SUOMI (JA MUUT)12.11.2023 Luetuimmat tekstit viimeisen viikon ajalta
Saksassa suunnitellaan maahanmuuttopoliittisia muutoksiasunnuntai 12. marraskuuta 2023Saksassa suunnitellaan maahanmuuttopoliittisia muutoksiaAngela Merkelin Saksa toimi vuonna 2015 primus motorina prosessissa, jonka aikana EU:n alueelle otettiin noin 1,3 miljoonaa kehitysmaalaista. Tapahtuman seurauksena Saksan ja monien EU-maiden sisäinen turvallisuustilanne on heikentynyt oleellisesti. Tämän seurauksena - ja kehitysmaalaisen kansainvaelluksen jälleen nostaessa päätään - on Saksassa ryhdytty toimiin käynnissä olevan maahanmuuttaja-aallon suitsimiseksi. Tämä tarkoittaa monenlaisia hyvää tarkoittavia toimenpiteitä. Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: Freudilainen lipsahdus, 9-vuotias tyttö ja kulttuurinen omiminen 10.11.2023 Ukrainan EU-tie aukeamassa – Näin liittyminen muuttaisi unioniahttps://www.hs.fi/politiikka/art-2000009972654.html EU:n komissio suositteli keskiviikkona jäsenyysneuvottelujen aloittamista Ukrainan kanssa. Jäseneksi päästäkseen Ukrainan on muututtava radikaalisti, mutta jäsenenä se myös muuttaisi unionia. HS käy läpi isoimmat muutokset. KUVA https://hs.mediadelivery.fi/img/658/c9aa30cc5e9937fe5926fdd1693cab79.jpg.webp Koronan taudinkuvassa on yksi selkeä ero kolmen vuoden takaiseenhttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009981580.html Sairaalahoidon syyt ovat nyt täysin erilaisia kuin mitä ne olivat ennen rokotuksia ja omikronmuunnosta. Koronatauti on tällä hetkellä ensisijaisesti hengitystieinfektio, jonka oireita ovat muun muassa kurkkukipu, kuume, päänsärky sekä lihassäryt ja joskus makuaistin häiriöt. Taysin infektioyksikön ylilääkärin Jaana Syrjäsen mukaan koronainfektio on tällä hetkellä pitkälti flunssamainen tauti, mutta esimerkiksi kuume saattaa sairastuneella nousta korkeaksi, kuten influenssassa. Influenssassa yskä on kuitenkin kuivaa, kun taas koronataudissa voi olla myös limaista yskää. Toiset selviävät taudista pelkällä nuhalla ja yskällä. Syrjänen kertoo, että kuten kaikissa muissakin hengitystieinfektioissa, myös koronainfektiosta saattaa seurata jälkitautina esimerkiksi poskiontelotulehdus, bakteerikeuhkokuume ja korvatulehdus. ”Eli tällaisia tauteja, jotka saattavat vaatia lääkärin arviota ja antibioottihoitoa.” Ulkoministeri Valtonen Gazan sodan tulitauosta: ”Vaikka Israel lopettaisi, ei Hamas ole kertonut olevansa valmis tulitaukoon”https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009979565.html Ministeri Valtosen vierailu Berliiniin osui kristalliyön juutalaisvainojen vuosipäiväksi. Valtosen mukaan suomalaisministerien kesällä paljastuneet natsiaiheiset vitsit eivät ole nousseet esiin. 8.11.2023 Pääkirjoitus: Kenraali sanoi ruman totuuden – Ukraina häviää, elleivät demokratiat lakkaa pelkäämästähttps://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/1b901e51-92c3-4f07-b324-234565f5c31b Olennaista on lopputulos: aseapu Ukrainalle on ollut riittämätöntä, koska se ei ole vaikuttanut Venäjän johdon tavoitteisiin. Jos Suomi ja muut demokratiat haluavat, että Ukraina voittaa ja säilyy itsenäisenä valtiona, maiden on lisättävä ja nopeutettava aseapuaan Ukrainalle. Sen on tapahduttava heti. Ukraina tarvitsee demokratioilta ylivertaiset aseet, modernit hävittäjälaivueet ja taukoamattomat tykistön kranaattitoimitukset. Jos