Ilmastonmuutos
________________________________________________________________________________
Suomen ilmastossa ei ole tapahtunut lämpötilan muutoksia sataan vuoteen (mittaukset saatu Yhdysvaltain avaruushallinnon sivustolta, Nasa/Giss):
-------------------------------------------------------------------------------------------
ESIHISTORIALLISEN JA HISTORIALLISEN AJAN ILMASTON MUUTOKSET
Kvartäärikauden (pleistoseenin) aikana esiintyneet jääkaudet ja niiden väliset lämpökaudet selitetään taivaan mekaniikasta aiheutuvilla auringon säteilyintensiteetin vaihteluilla. Viime vuosina myös holoseenin eli viimeisen jääkauden jälkeisen ajan ilmastovaihteluja koskevassa tietämyksessämme on tapahtunut läpimurto, joka perustuu subfossiilisten puiden vuosilustosarjojen ja jäätiköiden ydinten tutkimuksiin. Raymond Bradley ja John Eddy julkaisivat v. 1991 holoseenin ilmaston lämpötilamallin, josta ilmenee, että ilmasto on lämmennyt ennenkin, sekä esihistoriallisella että historiallisella ajalla, ja tietenkin ilman ihmisen vaikutusta. Lämpimät, jopa kuumat, ja kylmät kaudet (niin kutsutut pienet jääkaudet) ovat vuorotelleet aaltoliikkeen tavoin.
Subfossiilisten puiden tutkimukset käsittelevät mm. männyn ja jalopuiden metsärajan vaihteluita; lämpiminä kausina metsäraja siirtyy pohjoisemmaksi ja tuntureilla (ja Alpeilla) ylemmäksi. Lapissa männyn metsäraja on vaihdellut useasti kertoen monista ilmaston muutoksista jääkauden jälkeisenä aikana. Myös eri aikoina kasvaneiden (ja eri ajoitusmenetelmillä varmistettujen) puiden vuosirenkaat ja lustojen paksuudet (ns. lustokalenteri) antaa tietoja menneistä ilmasto-olosuhteista ja lämpötilavaihteluista. Helsingin yliopistossa on päästy noin 8 000 vuoden päähän ja Saksassa tammiaineisto ulottuu peräti 10 500 vuoden takaiseen aikaan.
Ilmasto alkoi hitaasti lämmetä, taivaan mekaniikan säätelemän maapallolle kohdistuvan auringon energian kasvaessa, n. 10 000 vuotta sitten (vs.) ja lämpeneminen nopeutui saavuttaen maksiminsa n. 6 000 vs. Tällöin lämpötila oli n. kaksi astetta nykyistä korkeampi. Suomen Lapista on löydetty subfossiilisia puiden runkoja mm. nykyisin veden alla olevista muinaismetsistä, joiden ajoitukset ja lustotutkimukset ovat yhtäpitäviä Bradley-Eddyn ilmastomallin kanssa. Noin 4 000 vs. ilmasto oli viilenemässä ja muuttui kosteammaksi n. 2 500 vs. kylmenemisen jatkuessa vuosisatoja. Ilmaston kylmenemistä joudutti vulkaaninen aktiviteetti ja erityisesti Santorinin (Theran) tulivuoren purkaus lähellä Kreetan saarta Egeanmerellä 1 600-luvulla eKr. Purkauksessa (itse asiassa räjähdyksessä) syntynyt rikkidioksidi hapettui ilmassa sulfaatti-ioneiksi ja syntynyt aerosolisumu vähensi auringon maahan kohdistuvaa energiaa pitkät ajat. Purkauksen vaikutukset (sään kylmeneminen) näkyvät Lapin muinaispuiden kapeina lustoina. Vuosina 500 eKr-100 jKr.Lapin ilmasto oli viileä, ja tuolta ajalta on vaikea löytää mäntypuun jäänteitä.
