemiallisen evoluution todentaminen edellyttäisi edustavia löydöksiä kokeellisessa syntetiikassa:
RNA:n, DNA:n ja entsyymien synteesit (ilman elollista avustusta) maapallon alkuilmakehän
olosuhteissa. Pitäisi myös pystyä selvittämään ja kokeellisesti todistamaan miten elävä solu syntyi
eli kuinka informaation lähde (DNA), informaation siirto (RNA), entsyymit (siirtyneen tiedon
perusteella käynnistetty ja ylläpidetty rakennustapahtuma) ja rakennusaineet (proteiinit) olivat
"sattumalta" oikeassa paikassa oikeaan aikaan eli kuinka (mahdollisesti ilmaantuneesta) yksiso-
luisesta systeemistä siirryttiin DNA-keskeiseen elämään. Tieteen pitäisi siis luoda elämää!

DNA-keskeisen elämän perustaa, DNA-molekyylin rakennetta, tutkittiin intensiivisesti 1950-luvun
alussa, mm. nobelisti Linus Pauling oli lähellä ratkaisua. Rakenteen selvittivät kuitenkin v.1952
Francis Crick, James Watson ja Rosalind Franklin ("The Dark Lady of DNA", Harper Collins
Publishers, 2002). Franklinin osuus rakenteen selvittämisessä oli ratkaiseva, sillä hänen ottamansa
röntgenkristallografinen kuva auttoi päättelemään DNA:n kierremuodon.

Urantia-Kirja (vuodelta 1935) viittaa DNA:n käyttöön ihmisrodun kehittämisessä todeten, että
ihmislaji ei enää kehity luonnollisin keinoin (s.734):"Ihmisen evolutionaarinen kohtalo riippuu
hänestä itsestään, ja tieteellisen älyperäisyyden on pakko, ennemmin tai myöhemmin, astua umpi-
mähkään vaikuttavien, hallitsemattomien luonnollisen valinnan ja sattumanvaraisen eloonjäämisen tilalle."
Kirja kutsuu tätä evoluution vaalimiseksi. DNA-genomin kartoitusta ja siitä saatavaa tietoa
tullaan tulevaisuudessa käyttämään ihmisrodun kohentamiseen (vaikka rodun jalostuksella onkin
huono maine). Jo nyt voidaan geneettisiä tauteja selvitellä DNA-virheiden tutkimuksella, tulevaisuuden
geeniteknologia tarjoaa uskomattomia mahdollisuuksia. Geenilääkkeet tulevat
(Kemia-lehti 5/2006): Kuopiossa aloittaa pian maailman ensimmäinen tuotantolaitos, jolla on
viranomaislupa valmistaa geenipohjaisia lääkkeitä (mm. aivokasvainten hoitoon).

U-Kirjan mukaan edelleen (s.735):"monet yksityiskohdat tarjoavat todisteita siitä, että elämä
suunniteltiin älyperäisesti, että orgaaninen evoluutio ei ole pelkkä kosminen sattuma. Kun elävä
solu vahingoittuu, sillä on kyky valmistaa kemiallisia aineita, jotka aktivoivat naapurisoluja, jotka
taas erittävät aineita haavan parantamiseksi ja vahingoittumattomat solut alkavat lisääntyä."
Kirja kutsuu tätä prosessia kemialliseksi vaikutukseksi ja vastavaikutukseksi, joihin sisältyy
"yli satatuhatta kemiallisten reaktioiden ja biologisten seurausvaikutusten vaihetta." Edelleen (s.735):
"kun luonnontieteilijät (maapallolla) tietävät enemmän näistä parantavista kemikaaleista,
he osaavat hoitaa erilaisia vammoja entistä tehokkaammin, ja saavat tietoa eräiden vakavien
sairauksien hallitsemisesta." Todettakoon, että penisilliini (keksitty v.1928) ja sulfalääkkeet
(keksitty v.1935) otettiin käyttöön 1940-luvulla, muita antibiootteja ja mm. viruslääkkeitä on
myöhemmin kehitetty lukuisasti. Näin ollen Urantia-Kirjan tietoja (vuodelta 1935) voitaneen pitää
lähitulevaisuuden ennustuksena.

Urantia-Kirjan "Elämän juurruttaminen" (ss.664-671) ja "Evoluution valvonta" (ss.730-740)
tarjoavat mielenkiintoisen vaihtoehdon kemialliselle evoluutiolle, joka on materialistisen tieteen
eräs ongelma "aikana ennen biologisen evoluution käynnistymistä." "Älyperäinen suunnittelu"
kemiallisen evoluution vaihtoehtona ei näin ollen ole ristiriidassa evoluution (kehitysopin) kanssa,
ne ovat toinen toisiaan seuraavia prosesseja elämän lyhyessä tai pitkässä kehityskaaressa.

Kemiallista evoluutiota myös linkissä Maailmankaikkeus

Urantia-kirja (s.468): Tiedemiehet eivät koskaan kykene luomaan ainoatakaan aineen atomia tai energiaa, eivätkä lisäämään aineeseen sitä, mitä kutsutaan elämäksi.