tätä ei haluta toteuttaa, sekin on valinta. Silloin valitaan se vaihtoehto, että Putin voittaa – ja Venäjä jatkaa imperialismiaan. KOMMENTTI: VENÄJÄN IMPERIUMI VOI TUHOUTUA VENÄJÄN IMPERIUMIN TUHOUTUMINEN ”JONKA KOHTALO ON SILLE MÄÄRÄÄVÄ” Tsaarin kohtalohttps://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009593013.html Vladimir Putinin kohtalo vallan kahvassa riippuu sodan lopputuloksesta, arvioivat asiantuntijat. Mikäli sota päättyy tappioon, kaatuu myös Putin. LUE LISÄÄ https://www.tapionajatukset.com/44557 Käänteentekevä raportti julki – Asiantuntija: Näin Suomen on varauduttavahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a033c9a4-9c0d-42c8-9f85-f16342926129 Euroopan komissio julkaisee keskiviikkona laajentumisraportin, joka mediatietojen mukaan sisältää merkittävän käänteen. Euroopan komissio julkaisee keskiviikkona odotetun laajentumisraporttinsa, jossa selvitetään ehdokasmaiden edistymistä. Samalla komission odotetaan suosittavan, että Ukrainan ja Moldovan kanssa aloitetaan viralliset liittymisneuvottelut. Jäsenmaat tekevät asiasta lopullisen päätöksen joulukuussa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tyyne Karjalainen pitää merkittävänä käänteenä sitä, että EU näyttää nyt viimein edistävän laajentumista toden teolla. Kaikkiaan Karjalainen pitää vaikeana Suomeen kohdistuvien vaikutusten arviointia, koska kymmenen vuoden päästä EU:hun voi liittyä esimerkiksi nykyisestä poikkeava Ukraina. 5.11.2023 Nato-Suomen turvallisuuskeskustelu kaipaa nyt avoimuuttahttps://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009967970.html Suomen tulee ottaa mallia Norjasta ja normalisoida puolustuskeskustelu. Suomi pääsi kuluneella viikolla historialliseen sopuun kahdenvälisestä turvallisuussopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa. Virkamiestason jälkeen asia siirtyy pikavauhtia poliitikkojen käsiteltäväksi. Koska sopimus vaikuttaa merkittävästi kansalliseen suvereniteettiin, sen hyväksyntä vaatii mahdollisesti eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistön. Sopimus mahdollistaa muun muassa Suomen alueiden luovuttamisen Yhdysvaltojen sotilaiden käyttöön ja rikosoikeudellisen vallan antamisen Yhdysvalloille tietyissä tapauksissa. Niin sanottu DCA-sopimus on sinänsä luontaista jatkoa Nato-jäsenyydelle ja Suomelle välttämätön. Sillä määritellään käytännön toimintaedellytyksiä Naton viidennen artiklan turvatakuiden toimeenpanolle tositilanteessa. Ei ole mikään salaisuus, että Naton pelotevaikutus Venäjän suuntaan on riippuvainen nimenomaan Yhdysvalloista, ei pienemmistä Nato-liittolaisista. Sopimus ei myöskään ole poikkeuksellinen. Se on jo olemassa Norjalla ja Baltian mailla, ja myös Ruotsissa uutisoitiin tällä viikolla periaatesovun syntyneen samasta sopimuksesta. Suomen tulisi olla Nato-maana kuin Norja, jossa Nato-politiikka on ollut osa yleistä keskustelua ja uutisointia jo vuosikausia. Norjassa on vuosien varrella puhuttu kriittisesti esimerkiksi juuri ohjuspuolustuksesta. Nato-Norjalle on aina myös ollut alleviivatun tärkeää säilyttää vakaus suhteessa Venäjän rajaan omilla pohjoisilla raja-alueillaan. Norja on siten tehnyt Natossa vuosikausia eräänlaista omaa pienen valtion reaalipolitiikkaansa. DCA-sopimuksesta käytävä parlamentaarinen keskustelu ja presidentinvaalit tarjoavat Suomessa näistä asioista puhumiseen erinomaisen tilaisuuden. Se tulee myös täysimääräisesti hyödyntää. Marija Zaharova uhkailee jälleen Suomeahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/12d53830-0265-4658-b61e-4a0ef3eabc56 Venäjän ulkoministeriön tiedottaja sanoo, että Venäjä ryhtyy vastatoimiin Suomen ja Yhdysvaltojen sopimuksen seurauksena. Iltalehden artikkelit, joissa esiintyy henkilö Marija Zaharova.Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova varoittaa Suomea Venäjän vastatoimista, jos Suomi viimeistelee sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesta yhteistyöstä. Israelin ylivoiman merkitys vähenee, jos taistelut siirtyvät Hamasin tunneleihin: ”Siellä taistellaan mies miestä vastaan”https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009965334.html Israel pyrkinee välttämään tunneleissa taistelemista viimeiseen asti, mutta erikoisjoukot saattavat silti joutua tunnelisotaan. KUVA https://hs.mediadelivery.fi/img/svg/bae68204185f9f73c4cd2e7f935fbbf9.svg 3.11.2023 Ukrainan varapääministeri: Venäjän sieppaamien lasten takaisin saamisella on kiirehttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009939589.html Ukrainan varapääministeri Iryna Vereštšuk on huolissaan siepattujen lasten unohtumisesta julkisessa keskustelussa. Nyt Ukraina tosin pelkää, että sen koko sota saa vähemmän huomiota lännessä. Varapääministeri Iryna Vereštšukilla on Ukrainan hallituksessa salkku, joka ensikuulemalta saattaa vaikuttaa optimistiselta ja dynaamiselta. Nimellisenä tehtävänä kun on vastata väliaikaisesti miehitettyjen alueiden integroinnista takaisin muuhun Ukrainaan. Oikeasti työkenttänä on kuitenkin valtava määrä vakavia ja synkkiä kysymyksiä. Vereštšuk on hoitanut sellaisia asioita kuin siviilien evakuoinnit, Venäjän sieppaamat ukrainalaislapset, sotavangit ja Venäjän leireille vangitsemat ukrainalaissiviilit. Näillä tonteilla askeleet ovat usein pieniä, minkä vuoksi aiheet ovat sodan jatkuessa jääneet varjoon. Näin on käynyt myös Venäjän Ukrainasta viemien lasten osalta, vaikka aihe oli viime vuonna paljon esillä ja tänä keväänä Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi Venäjän johtajasta Vladimir Putinista ja lapsiasiainvaltuutettu Maria Lvova-Belovasta pidätysmääräyksen osallisuudesta ukrainalaislasten sieppauksiin. ”Venäjähän ei piilottele asiaa, vaan suorastaan ylpeilee toiminnallaan”, Vereštšuk sanoo HS:n haastattelussa toimistollaan Kiovan keskustassa. Ukrainan viranomaiset ovat aiemmin arvioineet, että Venäjä on vienyt Ukrainasta miehittämiltään alueilta viime vuonna aloittamansa suurhyökkäyksen aikana vähintään 20 000 lasta. Venäjä todellakin sotii juuri välittämättä omista tappioistaan, mikä on viime aikoina nähty erityisesti sen hyökkäyksessä Avdijivkassa. Tällainen hyökkäystapa tarkoittaa tappioita myös puolustautuvalle osapuolelle. Kun Ukraina joutuu lisäksi hyökkäämään Venäjän linnoittaminen linjojen yli, se joutuu todellakin laskemaan sotilaitaan. Ukrainassa on kuitenkin hyväksytty ajatus, että kyse on pitkästä sodasta. Ukrainalaiset eivät kannata rauhanneuvotteluja, koska eivät luota Venäjään. ”Putin odottaa, että Yhdysvallat ja muu länsi lopettaisivat Ukrainan tukemisen. Hän sanoo, että kun länsi lopettaa tukensa, Ukraina otetaan viikossa”, Vereštšuk sanoo ja lisää Putinin olevan väärässä. Millaista apua Ukraina nyt sitten tarvitsee? ”Ensinnäkin