Neutriinot Kosmiset ja planetaariset neutriinot Ultimatonit ja neutriinot ovat maailmankaikkeuden (energia-aine)valtiaita, sekä Urantia-kirjan että tieteen näkökulmasta tarkasteltuna. Ultimatonit ovat ensimmäinen (havaittava ja mitattavissa oleva) energian ja aineen muoto kosmoksessa, neutriinoille (ultimatonien eräille liikemuunnoksille) tiede on kaavaillut roolia mm. pimeän aineen ja (eräiden tutkimustiimien mukaan) myös pimeän energian muodossa. Ultimatonit ja neutriinot ovat fotonien (valohiukkasten) ohella kaikkeuden yleisimmät hiukkaset, jotka ovat esiintyneet jo useassa kirjoituksessa (linkit Aineen luokittelu, Aaltoenergia, Atomin koossapysyvyys, Astrofysiikka ja Pimeä energia). Esitän yhteenvedon, jossa U-kirjan ultimatonit (pienet varauksettomat hiukkaset) ovat eittämättä tieteen havaitsemia neutriinoja. Kun puhun neutriinoista, termi tarkoittaa elektronin neutriinoa tai antineutriinoa; neutriino on vasenkätinen (left-handed, spin (-1/2) lineaarisen momentin suhteen), antineutriino oikeakätinen (right-handed, spin (1/2) lineaarisen momentin suhteen). Urantia-kirja (s.479): Atomien radioaktiivisessa hajoamisessa syntyy pienten varauksettomien hiukkasten säteilyä. Tiede. Neutriinon olemassaolo ennustettiin v. 1932 radioaktiivisessa beetahajoamisessa, jossa neutroni muuttuu protoniksi. Tämä hypoteettinen varaukseton ja massaton (näin arveltiin silloin) hiukkanen selittäisi (Wolfgang Pauli), miksi energiaa näytti syntyvän vähemmän kuin teoria ennusti (siis kuviteltu neutriino kuljettaisi energiaa liikemäärän säilymisen lain mukaisesti vastakkaiseen suuntaan kuin elektronisäteily). Neutriino(törmäyksiä) havaittiin kokeellisesti (eli löydettiin Paulin hätäpäissään hatusta vetämä energiahiukkanen) vasta v.1956 (julkaisu Nature-lehdessä, Reines-Cowan). Kokeellinen osoitus on fysiikassa ratkaiseva, ennustelut, arvelut, spekuloinnit tai teoretisoinnit eivät ole ns. löytöjä. Reines ja Cowan tekivät hiukkaslöytönsä ydinreaktorin läheisyyteen rakennetussa labrassa, sillä he arvelivat (aivan oikein), että atomien hajoamisissa syntyy riittävä määrä vaikeasti havaittavia neutriinoja. Urantia-kirja (s.479): Radioaktiivisessa hajoamisessa syntyvä pienten varauksettomien hiukkasten säteily aiheutuu mesotronin (nykyinen nimitys mesoni) hajoamisesta. Tiede. 1970-luvulta lähtien protonikiihdyttimillä on saatu aikaan voimakkaita neutriinosuihkuja. Kun suurienerginen protoni törmää aineeseen, syntyy lyhytikäisiä pioneja (mesoneja), jotka hajotessaan tuottavat neutriinoja. Urantia-kirja (s.463-465): Auringon energiatuotannon ydinreaktioissa syntyy pieniä varauksettomia hiukkasia (ultimatoneja), joita aurinkolämpötilat (keskiosissa lähes 20 miljoonaa astetta) suuresti kiihdyttävät auringon säteillessä energiaa avaruuteen. Tiede. Auringosta saapuvien neutriinojen kokeelliset mittaukset (heikon vuorovaikutuksen johdosta neutriinot silloin tällöin aiheuttavat klooriytimen muuttumisen argoniksi) aloitettiin 1960-luvulla Yhdysvalloissa ja neutriinoja havaittiin oletettua vähemmän. Myöhemmin Japanissa tehdyt kokeet osoittivat selvästi, että auringosta saapuu neutriinosäteilyä. Nämä