7. Aaltoenergian ilmenemät (U-Kirja s.474) ja valon aaltoluonne "On olemassa (Linnunrata-galaksissa) sata aaltoenergian oktaavia, joista (maapallolla) tunnetaan kokonaan tai osittain 64 (v.1935)." Kirja luokittelee ne seuraavasti (sen aikaisen tieteellisen valistuneisuuden näkökulmasta) kymmeneen ryhmään. 1. Infraultimatoniset säteet. Tämä on emergentin (ilmaantuvan) energian ensimmäinen vaihe.
2. Ultimatoniset säteet. Energian kerääntyminen pienen pieniksi ultimatoneista koostuviksi sfääreiksi aiheuttaen värähtelyjä avaruuden sisällössä. "Jo kauan ennen kuin fyysikot löytävät ultimatonin, he epäilemättä havaitsevat näiden säteiden aiheuttamat ilmiöt niiden osuessa kuuroina maapallolle." "Ultimatonien kerääntyessä elektroneiksi (elektroni koostuu sadasta ultimatonista) tapahtuu tiivistymistä, jonka seurauksena on energian varastoituminen. Nämä tavattoman lyhyet ja suuritehoiset säteet edustavat näin ollen siirtymistä elektronisen järjestymisen suuntaan." Nämä kaksi sähkömagneettisen säteilyn energiatyyppiä (1. ja 2.) ovat tieteelle tuntemattomia. 3. Lyhyet avaruussäteet. Kirjan mukaan nämä ovat "kaikista puhtaista elektronisista värähtelyistä lyhyimmät edustaen esiatomista vaihetta. Näiden säteiden tuottamiseen vaaditaan tavattoman korkeita tai matalia lämpötiloja, ja niitä on kahta lajia: toinen liittyy atomien syntyyn, toinen hajoamiseen." Niiden ilmoitetaan säteilevän Linnunradan tiheimmiltä tasoilta, ilmeisesti keskustan mustan aukon vaikutuksesta. Nämä ovat (ainakin osittain) tieteen tuntemia ns. "short cosmic rays", joiden otaksutaan tulevan Linnunradan keskustasta tai joistakin supernovista. Niitä ei pidä sekoittaa ainehiukkassäteilyyn (suurin osa protoneita) kuten kosmiseen säteilyyn ja aurinkotuuleen. Nämä lyhyet avaruussäteet ovat siis aallonpituudeltaan lyhyempiä kuin gammasäteet sähkömagneettisen säteilyn spektrissä, joka on yhdestä hertsistä (1 Hz) kymmenen potenssiin kaksikymmentä hertsiä (1020 Hz). Seuraavat säteilyn energiatyypit olivat tieteen tuntemia jo v.1935: 4. Elektroninen taso. "Kun elektroneja siirtyy kiertoradan korkeammilta energian tasoilta alemmille, vapautuu aina kvantteja... yksittäinen elektroni yhteentörmäykseen joutuessaan luovuttaa aina valoenergiahiukkasen (fotonin)." Absorption ja emission kvanttiperiaate esitettiin 1900-luvun alussa. 5. Gammasäteet. Atomien radioaktiivinen hajoaminen. Esimerkki radiumin hajaantuminen. Tiede tuntee myös kaukaa avaruudesta saapuvan gammasäteilyn. Nämä rajut gammapurkaukset havaittiin satelliittien avulla 1960-luvun lopulla. Vasta 1990-luvulla alkoi selvitä, että ne tulevat useimmiten hyvin kaukaisista galakseista. Purkauksen alkuperä on oletetusti mustan aukon synty kaksoisneutronitähtien yhtymisessä tai jättiläistähden energiatuotannon (vetyvarastojen) ehtyessä ja sitä seuraavassa romahtamisessa. Purkautuvaa energiaa ja sen lämmittämää kaasua säteilee avaruuteen kahtena keilamaisena suihkuna. Tämä raju energiapulssi, kaksoisgammasuihkun toinen keila saapuu aina silloin tällöin maapallolle, mutta se ei (onneksi) pääse ilmakehän läpi. U-kirjassa (s.653) on maininta tällaisesta kahtena jättiläiskokoisena ja erillisenä haarakkeena purkautuvasta energia-ainesäteilystä tähtisumun kaasusisällön gravitaation ja toisaalta lämmön ja pyörimisliikkeen välisen tasapainon muuttuessa valo- ja kaasupaineen ja keskipakoisvoiman suuntaan. Energia-ainevirran keilamainen ja kaksoissuihkumainen purkautuminen on siis tieteen todentama vasta U-kirjan "papereiden" (1935 tai 1955) jälkeen. Tosin englantilainen astronomi Sir Arthur Eddington