Share |

ILMASTOUSKONTO

____________________________________________________________________________

MOTTO

TIEDON LISÄÄNTYMINEN JA MUUTTUMINEN PAREMPI KUIN IDEOLOGIAAN TAI YHTEEN TOTUUTEEN JUUTTUMINEN

TAPIONAJATUSTEN FILOSOFIA:

KÄYTÄNNÖNLÄHEISYYS,  mutta myös TEOREETTISUUS

TIEDON HYÖDYNTÄMINEN JA LISÄÄNTYMINEN OVAT KEHITTYMISEN EDELLYTYKSIÄ

IDEOLOGIA JA YHTEEN TOTUUTEEN JUUTTUMINEN SULKEVAT POIS KEHITTYMISEN

---------------------------------------------------------------------------------------

Ilmastonmuutos: Järki vai Uskonto?

globaalit_lampotilat_mittaukset.jpg

16.5.2014

ILMASTOUSKONNON (UUSI) NOUSU, UHO JA TUHO

Vesi nousee, paetkaa vuorille!”

Ihmiskuntaa uhkaa vedenpaisumus. Turma tulee heti 900 vuoden päästä. Ja nyt kaikki Nooan arkkia rakentamaan. Tämä on kaiketi pätevä johtopäätös samoin kuin se, että Pori päätyy sinne, minne se kuuluukin eli meren pohjaan.

ILMASTOHEMMOJEN ÄÄREVÄT PELOTTELUT PELJÄSTYTTÄÄ MEIDÄT PERSEETTÖMÄKSI!

Skuuppeja, sensaatioita ja katastrofi-ennusteita kyttäävät toimittajat julkaisevat mielellään ÄÄRIENNUSTEITA, joiden mukaan ihmiskunta on tuhoutumassa tai joutuu ”äärimmäisiin” vaikeuksiin.

Onneksi näihin ”äärijuttuihin” ilmestyy täyspäisiä kommentoijia, jotka ymmärtävät reaalimaailman ilmiöitä. Jäämurikan  tapauksessa se, että jäämäärän kertyessä ylisuureksi, gravitaatio (painovoima) romahduttaa rakennelman ja virtaus vie sen mereen,

Johtaja Mikko Alestalo ilmatieteenlaitokselta, innostui jo hukuttamaan Helsingin merten maininkeihin.

----------------------------------------------------------------------------------------

KUIN MAYA-INTIAANIEN MAAILMANLOPUN ENNUSTELUT

Jäälohkareet jyräävät, Suomikaan ei säästy! Meri hukuttaa Helsingin, matkustakaa Malediiveille!  Legenda vedenpaisumuksesta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/69064-valtava-jaatikko-tekee-kuolemaa-suomikaan-ei-saasty

http://www.uusisuomi.fi/comment/598440#comment-598440

http://www.uusisuomi.fi/comment/598444#comment-598444

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69085-helsingin-vaistamaton-tulevaisuus-merenpinta-kohoaa-keskustan-kaduille

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/03/palkittu-toimittaja-jaana-kanninen.html

http://hannutanskanen22600.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168183-legenda-vedenpaisumuksesta

-------------------------------------------------------------

HESARIN SENSUURI JA YLLÄTTÄVÄ LIPSAHDUS (propaganda-linjastaan)

Helsingin Sanomien sensuuri ja yllättävä lipsahdus (”maapallon lämpeneminen pysähtynyt”).

https://ilmasto.wordpress.com/2014/05/11/hesari-edelleen-sensuroi/

 

ILMASTOKESKUSTELUA

http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167441-ilmastokeskustelun-tila-kolme-keissia

HESARI:

Maapallon lämpeneminen on pysähtynyt. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä kuitenkin lisääntyi. Ilmastomallien mukaan maapallon keskilämpötilan olisi pitänyt nousta”.

http://www.hs.fi/tiede/Meri+jarruttaa+ilmaston+l%C3%A4mpenemist%C3%A4/a1399349603269

http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167374-hs-ja-ilmastouskonto

http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167262-vahattelevatko-ipccn-tutkmiukset-auringon-merkitysta

LÄMPÖTILOJEN MITTAUSTEN AIKASARJOJA SÄÄDETÄÄN PELOTTELUUN SOPIVIKSI

Lämpötila-aikasarjojen säätäminen (adjust). Raakadata eli alkuperäiset mittaustulokset piilotetaan tai poistetaan kokonaan (jos ovat ”ei-toivottuja”), koska raakadata (ja poistetut) kertovat maapallon lämpenemättömyydestä liikaa!