ja myöhemmät kokeet erilaisilla neutriinodetektoreilla (ilmaisimilla) osoittivat edelleen odotettua vähäisemmän neutriinovuon. Nykyisin tämä selitetään neutriinon tyypin vaihtumisella (oskillaatiolla) elektronin serkkujen myonin ja taun neutriinoiksi, joita on vaikeampi havaita. Urantia-kirja (s.464): Jättiläisauringon luhistuessa (supernovaräjähdyksessä) gravitatoris-sähköiset muutokset synnyttävät valtavat määrät pieniä hiukkasia, jotka ovat vailla sähköisiä potentiaaleja. Tällaisten karkulaishiukkasten pako aiheutti Andromedan tähtisumun jättiläisnovan luhistumisen n. 50 vuotta sitten (kirjan tekstien laatimisen ajoista eli joskus 1880-luvulla). Tiede. Vuonna 1987 nähtiin Suuressa Magellanin pilvessä tähden luhistuminen ja räjähtäminen supernovana, jota seurasi maapallolla havaittu neutriinopulssi. Tämä oli samalla ensimmäinen kerta, kun tutkijat saivat ilmaisimilleen aurinkokunnan ulkopuolelta tulleita neutriinoja. Eräät astrofyysikot uskovat, että supernovaräjähdyksessä pakenevat neutriinot sinkoavat jättiläistähden ainepurkauman avaruuteen (vertaa U-kirjan hiukkasten aiheuttama tähtiluhistuminen Andromedassa). Kolmenlaisia neutriinoja, ultimatonien kolme liikemuunnosta Tiede on löytänyt kolmenlaisia neutriinoja, elektronin, myonin ja taun neutriinot (ja niiden antineutriinot). Kun puhutaan yleisesti neutriinoista, tarkoitetaan elektronin neutriinoa (tai sen antineutriinoa), joka siis löydettiin kokeellisesti v.1956. Myonin neutriino löytyi 1962 ja taun neutriino vieläkin myöhemmin näiden elektronin kaltaisten (raskaampien) hiukkasten hajotessa. Urantia-kirjan mukaan myös ultimatonit, ensimmäinen mitattavissa oleva energianmuoto (s.467), ovat neutriinon kaltaisia pieniä varauksettomia hiukkasia. Tiede on todennut,että neutriinoilla on pienen pieni massa (eivät muuten voisi oskilloida), ja niin on myös ultimatoneilla, koska ne edustavat aineellistumisen ensimmäistä vaihetta (s. 472). Kirja kertoo (s.476) ultimatoneilla olevan kolme eri liikemuunnosta, kosmisen vahvuuden vastustaminen (edustaen näin ollen energia-aineen häviämättömyyttä ja mahdollistaen energian ja aineen transmutaatiot, s.472-474), antigravitatorisen potentiaalin yksilökohtaiset kierrokset (linkki Pimeä energia) ja energian aineellistumiseen liittyvät toiminnot, kuten elektronit, modifioidut elektronit sekä lopulta ultimatonien keskinäisliitosten erilaiset toiminnot johtaen aineen negatiivisten ja positiivisten kappaleiden (atominen aine) erillistymiseen. Fermionien sähköinen erilaistuminen (elektroni/positroni, u ja d kvarkit) selitetään siis ultimatonien kolmannen liikemuunnoksen aiheuttamaksi aineellistumiseen liittyväksi toiminnoksi. Elektronin rakenteessa (s.476) keskinäinen vetovoima pitää koossa sataa ultimatonia, jotka levittäytyvät tai ryhmittyvät elektronin sisällä sen mukaan, mikä on niiden pyörähtämisnopeus akselinsa ympäri (ne eivät siis piirrä ratoja tai kierrä kehissä). Ultimatonien aksiaalinen pyörimisnopeus määrää myös erityyppisten yhdistyminen negatiiviset tai positiiviset reaktiot. Tiede on pystynyt toistaiseksi vain mittaamaan tai teoretisoimaan