Share |

Punaviini ja Olut

______________________________________________________________________

26.11.2015

PUNAVIINI

Laitoin tämän linkin samalla kun tässä nautiskelen (lääkärin määräyksestä) punaviiniä. Tämän ”reseptin” sain jo noin 15 vuotta sitten alentuneen HDL:n (”hyvän kolesterolin”) johdosta, joka onkin kohonnut reilusti yli viitearvon. ”Lasillinen tai pari punaviiniä päivässä, mutta ei pidä ruveta ryypiskelemään” on edelleen kirkkaana mielessäni.

punkku.jpg

---------------------------------------

OLUT URHEILUSUORITUKSEN JÄLKEEN

Olut on erinomainen palautusjuoma urheilusuorituksen jälkeen.

Tutkimuksen mukaan olut sopii erityisen hyvin nestetasapainon palauttamiseen hikoiluttavan liikunnan jälkeen. Oluen sisältämät hivenaineet palauttavat hikoilusta johtuvaa hivenaine vajetta. 

Olut sisältää kaliumia, magnesiumia, piitä ja mangaania palautusjuomia enemmän. Piitä oluessa oli yli päivittäisen tarpeen, ja kuparia ja kromiakin yli puolet tarpeesta.

– Kalium määrät ovat hurjan korkeat, jopa 16-kertaisesti urheilujuomiin verrattuna, kertoo tutkielman ohjaaja Ari Väisänen.

Kaliumilla on erityinen osa sydänlihaksen supistumisessa. Se osallistuu myös kehon neste- ja happo-emästasapainon ylläpitoon.

http://www.makuja.fi/artikkelit/4751964/ajankohtaista/suomalaistutkielma-olut-on-paras-palautusjuoma/

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194958320986/artikkeli/historiantutkija+puolustaa+kiisteltya+gradua+100+vuotta+sitten+olut+yleinen+urheilujuoma.html

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194958210854/artikkeli/pro+gradu+olut+on+urheilujuomia+parempi+palautusjuoma.html

______________________________________________________________________

ELOKUU 2013

KÄNNIGEENI

Enää ei tarvitse kysellä ”miksi jeppe juo”? Tutkijat ovat nimittäin löytäneet ”kännigeenin”, joten ihmisen perimä määrää (ainakin osittain) humalatilasta nauttimisen (KEMIA-lehti 2/2013).

kannigeeni3.jpg

MINISTERI SUSANNA HUOVINEN

susanna_ja_jutta.jpg

Ministerit palailevat lomalta

 

KUVA Satakunnan Kansasta.

 

Onko rahaministeri Jutta samaa mieltä Susannan kanssa?

 

Susanna Huovinen kohautti kansalaisia ehdotuksellaan keskioluen vetämisestä takaisin Alkon hyllyille. Tämä olisi kuitenkin paluuta menneisyyteen, vuoteen 1969, jolloin keskiolut vapautettiin ”Alkon kahleista”. Mitä seuraisi jos ministerin ajattelumallia toteutettaisiin? Ainakin ”viinaralli” Virosta kiihtyisi ja kansalaiset joutuisivat eriarvoiseen asemaan, eihän siellä maaseudulla nyt Alkon myymälöitä ole joka kylässä. Henkilöautoliikenne ja päästöt lisääntyisi kun ”kotimainen viinaralli” kiihtyisi. Lisäksi sauna- tai ruokakaljat pitäisi kaupungissakin noutaa ”pitkäripaisesta” ja muitakin hankaluuksia tulisi tavalliselle ihmiselle, suurkuluttajat kyllä hankkivat viinansa vaikka mistä, tämä nähtiin jo kieltolain aikana 1900-luvun alkuvuosina.

Ministerin ajattelu olisi siis paluu menneisyyteen ja kieltojen tielle. Eikö ministerillä ole mitään tulevaisuuden visioita?

KEMIA-lehdestä (5/2014)

 

Punaviiniä terveydeksi

Kaikille se ei kuitenkaan sovi. Tutkijat ovat tunnistaneet ns. kännigeenin (KEMIA-lehti 2/2013), jonka vaikutuksesta vapautuu suuri määrä endorfiineja (elimistön omia huumeita) aikaan saaden ”erittäin miellyttävän” humalatilan, koukuttaen näin ollen ”nappailemaan” viiniä ylen määrin (enemmän kuin 1-2 annosta).

