Share |

UFOTUTKIMUKSIA 2020

________________________

TIIVISTELMÄ

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon ja Keskustiedustelupalvelu CIA myöntävät, että niillä on käynnissä ufo-ohjelma. Laivasto (US Navy) vahvistaa, että sen lentäjien näkö- ja tutkahavainnot ovat todellisia ja kuvatut videot aitoja. Pentagonin keräämiin tietoihin usein tukeutuva kuusihenkinen ryhmä, astrofyysikko Sarah Cruddas ja merijalkaväen (USMC) entinen tiedustelu-upseeri Nick Karnaze sekä CIA:n entiset tiedusteluagentit tekevät omaa tutkimustaan USA:ssa, Brasiliassa ja Argentiinassa.

Ainoa lentäjien ufotapaus, jonka Suomen ILMAVOIMAT  on virallisesti myöntänyt, sattui PORIN  lentokentällä vuonna 1969.

Kenneth Arnoldin lentävien lautasten havainnosta 1947 alkoi nykyaikainen ufo-tutkimus. USA:n ilmavoimien tutkimusprojekti (Project Blue Book) 1950- ja 1960-luvuilla sekä Condon-komission (Condon Report) virallinen tutkimusraportti lienevät tunnetuimmat. 

Ranskan ufotutkimusta  Myös Idässä on nähty ja tutkittu ufoja

Ufot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 

USA:n hallitukselta vaaditaan ufotutkimuksia(13.11.2007).

Britannian puolustusministeriön (aikaisemmin) salaisia ufo-raportteja.

Pentagon myöntää huippusalaisen ufo-ohjelman - asiakirjoissa kuvataan hohtavia aluksia

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201712182200610797



Asiasta kertovat muun muassa New York Times ja BBC.

------------------------------------------------------------------------

UUSIMMAT UFO HAVAINNOT VUONNA 2020

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/mass-ufo-sighting-during-coronavirus-quarantine-in-detroit-michigan-3-apr-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/latest-ufo-sightings-reports-april-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/another-mass-ufo-sighting-cleveland-ohio-4-apr-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/daytime-video-ufo-caught-on-tape-over-sacramento-california-29-mar-2020.html

--------------------------------------------------------------------

JOHDANTO

Ufot eivät ole mikään uusi ilmiö, niitä on havaittu kautta ihmiskunnan historian. Myös Suomessa. Eikä aina ole kyse lautasista. Ne saattavat olla pallon, munan, kiekon tai sikarin muotoisia. Viime vuosikymmeninä taivaalla on nähty myös paljon kolmion muotoisia ufoja.

Nimitystä ”lentävä lautanen” käytti ensimmäisenä yhdysvaltalainen Kenneth Arnold. Hän kertoi nähneensä lentäessään yksityiskoneellaan lähellä Mount Rainier- vuorta Washingtonin osavaltiossa 24. kesäkuuta 1947, yhdeksän kirkasta esinettä jotka olivat lentäneet vuoren ohi arviolta noin kaksi kertaa ääntä nopeammin.

Asioista raportoidaan yhä avoimemmin. Esimerkiksi viisi Yhdysvaltain laivaston hävittäjälentäjää paljasti useita tapauksia, jotka tapahtuivat kesän 2014 ja maaliskuun 2015 välisenä aikana, kun lentäjät harjoittelivat Floridassa. Lentäjät kuvasivat useita videoita, joissa näkyy oudosti ja valtavalla nopeudella liikkuvia lentäviä esineitä, jotka lensivät kovaa, hidastivat ja kiihdyttivät taas yliääninopeuteen. Laivasto on myöntänyt, että videot ovat aitoja ja peräisin heiltä, mutta ei ota kantaa mikä videolla näkyy.

Koska Chilessä tehdään paljon ufo-havaintoja, valtio tutkii niitä täysin virallisesti. Iso- Britannia on julkaissut salaisia ufo-arkistojaan vuodesta 2009 lähtien

Moni tunnettu suomalainen on myös astunut esiin omine kokemuksineen. Esimerkiksi Yleisradion päätoimittaja Jouko Jokinen on julkisuudessa kertonut, miten näki selittämättömiä, soikionmuotoisia valopisteitä kymmenen vuotta sitten Helsingin Pakilassa.

Nasan sanotaan salailevan asioita, mutta jos kuka niin Nasa todella panostaa maapallon ulkopuolisen elämän löytymiseen. Nasan uusi TESS-satellitti havaitsi kolmen ensimmäisen toimintakuukauden aikana kaikkiaan kolme eksoplaneettaa.