ilmatorjuntaa, jotta Venäjä ei voi tuhota infrastruktuuria. Niin pitää suojella kaupunkeja, joissa naiset, lapset ja vanhukset asuvat.” Vereštšuk myöntää, että alkava talvi hermostuttaa. Jo viime talvena nähtiin, kuinka Venäjä yritti murtaa ukrainalaisten taistelutahtoa tuhoamalla sähkö- ja lämpövoimaloita. Samaa on odotettavissa nytkin, mutta kaikkea ei ole ehditty tai voitu korjata. ”Tarvitsemme vielä apua ja tukea tässä”, Vereštšuk sanoo. ”Toisaalta nyt tiedämme, mitä tehdä. Ihmiset ovat varautuneet monin tavoin.” Ilmatorjunnan lisäksi tarvitaan pitkän kantaman ohjuksia, joilla voidaan ampua esimerkiksi Venäjän tykistön selustaan, Vereštšuk sanoo. Yhdysvaltain toimittamat Atacms-ohjukset vaikuttivat heti, hän lisää. KOMMENTTINI UKRAINA TARVITSEE HÄVITTÄJIÄ, mutta niitä länsi ei oikein uskalla toimittaa, kun pelkäävät niin perkeleesti Putinia. Kun sotaväsymys leviää länsimaissa, Zelenskyi varoittaa kolmannesta maailmansodastahttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009959798.html ------------------------------------------------------------------ Poliitikkomme ovat typeriä – tai sitten haluavat Suomen tuhoaEi ole vähäisintäkään järkeä rakentaa Suomeen haitallista sattumavoimaa tuulivoima, vaan sitä kuitenkin rakennetaan koko ajan lisää ja lisää. Mitä enemmän tuulivoimaa Suomeen rakennetaan sitä haitallisempaa se on – nimittäin tuulivoiman tuotanto vaihtelee sitä enemmän mitä enemmän tuulivoimaa on. Minimiteho pysyy karkeasti samana, sillä kun ei tuule riittävän suurella tuulennopeudella, niin tuulivoima ei tuota sähköä. Kapasitetin kasvaessa maksimiteho kuitenkin nousee. Siten heiluminen käytännössä nollan ja karkeasti 80% kapasiteetista välillä kasvaa. Ohessa melkoisen tuore kuva siitä millaista tuulivoiman tuotanto oli lokakuussa 2023. Minimissään tuulivoima tuotti teholla 17 MW, maksimissaan teholla 4910 MW, kapasiteetti oli valitettavasti jo 6200 MW. Toimenpide-ehdotuksia:1. Lakkautetaan Ilmatieteenlaitos – jätetään vain lyhyen ajan sääennustuksia tekevä porukka jäljelle. ”Ilmaston lämpenemisestä” vouhottavat kilometritehtaalle. 2. Vaihdetaan Fingridin johtoon sellaiset henkilöt, jotka ymmärtävät vaatia tuulivoiman rakentamisen lopettamista ja Suomeen lisää ydinvoimaa. 3. Vaihdetaan ympäristöministeriksi henkilö, joka ymmärtää ilmastoa ja energiantuotantoa. Ehdotan Eija-Riitta Korholaa.
Maria Zaharova on uhkaillut toistuvasti Suomea – millainen on nainen Venäjän kärkkäiden lausuntojen takana?https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008830556.html Kärkkäistä lausunnoistaan tunnettu Maria Zaharova on uhonnut paitsi Natosta, myös natseista borssikeitossa. IS tutki Venäjän ulkoministeriön tiedottaja taustat. Mutta kuka oikein on 46-vuotias Zaharova, joka sodan alkamisen jälkeen sekoitti samaan soppaan jopa borssikeiton ja natsit? – Hän on kasvokuva – ja yksi tapa, jolla Venäjän hallinto on yrittänyt nostaa imagoaan, vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista toteaa. – Hän on edustavan näköinen, kärkäs ja sanavalmis, mutta ulkoministeriön rooli on vain toistaa se, mikä Kremlissä on sanottu. Siinä mielessä hänen paikkansa on täysin epäuskottava. Maria Vladimirovna Zaharova on kautta aikain ensimmäinen nainen Venäjän ulkoministeriön tiedottajana. Hän aloitti virassa elokuun 10. päivä vuonna 2015. Moskovassa jouluaattona 