-----------------------------------------------

VEREN ALKOHOLIPITOISUUDEN LASKEMINEN (kun nautittu määrä tunnetaan)

PROMILLET (alla oleva skannattu eräästä kirjoittamastani oppikirjasta).

Alkoholin imeytyminen ja jakaantuminen elimistöön:

promille_01.jpg

Veren promillepitoisuuden laskeminen:

promille_02.png

 

70 kg painoisen miehen promillet = 24 g alkoholia/ 0.75 (vesipitoisuus) x 70 kg (paino) = 0.46

 Etanolin poistuminen elimistöstä:

promille_03.png

-----------------------------------------------

1.2.2013 (tipattoman tammikuun jälkeinen aika)

Kaikki hanat ja Alkot kiinni kello 9-11. Sunnuntaikauppa uhattuna.

Jos alkoholiviranomaiset saavat tahtonsa läpi, Suomessa toteutetaan gorbatshovilainen raittiuskampanja.

Esitykset liittyvät Jyrki Kataisen (kok) hallitusohjelmaan, jonka mukaan hallitus toteuttaa alkoholilain kokonaisuudistuksen.

Lakiin tulisi säännös, ettei henkilökunta saa olla päissään tai pilvessä (onko aikaisemmin saanut olla kaasussa ja mömmöissä?).

-------------------------------------------------------------------------------

”Punaviini ja olut, pitää toiminnassa solut” (tuntematon runoilija). Mutta hei, tarvitaan vielä

D-vitamiinia aimo annos (20-50 mikrogrammaa/vuorokausi).

------------------------------------------------------------------------------

http://www.poliklinikka.fi/sydanterveyskanava/uutiset/alkoholi-tekee-tutkitusti-hyvaa-terveydelle-7689190

Kohtuullisesti alkoholia käyttävät välttyvät täysraittiita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitaudeilta, laaja tutkimuskatsaus vahvistaa. Suojavaikutus liittyy noin 1-2 päivittäiseen alkoholiannokseen. Tätä enemmän juovan riskit vähitellen suurenevat.

["Alkoholiannos" tarkoittaa noin 10-12 grammaa etanolia eli pullo keskiolutta tai pieni lasi punaviiniä]

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Alkoholin+kohtuuk%C3%A4yt%C3%B6n+syd%C3%A4nhy%C3%B6dyist%C3%A4+vahva+n%C3%A4ytt%C3%B6/1135264174066

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/03/1285554/alkoholi-paisuttaa-suomalaisten-vyotaroa

----------------------------------------------------------------------------------

PUNAVIINI

Punaviinissä on verisuonia vahvistavia kemikaaleja:

http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2008/02/rypleet-vahvistavat-verisuonia.html

Tohtorinväitöskirja puoltaa punaviinin terveysvaikutuksia:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/12/491546

Punaviini parantaa naisen seksiviettiä

http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=6024054

red-wine-saves-men-039-s-sexuality-2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Punaviini on terveellistä myös miehille:

http://wine-delivery.net/archives/the-mens-sexuality-improve-by-red-wine.html

-------------------------------------------------------------------------------------------

PUNAVIINI JA RESVERATROLI

http://fi.wikipedia.org/wiki/Resveratroli

Resveratroli suojaa diabetekselta ja liikapainolta:

http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=4177/type=1

PUNAVIINI sisältää resveratrolia, jonka vaikutuksia on kuvattu täällä:

http://www.resveratroli.fi/

PUNAVIINI hoikistaa(?):

http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2010/03/punaviini-hoikistaa.html

On terveellistä:

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/84624-yllattava-tutkimus-viini-hyodyllisempaa-kuin-liikunta

