Ajankohtaista. Tai sitten ei?_________________________________________________________ ASTRONOMIA Viisi asiaa, jotka tiedämme (2016) universumista. Andromeda (Heitin kommentin etäisyydestä). ----------------------------------------------------------------- Aika ja avaruusaika alkoivat alkuräjähdyksessa (tai sitten ei)
Mitä pimeästä energiasta tiedetään? No, ei paljon mitään: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pime%C3%A4_energia Tai ehkä sittenkin jotain: Tieteen nykyisen käsityksen mukaan ns. pimeää energiaa on maailmankaikkeudessa peräti n.70%, lopun ollessa pimeää ainetta (n.25%) ja näkyvää ainetta (vain n. 5%). Pimeä aine,jonka oletetaan muodostuvan neutriinoista, kylmistä massakertymistä (eivät tule näkyviin infrapuna-astronomiassa) ja mustista aukoista, on osittain tieteen tuntema. Näkymätöntä ainetta on viime aikoina havaittu painovoimavaikutustensa perusteella, ja ovatpa astronomit kertoneet löytäneensä radioteleskoopilla 50 miljoonan valovuoden päästä galaksin, joka on lähes kokonaan valaisematon (tähdetön). Pimeä energia, joka tuli ajankohtaiseksi v.1998, on sen sijaan täysin tuntematonta. Sen oletetaan loitontavan galakseja toisistaan; Einstein ennusti tämän energiamuodon olemassaolon v.1917 lisätessään yleisen suhteellisuusteorian yhtälöön ns. kosmologisen vakion. Pimeällä energialla on siis gravitaatiota vastustava vaikutus, antigravitatorinen efekti. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Ajan suunta, valon nopeus, alkuräjähdys, pimeä energia "Tietämyksemme ei ulotu alkuräjähdystä (jolloin oma universumimme syntyi) aikaisemmalle ajalle" (professori Sean Carroll). Ajan suunnan selittää ehkä historia. On mahdollista, että aika oli olemassa jo ennen alkuräjähdystä. Maailmankaikkeutta etsimässä: Syntymiskipuja. Big Bang kosmologiassa (alkuräjähdys teoria) inflaatioteoria tarkoittaa varhaisen universumin laajenemista valoa nopeammin. Voisiko muuttuva valon nopeus korvata tämän teorian? Tai peräti pimeän energian eli antigravitaation? Tarvitaanko takyoneja valoa nopeamman liikkeen selittämiseen? Sean Carroll on Cosmic Variance ryhmäblogin kirjoittaja (oliko aika olemassa ennen alkuräjähdystä). Voiko valon nopeus hidastua ajan kuluessa? Lisää (Louise Riofrio) valon nopeuden hidastumisesta.
Heitin kommentin (mustista aukoista) tuolle Nasan kosmologille: http://riofriospacetime.blogspot.com/2010/06/they-grow-quickly.html After stars are born they usually retain clouds of leftover material around them that condense into rings called protoplanetary disks. Over time, the gas and dust in these disks clump together under the pull of gravity to build planets (Clara Moskowitz). So, gravity itself is the reason for accumulation? Why we need black holes? How they are formed in the planet formation process? Do you mean that a black hole (or holes) are located inside Earth (and our Sun as well)? If there are black holes inside stars (and galaxies), how it is possible that the expansion of universe is accelerating? http://www.universetoday.com/2010/03/26/hubble-confirms-cosmic-acceleration-with-weak-lensing/ Sain tämän vastauksen: L. Riofrio said... Old science can not explain how dust particles can accumulate into planetesimals. If particles collide at orbital velocities, they will ricochet rather than stick together. To start the process, you need a little Black Hole. ------------------------------------------------------------------------------------------------- Kvanttigravitaatio, valon nopeus (hidastuva), Higgsin bosoni (ei olemassa?), kosmologia ilman alkuräjähdystä (big bang) ym. mielenkiintoista: http://zone-reflex.blogspot.com/2010/10/on-background-of-matter.html ---------------------------------------------------------------------------------------------------- Tieteen käsitys universumin, maailman ja elämän synnystä Astrofyysikoilla, kosmologeilla, astronomeilla ja fyysikoilla on erilainen käsitys kaiken synnystä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkur%C3%A4j%C3%A4hdys Tieteen käsitys maapallon synnystä: http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/tahtiakatemia/planets/maa.htm Elämän synnystä on erilaisia teorioita, tässä aiheesta hieman: http://www.geologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=269&Itemid=168 -------------------------------------------------------------------------------------- Lehtijuttuja http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/102697-maan-tyyppisella-planeetalla-elamaa-%E2%80%93-%E2%80%9D100-varmaa%E2%80%9D (oma kommentti alla) Elämän synty planeetalla on harvinainen prosessi: Alkuräjähdys (avaruuden ja ajan synty)--> supersymmetrian hajoaminen (gravitaation, MAAPALLO--> maapallon alkuliemi ja alkuilmakehä --> Kemiallisen evoluution ongelma Kemiallisen evoluution todentaminen edellyttäisi edustavia löydöksiä kokeellisessa syntetiikassa: DNA-keskeisen elämän perustaa, DNA-molekyylin rakennetta, tutkittiin