HELPOTUSTA KORONA-AHDISTUKSEENHELPOTUSTA KORONA-AHDISTUKSEEN JA KAAMOSVÄSYMYKSEEN TIIVISTELMÄ Tällä sivulla käsitellään, miten stressiä ja erityisesti korona-ahdistusta ja kaamosväsymystä voidaan helpottaa. Yliopistotasoiset tutkimukset osoittavat, että stressin ja ahdistuksen sekä niistä aiheutuvien pelkojen lieventämiseen löytyy useita rentouttavia menetelmiä. Sellaisia ovat esimerkiksi hengitysharjoitukset, musiikkiterapia, joogan eri muodot, mindfulness, itsesuggestio ja jopa omaehtoisesti valittu musiikin kuunteleminen. Jokaiselle ahdistuksesta ja peloista kärsivälle löytyy siis sopiva keino. Tällä sivulla käsittelen erityisesti hengitysharjoitusta ja musiikin omaehtoista kuuntelemista, omien valintojeni esimerkkejä käyttäen. Tulemme näkemään, että koronastressi voi purkautua monilla eri tavoilla. HENGITYSHARJOITUS KORONA-AHDISTUKSEEN Lääkäri Emilia Vuorisalmi antaa viisi konkreettista keinoa, joilla helpotat korona-ahdistusta ja pelkoja KORONA-AHDISTUKSEN HELPOTTAMINEN
Stressi muuttaa hengityksen helposti pinnalliseksi. Silloin alamme jännittää niska- ja hartiaseudun lihaksia. Rauhallinen palleahengitys on tepsivä keino palauttaa hermosto stressitilasta lepotilaan. Pyrin päivän mittaan pysähtymään itsekseni muutaman kerran. Silloin teen hengitysharjoituksen, jossa hengitän nenän kautta sisään rauhallisesti neljään laskien ja sen jälkeen suun kautta kahdeksaan laskien ulos. Rentoutan niskan ja hartiat ja päästän pallean liikkumaan vapaasti ylös ja alas. Muutama hengityskierros auttaa jo rentoutumisessa, kuuluvat Emilia Vuorisalmen rentoutusohjeet. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=hengitysharjoitus+korona-ahdistukseen MINDFULNESS MUSIIKKI https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/01/musiikki-auttaa-masentunutta MUSIIKKITERAPIA
Yksi tehokas tapa rentoutua ja rauhoittaa mieltä on kuunnella musiikkia ja tälle on saatu todisteita tutkimuksestakin. https://www.nainen.com/stressaako-tama-kappale-tutkitusti-rauhoittaa-ja-alentaa-stressia/ Kun stressi painaa päälle, on hermojen tyynnyttelyyn olemassa monia vinkkejä, kikkoja ja tekniikoita, joihin turvautua – toiset saattavat meditoida, toiset lähteä kävelylle ja jotkut nauttivat lasillisen viiniä ja hieman suklaata. Kun halutaan lievittää ahdistustahttps://kuntoplus.fi/terveys/musiikki-tekee-joka-solusta-terveemman Hillitty musiikki seesteisessä ympäristössä rauhoittaa mieltä. Hidastempoinen musiikki lievittää stressiä ja ahdistusta sekä arkisissa tilanteissa että vaikkapa silloin, jos etukäteen jännitetään hammaslääkärillä käyntiä tai puheen pitämistä työkavereille. Vauhdikas ja äänekäs musiikki voi sitä vastoin stressata kehoa ja mieltä entisestään. Vertailututkimuksessa selvisi sekin, että musiikki rauhoittaa aivan yhtä tehokkaasti kuin hieronta tai lämmin kylpy. Kenties sinulla on oma soittolista täynnä rentouttavaa musiikkia. Laitat sen soimaan, kun haluat rauhoittaa mielesi. Musiikki saa meidän olomme ihanan rauhalliseksi. Se vapauttaa serotoniinia, joka vähentää stressiä ja vähentää fyysistä kipua. Se on aina läsnä meitä