Alentaa kolesterolia:

http://healthmad.com/health/red-wine-helps-reduce-cholesterol/

Vaikuttaa myönteisesti veriarvoihin henkilöillä, joilla on kohonnut sydäninfarktin riski esimerkiksi korkean verenpaineen vuoksi:

http://www.imh.liu.se/kardiovaskular-medicin/staff/fredrik-nystrom?l=en

Punkku voi myös jarruttaa kasvaimia:

http://www.tiede.fi/uutiset/4202/punaviini_voi_jarruttaa_kasvaimia

 -----------------------------------------------------------------------------------------

OLUT

Kohtuullinen oluenjuonti saattaa vähentää diabetes-riskiä:

http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/8258224/A-pint-of-beer-a-day-keeps-the-doctor-away.html

beersexy_sm.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

10 hyvää syytä juoda olutta:

http://www.huoltamo.com/?page=7220367&id=0796619

Leedsin yliopiston tiedemiehet ovat todistaneet, että pubissa käyminen on hyväksi ja oluen nauttiminen samalla reissulla vielä parempi.

Tutkijat totesivat, että kapakan tervetullut tunnelma auttaa miehiä rentoutumaan. Kaksi viidestä tutkitusta kertoi menevänsä baariin jutellakseen kavereidensa kanssa. Vain 10 prosenttia sanoi menevänsä sinne vain oluen vuoksi.

Tässä 10 hyvää syytä nostaa tuoppi hyvälle terveydelle:

1. Kohtuullinen oluen kulutus suojelee elimistöä helikobakteerilta, joka aiheuttaa mahatulehduksia sekä maha- ja pohjukaissuolihaavoja.

2. London Gollege yliopiston mukaan riski saada kaljamaha ei ole suoranaisesti yhteydessä oluen kulutuksen määrään.

3. Oluessa on luonnostaan paljon pii-mineraalia, joka auttaa vahvistamaan luustoa ja auttaa suojelemaan osteoporoosilta. Piitä muodostuu oluen valmistuksessa käytetystä viljasta ja se imeytyy elimistölle helpossa muodossa varsin tehokkaasti.

4. Brittitutkimuksessa, joka tehtiin 5000 miehelle todettiin, että pari tuoppia olutta päivässä vähensi merkittävästi kakkostyypin diabeteksen riskiä.

5. Olut sisältää polyfenoleita, jotka vähentävät ”pahan” LDL-kolesterolin määrää kehossa. Portugalilaiset tutkijat löysivät oluesta myös polyfenolimuotoja, jotka ovat kaikista polyfenoleista tehokkaimpia taistelussa rintasyöpää vastaan, joten muista ottaa myös vaimo mukaan oluselle.

6. Oluessa on paljon B6-vitamiinia, mikä estää homokysteiinin muodostumista elimistöön. Homokysteiini on eräs aminohappolaji, joka on yhdistetty sydänkohtauksen riskiin. Oluessa oleva etanoli, eli alkoholi auttaa myös ohentamaan verta ja lisää hyvien HDL-kolesterolien määrää elimistössä.

7. Suomalaistutkijat huomasivat, että miehillä jotka juovat pullon olutta päivässä munuaiskivien riski väheni jopa 40 prosenttia. Tutkijat uskovat tämän johtuvan oluen diureettisesta (virtsan eritystä lisäävä) vaikutuksesta, mikä auttaa huuhtelemaan munuaisia.

8. Keskiverto tuoppi sisältää 20 prosenttia päivän kuitutarpeesta, mikä auttaa alentamaan kolesterolia. Oluessa on myös paljon B-vitamiineja ja noin 200 kilokaloria, mikä on vähemmän kuin täytetyssä uuniperunassa.

9. Saksalaistutkimuksen mukaan yli 50-vuotiailla, jotka nauttivat yhdestä kolmeen pientä olutta päivässä oli 42 prosenttia pienempi riski sairastua dementiaan kuin absolutisteilla. Riski kuitenkin nousi mikäli olutta nautti liian paljon.

10. Kanadalaistutkimuksen mukaan tummat oluet sisältävät antioksidantteja, jotka puolittavat ikään liittyvän silmäsairauden, kaihin riskiä.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Oluen ja viinin vertailu: 

http://www.olutliitto.fi/index.php?CategoryId=3

Pieni määrä alkoholia nostaa HDL-pitoisuutta (”hyvää kolesterolia”).  

------------------------------------------------------------------------------------------------