Mutta ufoista Nasa haluaa pitää matalaa profiilia. Apollo 14 -lennolla ollut Edgar Mitchell on kertonut, että muukalaiset ovat ottaneet kontaktia ihmiskuntaan monta kertaa, mutta hallitukset ovat peitelleet totuutta 60 vuotta. Mitchell pitää hallussaan pisimmän kuukävelyn ennätystä vuonna 1971. Myös Astronautti Buzz Aldrin on kertonut nähneensä Apollo-lennolla ufon, mutta Nasa on käskenyt miestä pitämään suunsa kiinni.

Ufohavaintojen määrä kasvaa maailmalla, mutta miksi? – Toimittaja Eve Hietamies ufotutkijoiden vieraana

https://www.apu.fi/artikkelit/ufohavaintojen-maara-maailmalla-kasvaa-koko-ajan-toimittaja-eve-hietamies-ufotutkijoiden-vieraana

ASTROFYYSIKKO SARAH CRUDDAS

https://en.wikipedia.org/wiki/Sarah_Cruddas

http://sarahcruddas.com/

Astrophysicist Sarah Cruddas: 'Mathematically We're Probably Not Alone in the Universe'

ASTRO_SARAH_5.PNG

https://people.com/tv/astrophysicist-sarah-cruddas-mathematically-were-probably-not-alone-in-the-universe/

Astrophysicist Sarah Cruddas Teases Brand New Alien Evidence She's Uncovered

https://people.com/tv/astrophysicist-sarah-cruddas-teases-brand-new-alien-evidence-shes-uncovered/

https://www.youtube.com/user/sarahcruddas/videos

UFOHAVAINTOJA

YHDYSVALLOISSA

US Navy confirms UFO videos are the real deal

https://www.youtube.com/watch?v=60ZJQ4I7_3M

Lentotukialus USS Nimitz:

https://www.youtube.com/watch?v=PRgoisHRmUE

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=ufosightings+in+united+states

https://abcnews.go.com/US/ufo-sightings-north-america-jumped-6000-2019/story?id=68145474

ARGENTIINASSA

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=ufo+sightings+in+argentina

BRASILIASSA

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=ufo+sightings+in+brasil

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

https://nypost.com/2020/01/06/first-uk-astronaut-helen-sharman-says-aliens-exist-its-possible-theyre-here-right-now/



https://nypost.com/2019/05/22/the-pentagon-finally-admits-it-investigates-ufos/



https://www.foxnews.com/science/pentagon-finally-admits-it-investigates-ufos



Ensin jyrisevä ääni, sitten kuuma liekki poltti... CIA paljastaa nyt kuuluisan UFO-havainnon taustat



https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001106568.html

ASTRO_SARAH_3.jpg

The Real Men In Black

3 lokakuu 2019 08:00

K01 J04

44 min

Paul ja Kawa eivät usko virallisia raportteja vaan lähtevät Argentiinaan tutkimaan ufojen maahansyöksyä. Sarah ja Nick havaitsevat matalalentoisten ufojen esiintymän Phoenixissa.

Sarah and Nick head to Mexico to investigate reports of UFO sightings and "star jelly" in a remote jungle.

ASTROFYYSIKKO_SARAH_1.jpg

VIDEO

https://www.youtube.com/watch?v=exdDYDgNV50



UFOT ja USOT

https://en.wikipedia.org/wiki/Unidentified_submerged_object

UFO_2.jpg

Laivaston lentäjien havaintoja

https://www.nytimes.com/2017/12/16/us/politics/pentagon-program-ufo-harry-reid.html

https://www.history.com/news/ufo-sightings-speed-appearance-movement

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=uss+nimitz+ufo



the Nimitz Encounters Updated USO

VIDEO (2019)

https://www.youtube.com/watch?v=-e9NoKp8EnE

UFOT JA MAANJÄRISTYKSET

https://newsinstact.com/ufo/former-us-marine-confirms-that-earthquakes-and-ufos-are-connected/

“We’re seeing a lot of sightings connected to earthquakes, which is very interesting. Sarah [Cruddas] and I were looking at a lot of sightings around a series of earthquakes, relatively large for the area too. And I know that a team in South America were also looking into similar patterns.”

https://hiram1555.com/2019/09/09/mass-ufo-sightings-mysteriously-linked-to-natural-disasters-claims-former-us-marine/

https://alien.city/15468/earthquakes-and-ufo-sightings-connected.html

Nick Karnaze, a former special operative in United States Marine Corps soldier who served in Afghanistan, is investigating evidence attempting to prove aliens have contacted Earth.

The former serviceman believes he has now spotted a correlation between UFO sightings and natural disasters.

Nick is part of a crack crew of investigators in a new Discovery Channel show Contact.

It follows the marine along with former CIA targeting officer Myke Cole, conflict analyst Dr. Michael Livingston, astrophysicist Sarah Cruddas, journalist Paul Beban and ex-Green Beret Kawa Mawlayee.

He told theDaily Star: Were seeing a lot of sightings connected to earthquakes, which is very interesting.