varten. https://mielenihmeet.fi/10-hyotya-joita-saat-kuunnellessasi-rentouttavaa-musiikkia/ Kolmen kuukauden välein APA (American Psychological Association) julkaisee musiikkitieteellisen erikoisaikakauslehden, joka sisältää aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Monet kokeelliset testit, tutkimukset ja teoreettiset päätelmät tukevat sitä, minkä jo intuitiivisesti olemme todenneet: musiikki, erityisesti rentouttava musiikki vaikuttaa meihin suotuisasti kognitiivisesti, emotionaalisesti sekä neurobiologisesti. KORONA-AHDISTUS https://yle.fi/uutiset/3-11499787 https://yle.fi/uutiset/3-11263332 https://yle.fi/uutiset/3-11260168 Koronastressi voi purkautua monella eri tavalla vaikkapa piirtämällä kuvia. https://www.opettaja.fi/ajassa/open-tarina-niina-sivonen-ikuisti-koronastressin-kuviin/ https://www.opettaja.fi/avainsana/koronavirus/ Tuoreen tutkimuksen mukaan joogasta voi olla apua mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten masennusoireisiin. Joogan harjoittaminen onnistuu kotioloissa, joten se sopii myös oireilua lisänneen koronapandemian aikaiseksi liikuntamuodoksi. JOOGA KOTONA ULKONA SISÄLLÄ https://anna.fi/hyvinvointi/liikunta/yin-jooga-rauhoittaa-mielen VIDEO https://www.youtube.com/watch?v=9GNuj5_zG4A HORMONIT https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006237733.html
Ahdistaako? Ota avuksi nämä hengitysharjoitukset – 3 helppoa tekniikaahttps://anna.fi/hyvinvointi/ahdistaako-ota-avuksi-nama-hengitysharjoitukset-3-helppoa-tekniikaa Hengitysharjoitukset rauhoittavat sekä kehon että mielen. Kokeile kolmea eri tekniikkaa, joiden avulla voit saavuttaa lisää rauhaa ja hyvinvointia. VIDEO HENGITYS https://www.youtube.com/watch?v=ljRMmJwo3W0 https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=hengitysharjoitusMMIE MIELENTERVEYDESTÄ HUOLEHTIMINEN https://mieli.fi/fi/koronaepidemia-ja-mielenterveys Hengitysharjoitukset auttavat rauhoittumaan https://uutiskirje.kemia-lehti.fi/go/4413849-261369-42297209 Onko keskittymiskykysi kadonnut poikkeustilan keskellä? Hengitykseen Tunne & Mieli on KORONA JA TYÖELÄMÄ Työnantaja, näin toimit korona-aikana
Vastaa tutkijoiden kysymyksiin! KOULU https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006492226.html https://www.is.fi/politiikka/art-2000006491768.html https://www.uusisuomi.fi/uutiset/opettajat-ihmeissaan-hallituksen-ohjeista-miten-mun-30-oppilasta-on-valjasti-missaan/42276b39-a7d7-4225-9083-3275185971b4 https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006492075.html https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006491595.html https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006491653.html https://www.hs.fi/elama/art-2000006491607.html MUSIIKIN KUUNTELEMISEN ON OSOITETTU HELPOTTAVAN STRESSIÄ LAULUJA KORONAN VARJOSSA ANASTACIA Alla oleva on kännykkäni soittoääni (jos kuulet sen, olen korona-aikana korkeintaan kahden metrin etäisyydellä) Left outside alone (Anastacia) https://www.youtube.com/watch?v=uzR5jM9UeJA https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=anastacia+left+outside+alone+video KOTIMAISTA MUSAA Yksinäinen (Reijo Kallio) https://www.youtube.com/watch?v=p_E-mylblgI Mä elän vieläkin (Popeda) https://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xA Persialaisella torilla (Tuula Siponius) https://www.youtube.com/watch?v=Pma1SFKc0bQ