1975 syntynyt Zaharova on koulutukseltaan historiatieteiden tohtori, ja puhuu Roscongress Foundation -säätiön sivuilla olevan esittelyn mukaan myös sujuvaa englantia ja kiinaa. Maria Zaharova on tullut tunnetuksi kärkkäistä puheenvuoroistaan. Kuva: Persona Stars Zaharova on Venäjällä hyvin suosittu. Hänellä on paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa, ja Venäjällä häntä verrataan usein Valkoisen talon juuri äskettäin lopettaneeseen tiedottajaan Jen Psakiin. Näille sotilasalueille Yhdysvaltojen joukkoja saatetaan sijoittaa Suomessahttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009962801.html Yhdysvalloille avattavat sotilasalueet vihjaavat siitä, mihin yhdessä varaudutaan, kirjoittaa puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa seuraava toimittaja Jarmo Huhtanen. KUVA https://hs.mediadelivery.fi/img/svg/a73c327a2e645f322ece766d9b2af540.svg Pentagon avasi verkkolomakkeen ufohavainnoista kertomista vartenhttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009964568.html Lomake ei ole vielä käytössä koko yleisölle, vaikka sellaisen lupaillaan avautuvan myöhemmin. TÄÄLLÄ LISÄÄ UFOISTA https://www.tapionajatukset.com/42177 1.11.2023 Suomen ja Yhdysvaltojen DCA-sopimuksen alustava sopimusluonnos syntynythttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000009960716.html Maat ovat neuvotelleet DCA-puolustusyhteistyösopimuksesta elokuusta 2022 alkaen. Ulkoministeriön mukaan sopimuksen tavoitteena on muun muassa mahdollistaa yhteistyön syventäminen kaikissa turvallisuustilanteissa. ”Näin sopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta myös Nato-jäsenyyden oloissa”. Neuvottelut etenevät seuraavaksi poliittiseen prosessiin ensin presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan (tp-utva) ja sen jälkeen valtioneuvoston ja eduskunnan käsiteltäväksi. Sopimus tulee julkiseksi vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sen. Neuvotteluiden päättymisestä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Norjalaisteknologia paljastaa: Näin Venäjän ”aavelaivat” haravoivat Itämertahttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009943838.html Norjalaisyrityksen kehittämä työkalu löysi satelliittikuvista venäläisen vakoilulaivan kaasuputken läheltä kesäkuun alussa. Vakoilulaivaksi arvellun venäläisen merentutkimusalus Admiral Vladimirskin liikkuminen Balticconnector-kaasuputken lähistöllä kesäkuussa näyttää yhä varmemmalta. Norjalaisesta Vake-yhtiöstä kerrotaan HS:lle, että sen kehittämä tunnistusjärjestelmä on löytänyt viime kesäkuussa Suomenlahdelta otetuista satelliittikuvista aluksen, joka on suurella todennäköisyydellä Admiral Vladimirski. KUVA https://hs.mediadelivery.fi/img/658/ac2312afb2ed8e3812c342a30dfb6383.jpg.webp Viime keväästä lähtien Suomen ja Viron välillä tiedetään nyt liikkuneen ainakin kaksi venäläistä merentutkimusalusta, joita Venäjän epäillään käyttävän merenalaisen infrastruktuurin tiedusteluun ja vakoiluun. Aluksia kutsutaan aavelaivoiksi, koska niillä on tapana purjehtia sijainnin paljastava Ais-lähetin suljettuna. Admiral Vladimirskin liikkuminen on viime vuoden aikana herättänyt huomiota erityisesti Pohjois-Euroopassa. Aluksen liikkumista on seurattu Pohjanmerellä Alankomaiden ja Belgian edustalla sekä Britannian itäpuolella. Näiden maiden viranomaiset ovat epäilleet sen