oli jo aikaisemmin esittänyt hypoteesin tähden säteilypaineen ja kaasunpaineen suhteista tähtimassan eri pisteissä. Nykyisin tunnemme ns. Eddingtonin rajan, joka kuvaa hyvin tiiviin kappaleen (valkoinen ja ruskea kääpiötähti ja neutronitähti) massan ja säteilyn välistä suhdetta kun kaasuvirta purkautuu säteilypaineen vaikutuksesta. Koska gamma-astronomia kehittyi vasta 1980- ja 90-luvuilla, Eddingtonin, astrofysiikan uranuurtajan, olettamukset eivät voineet olla U-kirjan ihmisperäisenä lähteenä. Satelliitin ja gammadetektorin avulla otettu Linnunradan gammasäteilykartta osoittaa voimakkaimman säteilyn tulevan galaksin keskustasta, mutta rajuimmat purkaukset tulevat, kuten on jo todettu, kauempana olevista galakseista. 6. Röntgensäderyhmä. "Elektronivaraus luo sähkökentän, liike aiheuttaa sähkövirran, virta tuottaa magneettikentän. Kun elektroni yht`äkkiä pysäytetään, sähkömagneettinen tärähdys saa aikaan röntgensäteen, röntgensäde on tämä häiriö." Auringon röntgensäteiden sanotaan olevan aallonpituudeltaan aavistuksen verran pitempiä kuin keinotekoisesti tuotetut. 7. Ultravioletit eli kemialliset auringonvalon säteet. UVA (320-400 nm) ja osa UVB:stä (290-320 nm) läpäisevät (osittain) otsonikerroksen (joka on noin 16 km korkeudessa alkujaan saman paksuisena). Korkeampienerginen UV-säteily ei (onneksi) läpäise maapallon suojakerrosta. Keinotekoista UV-säteilyä käytetään tekniikan monilla alueilla. Pientä annosta (mieluummin luonnollista) UV:tä tarvitaan D-vitamiinin muodostukseen (jota pitäisi Suomessa saada huomattavasti suosituksia enemmän, 10- 15 mikrogrammaa vuorokaudessa ja lisäksi "kiviatomi kalkkia" eli kalsiumia n.1 000 mg). Tunnetusti suuret UV-annokset ovat vaarallisia (voivat edistää ihosyövän syntymistä). URANTIA-kirja kertoo näistä seuraavasti (s.665): "Tämä otsonikerros suojelee maapallon asukkaita vaarallisten ultraviolettisäteilyjen liikamäärältä. Jos taas otsonikerros olisi paksumpi, jäisitte vaille terveellisiä ultraviolettisäteitä, jotka ovat erään välttämättömimmän vitamiininne esivaihe." Tiedämme, että Suomessa vain kesäaikana D-vitamiinin muodostus auringon valon avulla on riittävää (vaikka D rasvaliukoisena varastoituu, vitamiinilisä muina aikoina on välttämätöntä). U-kirjan "välttämättömin vitamiini" tarkoittaa sitä, että D itse asiassa ei ole (pelkkä) vitamiini vaan hormoni (kuten viime aikaiset kliiniset tutkimukset - mm. Suomessa- ovat osoittaneet). D3-vitamiinin hormoni vaikutuksia tutkitaan edelleen; sillä on mm. hormoniperäisiä syöpiä estävä (ja jopa parantava) vaikutus. Vielä ei vain tiedetä mitkä ovat sopivia tai riittäviä annoksia. Turvallinen vuorokausisaanti on 50 mikrogrammaa (eräiden asiantuntijoiden mukaan jopa 100 mikrogrammaa vuorokaudessa, perustuen siihen, että toksisia vaikutuksia on havaittu vasta lähes kahden kertaluokan annoksissa). Kuitenkin, jatkuvan saannin kannalta 50 mikrogrammaa on turvallinen (vaikka myrkyllisyys havaitaan vain tyyliin 250-300 mikrogramman annoksissa arvioituna vanhasta suosituksesta 5 mikrogrammaa vuorokaudessa). 8. Valkoinen valo eli ihmissilmälle näkyvä VIS-säteily (noin 400-800 nm). Oktaavi no 46. 9. Infrapunasäteet, "elektronisen toiminnan hidastuminen yhä lähemmäksi tunnettavissa olevan lämmön tasoa." IR-säteily eli lämpösäteily todellakin tunnetaan (ainakin uimarannalla). 