Ajanlaskumme alussa maapallon lämpötila alkoi kohota ja saavutti maksiminsa ns. keskiajan lämpökaudella 800-1 300 jKr. Silloinen lämpötilan nousu (noin 0.5 astetta) vastaa likimain nykyisin havaittua nousua (Phil Jones, Climatic Research Unit, University of East Anglia, Norwich, UK). Keskiajan lämpökausi oli huomattavasti aikaisemmin luultua lämpimämpi.Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) tieteellinen epätarkkuus on aiheuttanut sen, että pitkään uskottiin tuhannen viime vuoden lämpötilakäyrän olevan jääkiekkomailan muotoinen (tasainen varsi n.1 000-1 900, nouseva lapa 1 900-luvulla). Puolueettomat tutkijat ovat siis osoittaneet, että tuon ajan (ja myös aikaisemman holoseenin) ilmasto on ollut aaltoliikettä, kylmien ja lämpimien jaksojen vuorotellessa. Keskiajan lämpökaudella Lapin männyn metsäraja nousi pohjoisemmaksi ja korkeammalle tuntureilla. Alpeilla jäätiköt alkoivat sulaa.
Vuosina 1 400-1 800 (viileintä 1 600-1 700) ilmasto kylmeni uudelleen; tämä aika tunnetaan (ja tunnettiin jo aikaisemminkin, vaikka IPCC tieteellisesti puutteellisissa arviointiraporteissaan yrittikin painaa sen unohduksiin tarjotessaan lätkämailamalliaan) pienenä jääkautena (toki myös keskiajan lämpökausi oli "unohdettu" raportissa). Kylmyys alkoi levitä jo 1 300-luvulla, ja sen seurauksena viikinkien grönlantilainen siirtokunta menehtyi (islantilainen viikinkiasutus sen sijaan säilyi elossa). Jäätikkökerrostumista kairatut näytteet ja niiden happi-isotooppitutkimukset kertovat tästä ilmastonmuutoksesta. Noin tuhat vuotta sitten viikingit olivat asuttaneet Grönlannin ja nimenneet sen ilmaston ollessa vielä lämpöisempi. Viikingit matkasivat myös Amerikan mantereelle tuhat vuotta sitten, kuten äskettäiset arkeologiset tutkimukset (kuten viikinki-esineiden löydöt) todistavat. Kolumbus (jota historia ja oppikirjat tarjoavat Amerikan löytäjäksi), oli siis n. 500 vuotta myöhässä.
Ilmasto alkoi taas lämmetä 1800-luvun loppupuolella; tätä voidaan tietysti pitää normaalina palautumisena pienestä jääkaudesta tarkastellessa Phil Jonesin lämpötilamallia: esihistoriallinen lämpökausi kesti suunnilleen 2 000 vuotta ja ajanlaskumme alussa alkanut lämpeneminen olisi voinut sekin kestää, ilman 500-luvun viilenemistä (mm. Krakataun purkaus v.535) ja erityisesti ilman pientä jääkautta, pari tuhatta vuotta (tämä tietysti spekulointia). Ilmaston toipuminen tai palautuminen ei tietenkään ole tieteellistä, joten palaamme geologiseen historiaan.
Geologinen historia osoittaa yksiselitteisesti, että ilmaston muutokset aiheutuvat maapallolle tulevan auringon energian vaihteluista. Esimerkiksi 40 miljoonaa vuotta sitten (paleogeeniajan alussa) ilmasto muuttuu vähitellen jääkautiseksi, vaikka (geologisten tutkimusten mukaan) ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli yli kaksinkertainen nykyiseen (tai esiteolliseen aikaan) verrattuna. Auringon säteilyintensiteetin vaikutus on siis ylivertainen hiilidioksidiin verrattuna (IPCC vähättelee auringon vaikutusta ja panee lämpenemisen pelkästään kasvihuonekaasujen syyksi; astronomisia tekijöitä on tietysti vaikea mallintaa, mutta niiden jättäminen pois tietokonemallinnuksista tai niiden vaikutusten aliarviointi on epätieteellistä tai peräti harhaanjohtavaa). IPCC:n arviointiraportin mukaan maapallon lämpötila on noussut vuodesta 1860 lähtien noin n. 1 astetta, hiilidioksidin ja toisen kasvihuonekaasun, metaanin, 31 ja 151 %, vastaavasti, vuodesta 1750. Yksikään tutkija tai ilmastoskeptikko ei kiistä lämpötilan nousua tai kyseisten kaasujen pitoisuuden kasvua. Kiista koskee pelkästään sitä, kuinka suuri vaikutus näillä kaasuilla on ja mikä on hiilidioksidin rooli. Hiilidioksidin määrän lisääntyminen voi johtua myös muustakin kuin ihmisen toimista: ilmaston lämmetessä luonnollista tietä merten pintavedet lämpenevät ja fysikokemian lakien mukaisesti (kaasujen liukoisuus nesteisiin pienenee lämpötilan kohotessa) hiilidioksidia vapautuu ilmakehään. Niinpä lämpötilan nousu voi lisätä hiilidioksidipitoisuutta, eikä hiilidioksidi (joka on huomattavasti heikommin vaikuttava kasvihuonekaasu kuin vesihöyry ja metaani) lämpötilaa. Kahden käyrän (maapallon lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus) samanaikainen nousu ei tarkoita automaattisesti sitä, että a aiheuttaa b:n kohoamisen tai että b on syynä a:n nousuun tai että muita tekijöitä ei ole vaikuttamassa tarkasteltavassa fysikokemiallisessa ilmiössä. Ilmaston tapauksessa muut tekijät (kuten aurinko) ovat pääosassa.