Kulkuriveljeni Jan (Minulla on ollut ilo nähdä Tapio Rautavaaran esitys livenä) https://www.youtube.com/watch?v=IiTjg8VcuqU Tapio Rautavaaran kuolemasta tuli viime syksynä kuluneeksi 40 vuotta, mutta olympiavoittaja, näyttelijä ja lauluntekijä ei ole unohtunut. Rautavaarasta on tekeillä uusi kirja, joka ei ole muodoltaan perinteinen muistelmateos tai elämäkerta. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006499956.html Kirjaidea ilahduttaa Tapio Rautavaaran tytärtä Leena Rautavaaraa. ”Nyt on viimeinen aika saada aikalaisilta muisteloita ja myös valokuvia Tapio Rautavaarasta”, hän sanoo. Muistoja luulisi löytyvän etenkin vanhoilta oulunkyläläisiltä. Rautavaara eli Oulunkylässä lapsuudestaan saakka. Sininen huvimaja (Olavi Virta) https://www.youtube.com/watch?v=mBN8kDalSm8 Rosvo Roope (Tauno Palo) https://www.youtube.com/watch?v=1FKuQ-M9k2o Onni jonka annoin pois (Eila Pellinen) https://www.youtube.com/watch?v=P37JbBnJIaY Kielletyt leikit (Carola) https://www.youtube.com/watch?v=95KNO6_v6WU Yksin (Carola) https://www.youtube.com/watch?v=x6G3tNIr6eQ Maria Luiza (Erno Lindahl) https://www.youtube.com/watch?v=LloHvJ8EbKE Lazzarella (Laila Kinnunen) https://www.youtube.com/watch?v=QCh4XYzMj-I Monrepos (Annikki Tähti) https://www.youtube.com/watch?v=wVRJj01rR4s Vesku Loiri laulaa Eino Leinoa https://www.youtube.com/watch?v=YNlBrJkvzg0 "Neiti Kesäheinä” (Vesku Loiri) https://www.youtube.com/watch?v=MD7-rdFDHsQ Moskovan valot (Agents ja Jorma Kääriäinen) https://www.youtube.com/watch?v=k64GogflJns Kaunis Nathalie (Tapani Perttu) https://www.youtube.com/watch?v=zkFITiN6ndk AMERIKASTA MARILYN JA MINÄ (KUVA: Pori keväällä 2015) https://asiakas.kotisivukone.com/files/tapion.ajatukset.net/kuvat/MARILYN_JA_MINA5.jpg Marilyn Monroe https://twitter.com/marilynmonroe?lang=fi https://asiakas.kotisivukone.com/files/tapion.ajatukset.net/kuvat/MARILYN_RIVER_3.jpg JOKI JOLTA EI OLE PALUUTA: The River of No Return - Marilyn Monroe (VIDEO) VENÄJÄLTÄ
KATYUSHA (Varvaran parhaat esitykset vanhasta venäläisestä laulelmasta) KALINKA (VIDEO) ja (JA TOISENLAINEN) https://www.youtube.com/watch?v=1oJE82nSTKw
BRITANNIASTA KANASTACIA ANASTACIA Alla oleva on kännykkäni soittoääni (jos kuulet sen, olen korona-aikana korkeintaan kahden metrin etäisyydellä) Left outside alone (Anastacia) https://www.youtube.com/watch?v=uzR5jM9UeJA https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=anastacia+left+outside+alone+video Kuinka helpottaa kosketuksen ja seksin kaipuuta korona-aikana? Lääkäri ja psykologi vastaavatKriisitilanne voi nostaa ihmisen seksihaluja, mutta entä kun ketään ei saa tavata? Lääkäri Emilia Vuorisalmi ja psykologi Hanna Markuksela pohtivat sinkkuna elämistä koronakriisin keskellä. Maaret Kallio neuvoo hellittämään suorittamisesta korona-aikana: ”Nyt riittää seiska puolen suoritus”