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/04/epailyksen-siemenia-lampoaikasarjoihin.html

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2012/03/ilmastonmuutos-ja-ilmastotilastojen.html

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2012/04/australian-ilmasto-vaihtelee-ennen.html

PILVET, VESIHÖYRY, AURINGON MAGNEETTINEN AKTIIVISUUS SÄÄTELEVÄT ILMASTOA

Prof. Jyrki Kauppisen tutkimukset:

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/04/vedenkierron-vaihtelu-ilmaston.html

http://butler.cc.tut.fi/~trantala/opetus/files/FS-1550.Fysiikan.seminaari/Fileita/KauppinenJ-IREPHY-21Nov13.pdf

http://multi-science.metapress.com/content/mp5g3q2496256015/?p=f46260d304b44c819bd77459b8ff1562&pi=8

---------------------------------------------

AURINGONPILKUT JA MERIVIRTOJEN VAIHTELUT

Auringon aktiivisuus (auringonpilkut) ja merivirtojen vaihtelut pääsyynä ilmastonmuutokseen.

AURINGON AKTIIVISUUS (AURINGONPILKUT) JA MERIVIRTOJEN VAIHTELUT

Professori Martti Tiuri Suomen Kuvalehdessä:

Britannian ilmatieteen laitoksen (MetOffice) uusin ilmastoennuste tukee professori Tiurin kirjoitusta:

HADLEY CENTRE/METOFFICE/BRITANNIA/IPCC

http://files.kotisivukone.com/tapion.ajatukset.net/ar5_02_800x673.jpg

IPCC:n tärkeimmän ilmastoaineiston tuottaja brittien Met Office Hadley keskus on julkaissut korjatun viiden vuoden ilmastoennusteensa: http://www.metoffice.gov.uk/media/pdf/1/8/decadal_forecast_2014-2018_jan2014.pdf

Tuleva kehitys tulee todennäköisimmin noudattamaan vihreällä kuvatun alueen alarajaa. Syitä nykyisen lämpenemisen tyrehtymiselle on pyritty selittämään kolmessa Hadley keskuksen tuottamassa raportissa, jotka hakevat vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

*    Mitä trendejä on havaittavissa tämän aikajakson muissa ilmastoindikaattoreissa?
*    Mitkä ovat ne tekijät, jotka voisivat selittää nykyisen pysähdyksen?
*    Miten nykyinen pysähdys vaikuttaa tuleviin ilmastoennustuksiin (projektioihin)?

 https://ilmasto.wordpress.com/2014/02/10/hadley-keskuksen-uusi-ilmastoennuste/

 

”ILMASTOMEEMIEN” VAIKUTUS VALTAMEDIAN KRITIIKITTÖMIIN TOIMITTAJIIN

Monet asiat, kuten tiedot, mielipiteet ja uskomukset (meemit), siirtyvät kulttuurievoluutiossa sukupolvelta toiselle aivan kuin geenit, ihmisen geeniperimä.  Toisin kuin geeniperimä, nämä meemit siirtyvät myös nykyhetkessä jostakin uutisesta ihmisen ajatusmaailmaan tai ihmisestä toiseen ja alkavat elää omaa elämäänsä.  Riippumatta siitä onko tällä asialla tai ilmiöllä todellisuuspohjaa tai jatkuvuutta.

Tällainen todellisuudesta irtaantunut meemi sitten jatkaa elämäänsä ihmisen alitajuisten ja tietoisten prosessien työstämänä ja alkaa ohjata mielipidettä tai uskomusta. Riippumatta siitä, onko asia tosi tai ei.

Tällainen meemin välittämä ”tieto” on esimerkiksi natriumglutamaatin haitallisuus elintarvikkeissa. Vaikka yksikään vakavasti otettava tutkimus ei näin väitä!  Poikkeuksena on tietenkin mainittava  joidenkin ihmisten yliherkkyys kyseiselle luonnolliselle (esim. tomaatissa) lisäaineelle.