Mikä sitten lisää (taivaan mekaniikan pitkäaikaisvaikutusten lisäksi) auringon maahan kohdistuvaa säteilyintensiteettiä, siitä on monia teorioita. Jo vuosina 1970-80 pohdiskeltiin Aurinkoon itseensä liittyviä vaihteluita. Vanhoissa tähtitieteellisissä muistiinpanoissa oli viitteitä siitä, että Aurinko muuttaa kokoaan 180 vuoden jaksoissa ja että samaa rytmiä oli havaittavissa ilmastollisissa muutoksissa. Myös auringonpilkkujen vaikutusta säätiloihin on tilastoitu. Tanskalaiset tutkijat havaitsivatkin yhteyksiä 1850-luvulta eteenpäin, mutta uusin aineisto ei täysin tue tätä. Auringon vaikutus aurinkotuulen ja korkeaenergisten hiukkasten välityksellä pilviverhoon on erän tutkimuskohde. Kuinka Auringon maahan kohdistuva säteilyenergian vaihtelu, aurinkotuuli ja magneettikentät sekä muut mahdolliset astronomiset tekijät (kosminen säteily, gammapurkaukset ja muut ulkoavaruudenen energiavirtaukset sekä astrokemialliset tekijät) vaikuttavat, on (tietysti) edelleen selvittämättä.Selvää vain on, että maapallon keskilämpötilojen vaihtelut ovat astronomisten tekijöiden ja muiden (El Nino ja La Nina, kuumat ja kylmät merivirrat ) aikaan saannosta, sekä tietysti myös jossain määrin kasvihuonekaasujen.
Geologien mukaan lämpöä kuljettavat merivirrat, haihtuva vesihöyry (voimakkaimmin vaikuttava kasvihuonekaasu) ja pilvien muodostuminen (johon astronomiset tekijät vaikuttavat) muokkaavat ilmastoa huomattavasti hiilidioksidia enemmän. Eräiden tutkimusten (Richard Seager) mukaan on mahdollista, että Kalliovuorilta Eurooppaan (10-18 km korkeudessa) kulkeutuvat ilmavirrat lämmittävät Pohjolaa enemmän kuin Golf-virta (jonka mahdollisella kääntymisellä on peloteltu).Globaalissa ilmastomallissa, ilmastonmuutoksessa ja normaaleissa säätilan vaihteluissa on vielä paljon tuntemattomia tekijöitä. Mainittakoon lopuksi, että satelliittitutkimusten mukaan ilmakehässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten vuoden 1979 jälkeen, tosin se on eri asia kuin alempana mitattavat lämpötilat tai merivesien pintalämpötilojen muutokset. Loppujen lopuksi kysymys on kuitenkin yksinkertainen (ja vastaus monimutkainen): onko nykyisin havaittu lievä lämpötilan nousu ihmisen vai Auringon aikaansaannos.
Auringon vaikutuksen tutkimuksia. |