Psykoterapeutti Maaret Kallio tietää, kuinka vaikeat ajat saavat monet meistä turvautumaan suorittamiseen. – Jos koronatilanne jatkuu kuukausia, on tosi tärkeää osata madaltaa rimaa, Maaret sanoo. Auttamisen ammattilainen Maaret Kallio: ”Nykyisin osaan paremmin pyytää apua itselleni”TALVISODAN HENKI Olemme saaneet lukea mediasta ja somesta näistä uusista käsitteistä: koronaväsymys, koronaahdistus, koronamasennus, koronapelko, koronapaniikki, koronahysteria jne. Mutta me selviämme voittajina, ainakin me suomalaiset! MUSAA KORONA-AHDISTUKSEEN https://fi.wikipedia.org/wiki/Raatteen_tien_taistelu https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=raatteen+tiell%C3%A4 https://seura.fi/ilmiot/historia/raatteen-tien-kuvien-tarina/ SUOMUSSALMEN SANKARIT JA TIKKAKOSKEN MANNEKIINIT https://www.youtube.com/watch?v=jqtbgApk_xA&list=RDQVBp803Ma-I&index=2 RAATTEEN TIE (Korsuorkesteri) https://www.youtube.com/watch?v=QVBp803Ma-I https://www.youtube.com/watch?v=QVBp803Ma-I&list=RDQVBp803Ma-I&start_radio=1&t=17 JUTTUA JA MUSAA KORONAKEVÄÄN VARJOSTA KORONAKESÄÄN PINGIS HELPOTTAA KORONA-AHDISTUSTA ”PÖYTÄTENNIS, TIE ONNEEN JA MENESTYKSEEN https://www.tapionajatukset.com/38229 Tämä SUOMALAISTEN tekemä PINGIS-VIDEO on PAKKO KATSOA!! https://www.is.fi/viihde/art-2000006618164.html Suomalaiskolmikko nousi järisyttävään suosioon pingisvideoillaan – yhteydenottoja jopa maailmankuuluilta futistähdiltä ja muusikoiltahttps://www.youtube.com/watch?time_continue=189&v=iRmVDCWcd9o&feature=emb_logo
PING PONG TYTTÖ https://www.youtube.com/watch?v=Ahr4O_hn8VY
PINGISTÄ KORONAN VARJOSSA https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/238855714023576/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/709885329588595/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/1222291404778985/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/2969932553092518/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/604726730131737/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/2949668648405098/ ITTF https://www.facebook.com/ITTFWorld/
KORONA-AHDISTUKSEN HELPOTTAMINEN HENGITYSHARJOITUS VIDEO https://www.youtube.com/watch?v=ljRMmJwo3W0 https://mieli.fi/fi/koronaepidemia-ja-mielenterveys https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=hengitysharjoitus Hengitysharjoitukset auttavat rauhoittumaan https://uutiskirje.kemia-lehti.fi/go/4413849-261369-42297209
Tunne & Mieli Onko mieli alamaissa? 7 tutkittua tapaa tulla iloisemmaksi – kokeile heti Koronaviruksen varjossa lymyää mielenterveyden kriisi https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006517206.html Yksi koronaviruspandemian pitkäaikainen seuraus voi olla globaali mielenterveyskriisi, varoitti YK viime viikolla. Kun koronavirus aikanaan saadaan hallintaan, masennus ja ahdistus jäävät – ja siksi kevään mukanaan tuomia mielenterveyden ongelmia tulisi alkaa hoitaa jo nyt, kuului viesti. Menneet kuukaudet ovat kasanneet huolikuormaa ja vaikeuksia myös sinne, missä niitä ei ennen ollut: yksinäisyyttä, ahdistusta, työttömyyttä tai lomautuksia, talousvaikeuksia