Kun ilmastonmuutoksesta on ”rummutettu” vuosikaudet ja ilmastotutkijat ovat esitelleet (mediassa) tietokoneella tehtyjä skenaarioita maapallon ilmaston lämpenemisestä useilla asteilla, luonnontieteitä tuntemattomat toimittajat julkaisevat nämä ”memeettiset totuudet” yhtenä totuutena eli liioiteltuina kauhuskenaarioina. Uusin paikallista lämpenemistä koskeva tietokoneajo (nousu Suomessa olisi 10 celsius-astetta!) esitettiin ”uutisena” muutama päivä sitten (huhtikuun 2014 alussa). Tämän  Ilmatieteen laitoksen kartoista napatun meemin ilmastouskovainen toimittaja julkaisi pokkana,  aivan kuin se olisi todellinen tulevaisuudessa tapahtuva ilmiö !

 Tutkimuslaitosten (kuten Britannian MetOffice eli UK Ilmatieteen laitos) lämpötilojen mittaustulokset kuitenkin osoittavat vääjäämättä, että globaalit lämpötilat eivät enää ole nousseet noin 17 vuoteen.

Tämä tosiasia ei kuitenkaan merkitse mitään Suomen valtamedian (kuten Hesari) juttuja lukiessa!

Lämpeneminen kritiikittömien toimittajien ”meemimaailmassa”  jatkuu ”kiihtyvällä” vauhdilla.

Tässä jo kuumenee (vaikka maapallo ei lämpenekään) tällaisiin aiheettomiin pelotteluihin, erityisesti ne kansalaiset, joilla on riittävä kyky (koulutuksensa johdosta) ymmärtää fysikaalis-kemiallista todellisuutta ja sitä, että vain fysikaalisin kokein (kuten lämpötilojen mittaukset) tästä reaalimaailmasta saadaan oikeaa tietoa.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/08/ilmatieteen-laitos-suomi-voi-lammeta-jopa-9-astetta

-------

NOUSUENNUSTEEN ”TODISTE”  ILMATIETEEN LAITOKSEN ”KARTAN KATSOMINEN”

Se hurja nousuennuste (9 celsius-astetta) YLE:n ”uutiseen” saa ”vahvistuksen” tällä tavoin:

Ilmatieteen laitoksen Mikko Alestalon vastaus uutisen kirjoittajalle (ilmastoherätyksen saanut ”tiede”toimittaja Pasi Toiviainen):

 "Katso oikean puolen Suomi -kuvaa. Suomea koskeva epävarmuusvälin mukainen pahin arvio lämpötilan nousulle on 8,2 astetta kohdistettuna jaksoon 2070-2099. Tasan vuoteen 2100 kohdistettu arvo olisi noin 9 astetta."

NOUSUENNUSTETTA HILATTU VIELÄ ASTEELLA YLÖSPÄIN (10  astetta!)

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/02/nakokulma-suomi-voi-lammeta-jopa-yli-10-astetta-vaiettu-uutinen

--------------------------------------------

6.2.2014

LÄMPÖTILAMITTAUKSET JA USKO IHMISEN AIHEUTTAMAAN LÄMPENEMISEEN

Tämäkin sivusto julistaa uskoaanihmisen syyllisyyteenvaikka globaalit lämpötilat eivät  mittausten mukaan nouse.

Maapallon lämpötilat ovat pysyneet tasaisina jo noin 15 vuoden ajan (KUVAN selitys ja LÄHDE sekä professori Ole Humlumin ilmastosivusto)). Kokonaisuus luettavissa täällä ”yhteen pötköön”!

Ilmastouskonnon mukaan globaalit lämpötilat ovat kuitenkin jatkuvasti nousseet.

Tästä kirjoituksesta (ydinkohdat alla) ”ilmastouskonnon ylipappi” Mikko Alestalo (Ilmatieteen laitos) pillastui ja ryhtyi vastustamaan fysikaalisia mittauksia eli havaittua fysikaalis-kemiallista todellisuutta (maapallon lämpötilojen 15-16 vuoden nousun pysähtymistä).