kartoittavan vedenalaista infrastruktuuria. Julkisuudessa olleiden havaintotietojen mukaan Admiral Vladimirski on liikuskellut meren pohjaan sijoitettujen kaapeleiden, kaasuputkien sekä merellä sijaitsevien isojen merituulipuistojen lähistöllä. HYVIÄ KOMMENTTEJA ”Ja joku vielä ihmettelee, miksi Suomi liittyi Natoon ja on tekemässä erillistä sopimusta USA:n kanssa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että Venäjä on pysyvässä sodassa koko Eurooppaa vastaan, ei kunnioita mitään sopimuksia ja haluaa murskata naapurimaansa. Onneksi Suomessa on herätty. Venäläisillä on hyvinkin tarkkaan tiedossa eri puolilla maailmaa olevat tärkeät kaapelireitit ja putkistot. Jos isompi härdelli alkaisi, heidän olis helppoa vaikka sukellusveneistä käsin poksautella isompikin määrä merikaapeleita ja kaasuputkia yms. ja aiheuttaa isoa haittaa niin sähkönjakeluun kuin tietoliikenteeseenkin. Naton tulisikin vastaavasti panostaa enemmän juuri tällaiseen tiedusteluun ja kerätä aineistoa. Toki myös varustautua ettei sotatilanteessa näitä päästäisi tuhoamaan. Eikä tämä merenpohjan skannailu ole mitään yksi venäläisten spesiaalia toimintaa vaan sitä taatusti tekevät myös Yhdysvallat ja Kiina”. Kansanedustajat ottivat yhteen Suomen YK-äänestyksestä A-studiossaPUOLUSTUSYHTEISTYÖ SOPIMUS Neuvottelut Suomen ja Yhdysvaltojen kannalta keskeisestä puolustusyhteistyösopimuksesta ovat jatkuneet tiistaina aamusta lähtien. HS:n lähteiden mukaan virkamiestasolla neuvoteltu Defence Cooperation Agreement (DCA) -sopimus saattaa valmistua tänään. Yhdysvaltojen sotilaat saamassa luvan tulla Suomeen vapaasti ilman passiahttps://www.hs.fi/politiikka/art-2000009959002.html Mahdollisesti tiistaina valmistuva sopimus tulee julkiseksi aikaisintaan useiden viikkojen kuluttua. HS uutisoi sopimuksen valmistumisesta maanantaina. Kyse on sopimuksesta, joka määrittelee juridisteknisesti sen, miten Yhdysvallat käytännössä voi tarjota Suomelle turvatakuut. Useilla muilla Nato-mailla on vastaava kahdenvälinen sopimus Yhdysvaltojen kanssa. Pohjoismaista ja Baltian maista tällainen on jo Norjalla, Virolla, Latvialla ja Liettualla. Ruotsi ja Tanska neuvottelevat sopimuksesta parhaillaan. Sopimuksen mukaan yhdysvaltalaiset sotilaat voivat saapua ja oleskella Suomessa varsin vapaasti. He eivät tarvitse esimerkiksi passia eikä viisumia. Mukana tulevat siviilityöntekijät tarvitsevat passin ja armeijan henkilötodistuksen. PIA KAUMA VIDEO https://areena.yle.fi/1-63937706 Kansanedustajat ottivat yhteen Suomen YK-äänestyksestä A-studiossa: ”Tulisi ottaa vastuu eikä mennä muiden maiden selän taakse piiloon”Jussi Saramo (vas.) ja Pia Kauma (kok.) ovat erimielisiä siitä, mikä Suomen linja on YK:n päätöslauselmaäänestyksen jälkeen. Tämä vaikuttaa tekosyyltä, että Hamas olisi erikseen pitänyt mainita. Näin arvioi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo Suomen päätöstä äänestää tyhjää YK:ssa Gazan tulitaukoa vaatineessa päätöslauselmassa. Saramo muistutti A-studiossa maanantaina, että myöskään Israelia ei mainittu päätöslauselmaehdotuksessa nimeltä. Saramon mukaan Suomen hallitus tukee tällä hetkellä Israelin hallintoa, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta sotatoimissaan Gazaan. Saramon kanssa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan kuuluva Pia Kauma (kok.) oli tyrmistynyt Saramon