ja epävarmuutta. Se on näkynyt myös auttavissa puhelimissa. Esimerkiksi Mieli Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnalliseen kriisipuhelimeen soitti tammi–huhtikuun aikana lähes 83 000 ihmistä – 46 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Ensimmäistä kertaa soittavien määrä kasvoi. Kriisipuhelintoiminnan päällikkö kertoi aiemmin toukokuussa, että puheluissa on näkynyt erityisesti lisääntynyt alkoholinkäyttö, masennusoireiden paheneminen ja epävarman ajan aktivoimat vanhat traumat (HS 7.5.). Emilia Vuorisalmi Suomalaislääkäri sairastui koronaan – testi väitti muuta https://terveydenasialla.com/suomalaislaakari-sairastui-koronaan-testi-vaitti-muuta/ Koronakriisin aikana huoli ihmisten jaksamisesta on kasvanut entisestään. Ihmisen elämässä olennaista on kolmen rakkaushormonin tasapaino – Lääkäri Emilia Vuorisalmi: emotionaalista stressiä huomioidaan liian vähän vastaanotolla https://www.aamulehti.fi/a/0f3dc537-b126-4d4a-be1f-b1a1df156506 Lääkäri Emilia Vuorisalmen mukaan aivokemian ymmärtäminen auttaa ymmärtämään omia taipumuksia ja valintoja. Kun opettelet tuntemaan aivokemiaasi, ymmärrät paremmin itseäsi ja toisia. Niin sanotut onnellisuushormonit vaikuttavat esimerkiksi siihen, viehätytkö vaarasta vai turvallisuudesta. Emilia Vuorisalmi on vieraillut Susanna Laineen juontamassa "puoliseiskassa" Täällä sisää mediaseksikästä kemiaa https://www.tapionajatukset.com/13155 – Jos serotoniinitasot ovat alhaalla, perunamuusin ja mummon lihapullien tapainen turvaruoka auttaa, Emilia Vuorisalmi kertoo. JUMALATAR
Jumalatar (Nelli Matula) https://www.youtube.com/watch?v=5bFJaFinsWY Lemmikki (Nelli Matula) https://www.youtube.com/watch?v=R0qmUn5AQxE Nelli Matulasta piti tulla hävittäjälentäjä – pänttäsi kokonaisen vuoden ilmavoimien pääsykokeeseen: "Sitten jotain tapahtui" AFRODITE http://www.jumalatar.fi/jumalattaret/afrodite/ MUSIIKKIA JA PINGISTÄ PINGIS https://ww.facebook.com/Thepingponggirl/videos/274743037015884/ PINGIS PINGISTREENI KORONA-AIKANA (VIDEO) https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/238855714023576/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/274743037015884/ https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/382970542590558/ PINGIS KORONAN VARJOSSA (VIDEO) https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/604726730131737/ ”PÖYTÄTENNIS, TIE ONNEEN JA MENESTYKSEEN” Tätä minäkin (https://www.tapionajatukset.com/34257) olen harrastanut (Puksussa kauan sitten): https://www.facebook.com/Thepingponggirl/videos/2949668648405098/ Koronakriisin aikana pingistreenejä voi harrastaa yksin, tartuntavaara on pienentynyt 100% ! PING PONG TYTTÖ --------------------------------------------------------------------------------------- Sabotage (Chisu) https://www.youtube.com/watch?v=jOsW6BHzrD8 MESTARI Eeva (Olavi Virta) https://www.youtube.com/watch?v=zeeMrsjJ5UI Hopeinen kuu (Olavi Virta) https://www.youtube.com/watch?v=d_4Cfl8xNeo REISSUMIES Emma (Tapio Rautavaara) https://www.youtube.com/watch?v=M-8ombTrT8A LASSE VIREN (5000 m juoksun