Sarah [Cruddas] and I were looking at a lot of sightings around a series of earthquakes, relatively large for the area too.

UUSIMMAT UFO HAVANNOT VUONNA 2020

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/mass-ufo-sighting-during-coronavirus-quarantine-in-detroit-michigan-3-apr-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/mass-ufo-sighting-during-coronavirus-quarantine-in-detroit-michigan-3-apr-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/latest-ufo-sightings-reports-april-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/another-mass-ufo-sighting-cleveland-ohio-4-apr-2020.html

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/04/daytime-video-ufo-caught-on-tape-over-sacramento-california-29-mar-2020.html

ALKUSANAT

UFOT SUOMEN ILMATILASSA

Ainoa lentäjien ufotapaus, jonka Suomen ILMAVOIMAT  on virallisesti myöntänyt, sattui PORIN  lentokentällä vuonna 1969. Parikymmentä ilmavoimien lentäjää (mm. myöhemmin Savonlinnan lentokentän johtajana toiminut Jouko Kuronen) seurasi seitsemää palloa, jotka ilmestyivät kiitoradan yläpuolelle sotaharjoituksen yhteydessä 12.4.1969. Kun lentäjä Tarmo Tukeva sai tehtäväkseen lähestyä palloja Fouga Magister –suihkukoneellaan, pallot lähtivät muodostelmassa lentoon kiihtyvällä nopeudella, eikä suihkukoneella ollut mitään mahdollisuuksia pysyä vauhdissa. Hetkeä myöhemmin pallot havaittiin Vaasan lentokentän tutkassa.

LÄHDE.

----------------------------------------------------------------------------

Kenneth Arnoldin lentävien lautasten havainnosta 1947 alkoi nykyaikainen ufo-tutkimus. USA:n ilmavoimien tutkimusprojekti (Project Blue Book) 1950- ja 1960-luvuilla sekä Condon-komission (Condon Report) virallinen tutkimusraportti lienevät tunnetuimmat. 

Ranskan ufotutkimusta  Myös Idässä on nähty ja tutkittu ufoja

Ufot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 

USA:n hallitukselta vaaditaan ufotutkimuksia(13.11.2007).

Britannian puolustusministeriön (aikaisemmin) salaisia ufo-raportteja

------------------------------------------------------------------------

YHDYSVALTOJEN PUOLUSTUSMINITERIÖN HUIPPUSALAINEN UFO-OHJELMA

Pentagon myöntää huippusalaisen ufo-ohjelman - asiakirjoissa kuvataan hohtavia aluksia

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201712182200610797

Asiasta kertovat muun muassa New York Times ja BBC.

Ohjelman nimi oli Advanced Aerospace Threat Identification Program, eli vapaasti suomentaen ohjelma kehittyneen avaruusperäisen uhan tunnistamiselle.

New York Timesin mukaan puolustusministeriö myöntää ufo-ohjelman, joka aloitettiin vuonna 2007. Puolustusministeriön mukaan se lakkautettiin viisi vuotta myöhemmin vuonna 2012, mutta NYT:n lähteiden mukaan ohjelma olisi edelleen olemassa.

Kutonen-kanavalla alkoi Discovery channelin Vieraita avaruudesta (Contact) -sarja, joka tukeutuu paljon Pentagonin AATIP-tutkimuksiin (Advanced Aerospace Threat Identification Program). Keväällä 2019 uutisoitiin AATIP:in entisestä johtajasta Luis Elizondosta, joka kommentoi: "Ihmisille kerrotaan ydinpommeista, mutta ei siitä, että taivaallamme on jotakin tuntematonta".

https://epookkiblogi.blogspot.com/2020/03/vieraita-avaruudesta.html

Vieraita avaruudesta -sarjassa ufojen mysteeriä ratkoo CIA:lle työskennellyt Mike Cole, konfiktianalyytikko Michael Livingston, tutkiva toimittaja Paul Beban ja maavoimien erikoisjoukkoihin (vihreä baretti) kuulunut Kawa Mawlayee. Ohjelmaa juontaa merijalkaväen (USMC) erikoisjoukkoihin kuulunut Nick Karnaze sekä tähtitieteilijä (astrofyysikko) ja avaruustoimittaja Sarah Cruddas. Tämän ryhmän jäsenten titteleitä muistetaan korostaa joka kurvissa.

Vieraita avaruudesta -sarjan eräs kulmakivi tuntuu olevan CIA:n kehittämä ja käyttämä linkkianalyysiohjelmisto, joka on kuin Google-hakukone, mutta ehkä parempikin.

Linkkianalyysiohjelmisto tuntuu löytävän lähes kaiken ja sillä voi jopa rajata haut tietylle maantieteelliselle alueelle (X kilometriä jostain jne.), kerrassaan mahtava hakukone.