kommentista. Kauman mukaan ilmaisu ”kaikki terroriteot” ei olisi ollut riittävä muotoilu Hamasin terroritekojen jälkeen. – Suomi toimii kuten meidän verrokkimaat, Kauma puolusti Suomen äänestyskäyttäytymistä. Kauma muistutti, että esimerkiksi kaikki muut Pohjoismaat äänestivät tyhjää. Norja teki äänestyksessä poikkeuksen ja äänesti päätöslauselman puolesta. Tyhjää äänestäneitä maita oli kaikkiaan 45. Joukossa oli muun muassa Britannia ja Saksa. Toisaalta päätöslauselman puolesta äänesti myös useita Euroopan maita. Tyhmää hanketta on vaikea tappaahttps://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009944529.html Hallitus haluaa poistaa ulkomaiset työntekijät maasta, jos nämä eivät ole löytäneet uutta työpaikkaa kolmessa kuukaudessa. Lakihanke on osoittautunut ongelmalliseksi, mutta hallitusohjelman kirjauksesta perääntyminen on osoittautunut hankalaksi. Sen sijaan asiantuntija-ammateissa rekrytointiprosessit ovat usein hitaita. Kilpailukieltosopimus voi estää uuden työpaikan vastaanottamisen jopa vuoden ajaksi. Uusi laki johtaisi tilanteisiin, joissa työntekijä voi joutua keskeyttämään työnhakuprosessin palatakseen kotimaahansa hakemaan uutta oleskelulupaa. Siinä tilanteessa moni osaaja valitsisi luultavasti työpaikan muualta kuin Suomesta. Työministeri Arto Satonen (kok) ehdotti elokuussa, että lakiin tehtäisiin poikkeukset asiantuntija-ammateille. Perussuomalaiset tyrmäsi ehdotuksen, joten lakihankkeen valmistelu jatkuu. Lain on tarkoitus astua voimaan vuonna 2025. Hallitusohjelmaa luetaan kuitenkin nyt. Moni miettii jo, kannattaako Suomeen näillä ehdoilla tulla – monessa muussa maassa osaajat toivotetaan tervetulleiksi, ja heistä myös halutaan pitää kiinni. Kolmen kuukauden sääntö on epäonnistunut idea, josta kannattaisi luopua mahdollisimman nopeasti. Helsingin vuoden 1944 ilmatorjuntavoiton avainpaikalle tulisi perustaa museohttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000009915670.html Helmikuun 1944 taistelun avainpaikka on unohdettu. Kolmena helmikuun yönä vuonna 1944 Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat (ADD) lähettivät satoja koneita Helsinkiin, mutta Suomen ilmapuolustus pelasti kaupungin. Näistä tapahtumista kertoo ansiokkaasti esimerkiksi historiantutkija Ville Jalovaaran tuore teos Helsinki 1944 — Taistelu pääkaupungista. Neuvostoliiton pommitusten tavoitteena oli vihollismaan pääkaupungin ja samalla kansan moraalin tuhoaminen. Helsingin raunioituminen olisi todennäköisesti pakottanut maamme erillisrauhaan. HELSINGIN ILMAPUOLUSTUS Pääkaupunkimme ilmapuolustuksesta pääosin vastannut everstiluutnantti Pekka Jokipaltion kouluttama ja johtama Ilmatorjuntarykmentti 1 kesti kovan tulikokeen ja suoriutui torjunnasta hyvin. Vain pieni osa pommeista putosi kohteeseen eli kaupunkialueelle. Pääkaupunkimme ilmapuolustuksesta pääosin vastannut everstiluutnantti Pekka Jokipaltion kouluttama ja johtama Ilmatorjuntarykmentti 1 kesti kovan tulikokeen ja suoriutui torjunnasta hyvin. Vain pieni osa pommeista putosi kohteeseen eli kaupunkialueelle. Torjuntaa johdettiin Korkeavuorenkadun pääpaloaseman alle vuonna 1943 valmistuneesta kalliosuojasta. Sinne oli sijoitettu Helsingin torjuntakeskus, Torni. Torjuntapäällikkönä toimi kapteeni Aake Pesonen. ”Helsinki pelastui suurilta tuhoilta vaikka |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.