kultamitali) https://www.youtube.com/watch?v=ASmL_8f95KM JUTTUA (ESIMERKIKSI ILMASTONMUUTOS) JA MUSIIKKIA PingisAjankäyttö EUROOPPALAISTEN (JA FIN) GEENIT YULIA SKRIPAL (JA ISÄNSÄ), MYRKKYÄ MYÖS SYYRIASSA VUOSI 1918: VAPAUSSODAN SANKARI JA SISÄLLISSODAN VANKILEIRIT HallitusRealismi 2.0 HallitusRealismi MEDIASEKSIKKYYS NeljäsValtakunta Lämpenemistä 300 vuotta PINGIS ON KIVA HARRASTUS: Voi pelata melkein missä tahansa, sisällä, ulkona, kotimaassa tai ulkomailla. KUVASSA pelailen kesän ruskettamana, remontin keskellä ja pallo saa vauhtia, kierrettä ja sijoittelua. Olen aina asunut jonkin joen varrella, joten siitä KUVIA, musiikkia, muistelmia (Joen Kadonnut Kansa) sekä sabotaasia (vain musiikkina). Esittely (kuka olen?). Tarkemmin täällä. Sivustollani on ollut viime aikoina LYHYT ESITTELY ( lähinnä tiedekirjoituksista kiinnostuneille) Olen kemisti, filosofian tohtori Helsingin yliopistosta, (pääaine orgaaninen kemia), aineyhdistelmässä myös laudatur epäorgaanisessa ja analyyttisessä kemiassa, muut sivuaineet fysiikka, matematiikka,geologia ja mineralogia sekä geologia ja paleontologia. Harrastuspohjalta olen opiskellut ilmastotiedettä, astronomiaa,astrofysiikkaa, biologiaa, psykologiaa, parapsykologiaa ja uskontojen historiaa (sekä aikoinaan lukiossa että itsenäisesti). Valmennusta varten on sitten tietenkin joutunut lukemaan fysiologiaa, yleistä valmennusoppia ja biolääketiedettä (olen joskus kirjoitellut lehtiin dopingista ja endorfiineista). Astronomiasta, astrofysiikasta ja kosmologiasta innostuin kun WSOY (erään kirjani kustantaja) ystävällisesti lahjoitti teoksen Maailmankaikkeus, suurimmasta pienimpään. Tätä sitten on luettu opetuksen ja valmennuksen rajoittamissa puitteissa, ja onhan sitä tietokirjallisuutta siten muutama hyllymetri kotikirjastossakin. Tässä siis hiukan tietoa asiantuntemuksesta ja harrastuksista, joiden avulla nyt tätä tieteen popularisointia harrastan. Olen toki aikaisemmin kirjoitellut tieteellisiä juttuja free-lance toimittajana ja tietysti pingikseen liittyviä artikkeleita. Työpaikkani toki ovat olleet muualla kuin lehtien toimituksissa eli Helsingin yliopistossa ja opettajana Satakunnan ammattikorkeakoulussa sekä otona TUL:ssä ja SPTL:ssä. Opiskeluaikana myös Geologisessa tutkimuslaitoksessa (nykyisin GTK), Nokialla (tuotevalvonta), Oy Alko Ab analyyttisessä laboratoriossa ja myös HYKS:ssä (ensimmäinen sisätautiklinikka). ILMASTONMUUTOS KUVAT 1 KUVAT 2 KUVAT 3 KUVAT 4 (suomenkieliset) KUVAT 4 KUVAT 5 (jenkkitutkijat) Ilmastonmuutos: Järki vai uskonto Ilmastouskonto ilmastonmuutos 2018 IPCC WMO MEDIA ______________________________________________________________ SABOTAASI (sodanaikaisen sissiluutnantin unelma kaukopartiossa) Sabotage: (VIDEO) ”Mä tiesin että enkelit on kieroja kuin rinkelit, kun pilvellesi pyörähdin” ----------------------------------------------------------------------- MARILYN JA MINÄ (KUVA: Pori keväällä 2015) JOKI JOLTA EI OLE PALUUTA: The River of No Return - Marilyn Monroe (VIDEO) JOKI JOLLE EI OLE PALUUTA (JOEN KADONNUT KANSA) KK kk |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.