10. Hertsiaallot, maapallolla radiotoimintaan käytetyt energiat. Tähän ryhmään kuuluu mikroaallot (esim. mikroaaltouuni) , mikroaaltotekniikka ja avaruuden taustasäteily (2.7 K säteily, jota käytetään aihetodisteena big bang teoriassa punasiirtymän ja vety/helium-suhteen ohella). Näemme tätä avaruuden mikroaaltosäteilyä myös televisiossa "lumisateen" aikana. Ryhmät 5-10 (64 oktaavia?) ovat olleet oppikirjoissa jo vuosikymmeniä sähkömagneettisen spektrin yhteydessä, ryhmä 3 (nimellä "cosmic rays" jossain englanninkielisessä teoksessa) ja ryhmä 4, kuten mainittu, kuuluu 1900-luvun alussa kehitettyyn kvanttiteoriaan. Valon aaltoluonne (U-Kirja s.461 ja 475-476) Kirjan mukaan valo (ja sähkömagneettinen yleensäkin) ei etene aaltoina, vaan suoraviivaisesti. Se näyttää etenevän aaltoina, koska (s.461) "siihen vaikuttavat rinnan esiintyvät ja monenlaiset influenssit." "Vahvuus-energian läsnäolo saattaa aiheuttaa, että se näyttää kulkevan aaltomuodostelmana, aivan kuten vesi joskus sokaisevassa kaatosateessa ja voimakkaassa tuulessa näyttää satavan mattoina tai laskeutuvina aaltoina. Sadepisarat putoavat kuitenkin suoraviivaisesti, katkeamattomana jonona." Kirjan mukaan säteilyt näyttävät noudattavan aaltoliikkeitä eräiden "paljastumattomien energioiden vaikutuksesta, avaruusvahvuuksien ja aurinkoenergioiden vaikutuksista toisiinsa." Näitä käsitellään kohdassa "Avaruuden energiat." Valo ja energia yleensäkin liikkuu siis avaruuden halki suoraviivaisesti, hiukkaset matkaavat "jatkuvan kivääritulen tavoin", paitsi, "milloin korkeammat voimat vaikuttavat niihin" ja paitsi, "että ne aina noudattavat aineelliseen massaan luonnostaan kuuluvan lineaarisen (paikallisen) gravitaation vetoa ja mukautuvat "kosmoksen keskuksen" kehämäisen gravitaation läsnäoloon. Tiede ja erityisesti 1900-luvun alussa kehitetty kvanttiteoria tietää, että säteilyllä on sekä hiukkas- että aaltoluonne, mutta ilmiön syvin olemus on tuntematon (joskin fotonien aikaansaannos). U-Kirjan mukaan (s.475) säteily koostuu hiukkasista: "Ultimatonit, elektronit ja muut energian massakertymät ovat yhdenmukaisia ainehiukkasia, jotka etenevät avaruuden halki suorina jonoina, paitsi kun gravitaatio ja muut väliin tulevat vahvuudet sitä muuntelevat." Se, että energiahiukkasten jonot näyttäytyvät aaltoilmiöinä niitä tietyllä tavalla tutkittaessa, johtuu U-Kirjan mukaan "koko avaruuden erilaistumattoman vahvuuspeitteen, hypoteettisen eetterin (olemassa olemattoman) antamasta vastuksesta, sekä toisiinsa liittyneiden ainekasaumien vetovoimien välisestä jännitteestä. Partikkelien väliin jäävä avaruus yhdessä energiasäteiden alkuvauhdin kanssa on sen perustana, että monet energia-aineen muodot näyttävät aaltomaisilta, aivan kuten laivan kulku veden läpi saa aikaan erikorkuisia ja eripituisia aaltoja." Niinpä, ellemme näkisi laivaa (kuten emme näe hiukkasia), näemme vain aallot (edellä "tietyllä tavalla tutkittaessa"). "Paljastumattomalle energialle" eli maapallolla tuntemattomille energiamuodoille kirja antaa monia nimityksiä: vahvuus, avaruusvahvuus, avaruuden vahvuuspeite, vahvuusenergian valtameri ym. "Avaruuden sisällön virittyneisyys, alkuvahvuus ja kaikkialle leviävä vahvuusenergia" ovat tieteelle tuntemattomia, kuten myös Einsteinin kosmologisen vakion "uudelleenherätys" eli ns. pimeän energian antigravitatorinen vaikutus. Näistä tuntemattomista (ja myös tieteen tuntemista) energia- muodoista on U-Kirjassa kaksi lukua: Paikallisuniversumin Fyysiset Aspektit (ss. 455-466) ja Energia- Mieli ja Aine (ss.467-484). Aineiden ominaisuuksien yhteydessä käsiteltiin fyysikkojen ehdottamaa Lorentzin-symmetrian rikkoutumista ja aika-avaruuden vektorikentän ilmaantumisen mahdollisuutta valon nopeudessa ja sen aikaan saamaa aaltomaista käyttäytymistä (kuin viljan lainehtiminen tuulessa). |