sähkövoimaa, ei selittämään (esim. mistä johtuu kvarkkien, joita ei ole saatu irti, sähköiset ominaisuudet, elektronin ja positronin erimerkkiset varaukset ym.). Kuitenkin, U-kirja kertoo fermioneista sangen niukasti, bosoneista ei lainkaan, joten perimmäiset kysymykset jäävät avoimeksi. Ultimatonit ja neutriinot Ultimatonit ovat (s.472) aineellisen olemassaolon fyysiset perusyksiköt, energiapartikkelit, joista elektronit ja muut yhdistymät muodostuvat (s.463). Tieteen mukaan neutriinot, energiajakautumaltaan erilaiset hiukkaset, ovat fotonien jälkeen yleisimmät maailmankaikkeudessa. On arvioitu, että jokaista protonia, neutronia ja elektronia kohti on noin miljardi neutriinoa. Koska neutriinoilla nykykäsityksen mukaan on massa, niiden kosminen ympäristövaikutus on todella merkittävä (pimeä massa, pimeä energia?). U-kirjan mukaan (s.473) (tyhjässä) avaruudessa on sata ultimatonia kuutiotuumassa, tieteen arvio on noin sata neutriinoa kuutiosenttimetrissä. Ultimatonit eivät ole paikallisen gravitaation vaikutuksen alaisia, mutta tottelevat absoluuttista eli universaalista (kaikkialla vaikuttavaa kehämäistä) gravitaatiota (linkit Gravitaatio ja Painovoiman mysteeri). U-kirjassa (s.465) auringon energiahävikki (energiamyrskytuuli) selitetään ultimatonien vuotamisena ja tämän neutriinosäteilyn tiede tietää ja pystyy (osittain) mittaamaankin. Koska mitattu neutriinovuo on teoreettisesti pääteltyä vähäisempi, oletetaan, että elektronin neutriino muuttuu matkalla (tai jo auringossa) ensin myonin ja sitten taun neutriinoiksi (oskillaatio). Vuonna 2001 kanadalaiset fyysikot ilmoittivatkin havainneensa tämän neutriinotyypin muutoksen vaikeammin havaittaviksi lajeiksi, mikä sopii U-kirjan kuvauksiin erilaisista liikemuunnoksista sekä kosmisista ja planetaarisista toiminnoista. Oskillaatiossa massa kasvaa tyyliin 0.000002, 0.17, 15.5 MeV muutoksessa elektronin neutriinosta taun neutriinoon. Onko neutriinoja vielä neljäskin laji (steriilineutriino), on pohdittavana. Los Alamosin hiukkaskiihdyttimellä siitä saatiin vihjeitä 1990-luvulla, mutta äskettäiset Fermilabin kokeet antoivat ymmärtää niitä (kokeellisesti todettuna) olevan mainitut kolme lajia. U-kirjakaan ei kerro montako lajia (puhuu vain liikemuunnoksista) pieniä varauksettomia hiukkasia todella on olemassa. Toisaalta, kolme liikemuunnosta antaa ymmärtää, että niitä on ainakin kolme tai paremminkin kolme erilaista toimintotapaa energian aineellistumisessa ja energian ja aineen toisikseen muuttumisissa (transmutaatiossa). Kuvaukset ultimatonisista säteistä (s.474, linkki Aaltoenergia) ja ultimatonisesta aineesta (s.472, linkki Aineen luokittelu) täydentävät ultimatonien kosmista roolia värähtelevinä energiasfääreinä siirryttäessä elektronisen järjestäytymisen suuntaan, kohti meidän tuntemaamme ainetta. Niin sanotussa luhistuneessa aineessa, kylmien ja sammuneiden aurinkojen sisäosissa olevassa suuritiheyksisessä aineessa ultimatonien kiertonopeudet ovat huomattavasti laskeneet. Muista fysikaalisiin tieteisiin kuuluvista aiheista yhteenveto on ilmestynyt. Etusivu Urantia-kirjan monitieteelliset tutkimukset
|