intensiivisesti 1950-luvun Avaruudesta on toki löydetty (spektroskopian avulla) monia elämälle tärkeitä orgaanisia molekyylejä, kuten esimerkiksi etanolia (viinaa!), joten tutkimus etenee. --------------------------------------------------------------------------------------------- A I K A ja AVARUUSAIKA Takyonijutun ensimmäinen osa on ilmestynyt. Arrow of time on mielenkiintoinen (mutta onko ajankohtainen?). Täältä voit lukea lisää: Myths about the arrow of time (friday, december 07,2007). Kun rikkoo kananmunan kuoren, se on vaikea (mahdoton?) korjata tai kun ammut nuolen, sen voi hakea takaisin, mutta mahdollinen vahinko on jo sattunut. Aika on irreversiibeli (ei palautuva). Aikaa voi myös käsitellä entropian muutoksella (epäjärjestyksen lisääntymisellä). Onko ilmastonmuutos entropian(lämmön) lisääntymistä ja leviämistä? Aika (Arrow of Time) on nykyaikana aika käsitelty aihe: fyysikot (edellisessä linkissä), astrofyysikot (December 3rd,2007), astronomit (DECEMBER 07,2007), matemaatikot ja muutkin ovat asialla. Fysikaalinen, absoluuttinen ja suhteellinen aika ovat helposti/vaikeasti määriteltäviä, ja kun siirrymme biologiseen aikaan, se on biofysikaalinen, metafysikaalinen tai jopa parapsykologinen alue. Muuten, Albert Einsteinin terminologiassa kerrotaan metafysiikan ja fysikaalisen realiteetin välisen eron olleen seuraava: Metafysiikka on sellainen ei-mitattavissa oleva asia, josta Einstein ei pidä. Fysikaaliseen realiteettiin kuuluvat sellaiset ei-mitattavissa olevat asiat, joista Einstein pitää. ------------------------------------------------------------------------------------------- Mielenkiintoinen uutinen (13.12.2007): Linnunradalla kaksi haloa. Halojen sisältämien vanhojen tähtien kemiasta (spektrianalyysit) nähdään, että ne, ja myös pimeä aine, ovat muodostuneet eri aikaan ja että, näiden kahden halon liike kertoo niiden pyörivän vastakkaisiin suuntiin. Havainto on mielenkiintoinen ja käsittelen sitä tarkemmin, kun kirjoitan avaruuden makro- ja mikrorakenteesta sekä havaitsemattomista ulottuvuuksista eli "braanikuningatar" Lisa Randallin tutkimuksista ja ajatuksista (tiedekirja Warped Passages, Unraveling the Mysteries of the Universe`s Hidden Dimensions eli Kaareutuneet käytävät, universumin kätkettyjen ulottuvuuksien mysteereitä aukomassa). Lisa Randall
Täällä voit kuunnella (here you can listen) Lisa Randall. -------------------------------------------------------------------------------------------- PARHAAT TÄHTITIEDE-BLOGIT Astronomia-blogit: 50 parasta listattu: http://www.guidetoonlineschools.com/library/astronomy-blogs ------------------------------------------------------------------------------------------------ Picture of Today: http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/astropix.html ---------------------------------------------------------------------------------------------- UNIVERSUMIN MYSTEEREJÄ Hidden dimensions, branes and warped passages are fascinating mysteries of the universe: http://www.physics.harvard.edu/people/facpages/randall.html http://www.scribd.com/doc/2437516/Lisa-Randall-Warped-Passages So are warmholes http://www.eclipse.net/~cmmiller/BH/gif/wormhole.gif and the tiny black holes as well, if they really exist in connection of the above theoretical reasoning, and in the formation ( quick accumulation) exoplanets from gas and dust. What about mini-black holes: http://zone-reflex.blogspot.com/2010/01/spirals-very-small-and-very-big.html ”Some physicists have made an even more startling prediction about the LHC: that it is energetic enough to create mini-black holes. Mini-black holes are being created around us anyway.” Black bodies (dark matter) have been observed, but what about dark energy (antigravitation)? ----------------------------------------------------------------------------------------------- AVARUUSAIKA (aika-avaruus, spacetime) ja AIKA Avaruusaika. Ajalla on alkunsa tai sitten ei
------------------------------------------------------------------------------------ LINNUNRATAKotigalaksimme (Milky Way eli Linnunrata) ja tuhannet muut galaksit liikkuvat suurella nopeudella (600 km/s) kohti näkymätöntä ja valtavan suurta mustaa aukkoa (massa kuin 10^16 Aurinkoa tai 100 000 galaksia!). Maapallon tähtitieteilijät havaitsevat vain osan käsittämättömän suuresta maailmankaikkeudesta (kokonaisuniversumista, jossa oma universumimme sijaitsee). Tästä hauska piirustus. Huomaa Louisen jutussa oleva Great Attractor. Täällä lisää Linnunrataa puoleensa vetävästä valtavasta mustasta aukosta (black hole) ja näkymättömän aineen mysteeristä. ------------------------------------------------------------------------------------------ Here you find Top Ten Astronomy Pictures of 2007. Kivoja kuvia avaruudesta. Here too, Space Pictures. Suora linja Maasta Aurinkoon (hieno kuva revontulista). Hurrikaani ja galaksi sekä universumi ja hermosolu muistuttavat toisiaan! |