Voi Vieraita avaruudesta -sarja olla hitusen parempi kuin olivat National Geographicin Ufojen jäljillä (Chasing UFOs) -sarja tai Josh Gates ufojen jäljillä (Expedition unknown: Hunt for Extraterrestrials).



----------------------------------

UFOTUTKIMUKSIA 2020

On faktaa, että Yhdysvallat käytti miljoonia tutkiakseen, ovatko avaruuden vieraat voineet vierailla ilmakehässämme. Discovery Channelin sarja Vieraita avaruudesta (Contact, 2019) ponnistaa puolustusministeriön dokumenteista. On nimittäin olemassa lentokoneen tutkavideo, jolla lentäjät ihmettelevät, mikä lentävä esine näytöllä näkyy.

FBI:lle tai CIA:lle aiemmin työskennelleet puhuvat dokumentissa ufo-myönteisesti omalla naamallaan.

Myös nykyisin FBI:ssa työskentelevä rikostutkija todistaa tutkimustiimin (Sarah ja CIA:n entiset agentit) rikoslaboratorioon tuoman videon aitouden (ei siis ole peukaloitu).

TUTKIJAT

Tutkijoina tähtitieteilijä Sarah Cruddas (astrofyysikko) ja CIA:n entiset tiedusteluagentit

Astrophysicist Sarah Cruddas: 'Mathematically We're Probably Not Alone in the Universe'

https://www.dailymotion.com/video/x7ffvf9

ASTROFYYSIKKO_SARAH_3.PNG

ASTROFYYSIKKO_SARAH_4.PNG

Voisiko ufoja olla sittenkin? – uutuussarja paljastaa Yhdysvaltain puolustusministeriön dokumentit

https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006415017.html

https://www.telsu.fi/vieraita+avaruudesta

TV KUTONEN: VIERAITA AVARUUDESTA

ASTROFYYSIKKO SARAH CRUDDAS: ESITTELY

http://sarahcruddas.com/?page_id=4

ASTROFYYSIKKO SARAH CRUDDAS UFOJEN JÄLJILLÄ

I'm not mad to believe in aliens. There's life out there somewhere

https://www.telegraph.co.uk/news/2020/01/06/not-mad-believe-aliens-life-somewhere/

https://twitter.com/sarahcruddas/status/1159436220650467328

https://www.monstersandcritics.com/smallscreen/contact-exclusive-alien-engravings-in-mexican-jungle-are-being-stolen-to-sell-on-black-market/

VIDEOT

https://www.google.com/search?q=sarah+cruddas+ufo&client=firefox-b-d&source=lnms&tbm=vid&sa=X&ved=2ahUKEwjA4unrhdHoAhUCwsQBHeaxCZ8Q_AUoAnoECAsQBA&biw=1920&bih=916

https://twitter.com/sarahcruddas?lang=fi

Almost 10,000 people are said to have witnessed this unusual display of lights in Phoenix, Arizona

VIDEO

https://www.facebook.com/ScienceChannel/videos/2857645250917344/

Astronauts Tim Peake and Tim Kopra Q&A with Sarah Cruddas

VIDEO

https://www.youtube.com/watch?v=rl8LmIW6npU&list=FL60YgGgqcQMuUquef2DeHZA&index=1634

Sarah Cruddasin haastattelu

VIDEO

https://www.youtube.com/watch?v=P256QpM4tDE

UFOHAVAINTOJA

The US Navy just confirmed these UFO videos are the real deal

https://www.ksl.com/article/46640688/the-us-navy-just-confirmed-these-ufo-videos-are-the-real-deal

VIDEO

https://www.youtube.com/watch?v=kU4ldz_YEAw&list=PL4tDSbqa8tyOLSOhF82YkiP7u0n_tL99w&index=48

Mahdollisia ufohavaintoja (VIDEOT)

https://kekbfm.com/videos-of-possible-ufo-sightings-over-salt-lake-city/

Outo valo Coloradossa

https://www.youtube.com/watch?time_continue=3&v=Q9ebaG9JAVU&feature=emb_logo

UTAH

https://www.latest-ufo-sightings.net/tag/utah

https://www.latest-ufo-sightings.net/2020/01/amazing-ufo-video-filmed-from-a-plane-over-utah.html

http://www.openminds.tv/utah-witness-takes-multiple-photos-of-disc-ufo/38360

CIA

https://www.cia.gov/library/readingroom/docs/CIA-RDP81R00560R000100010002-9.pdf

http://www.nuforc.org/webreports/ndxlut.html

VIDEOITA

https://www.google.com/search?q=salt+lake+city+ufo&client=firefox-b-d&source=lnms&tbm=vid&sa=X&ved=2ahUKEwiGvbv_zNPoAhVywcQBHa-1Dps4MhD8BSgDegQICxAF&biw=1920&bih=916

Yllä olevien HAKU: salt lake city ufo

JATKUU

JATKUU