Ydinkohdat

Toimittajat Heli Saavalainen ja Jenni Virtanen kirjoittivat (HS 23. 1.), että "ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden voimistumisena".

”Hiilidioksidipäästöt voivat joka tapauksessa vaikuttaa sään ääri-ilmiöihin vain, jos lämpötila ensin nousee. Koska maapallon keskilämpötila ei ole noussut 16 vuoteen, sään ääri-ilmiöiden mahdollinen voimistuminen on johtunut jostain aivan muusta kuin hiilidioksidipäästöistä”.

Alestalon ilmastouskonnollinen kirjoitus (Hesari 6.2.2014), ydinkohtia alleviivattu: kirsikanpoimintaa ja todistamattomia väitteitä, kuten  ”merten syvyyksiin paenneesta ylimääräisestä lämmöstä” (jota EI ole voitu todistaa).

alestalo_ilmastouskonto_800x473.jpg

____________________________________________________________________________

 SYKSY 2013 SIVULLA HIEMAN ALEMPANA

--------------------------------------------------

OLEMASSAOLO

Ihmisen olemassaolo on minimaalisen lyhyt tauko kahden olemattomuuden välissä. Puhumme ajasta, vaikka sitä ei edes ole olemassa. Se on alkanut. Tai sitten ei. Kuitenkin, kaikki katoaa lopulta ajan armottomaan virtaukseen. Ihmisen lyhyt olemassaolo ja siihen liittyvä pelko ovat planeetta Maassa tapahtuneen evoluution tulosta.

”Jos en pelkäisi, en olisi tietoinen olemassaolostani” (Marilyn Monroe).
-------------------------------------------------------------------------

ILMASTOREALISMI

Koska ihmisen elinkaari on vain lyhyt ja kammottava tauko olemattomuuden ja ikuisuuden välissä, hän ei voi vaikuttaa planeetta Maan ilmaston muutoksiin kuten voivat Aurinko, avaruus ja Maan sisäinen toiminta.
------------------------------------------------------------------------

ILMASTOUSKONTO

Kuten muutkin uskonnot, ilmastouskonto on ankaravääräuskoisia”, uskonnon kieltäjiä tai siihen skeptisesti suhtautuvia, kohtaan. Ilmastouskovaiset nimittelevät mielellään edellä mainittuja (jopa ilmastorealistejakin, jotka tuovat esille uskonnosta poikkeavia tieteellisiä tuloksia ja lämpötilamittauksia) denialisteiksi.

Kuten muutkin uskonnot, ilmastouskonto on altis maallisille viettelyksille, kuten rahalle, vallalle ja politiikalle sekä ylimieliselle käyttäytymiselle ja huijaamiselle. Myöskään ”käännyttäminen”, saarnaaminen, propaganda tai pelottelu ei ole sille vierasta, toiminta, joka saattaa aiheuttaa herkille ihmisille ilmastoahdistusta.

_______________________________________________________________

SYKSY 2013

GLOBAALI VIILENEMINEN?

A new research study reveals that the current 17-year pause in global warming is likely to last another 20 years. A paper in the peer-reviewed journal Climate Dynamics, by Professor Judith Curry of the Georgia Institute of Technology and Dr Marcia Wyatt, amounts to a stunning challenge to climate science orthodoxy.

Not only does it explain the unexpected pause, it suggests that the scientific majority, whose views are represented by the UN Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) – have underestimated the role of natural cycles and exaggerated that of greenhouse gases.

Tämän vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan näyttää ilmeiseltä, että olemme saamassa (ainakin) noin 40 vuoden jakson, jolloin ilmasto ei lämpene vaikka hiilidioksidin määrä on jatkuvassa kasvussa.

---------------------------

7.11.2013

ARKKIPIISPA JA PROFEETAT

Arkkipiispan ”profetaalinen ulostulo kaapistaan” antaa meille maallikoille mahdollisuuden vertailla USKONTOA ja ILMASTOUSKONTOA.

KATOLINEN KIRKKO ENNEN

Espanjassa 1300-1700 luvuilla katolinen kirkko pyrki  inkvisition avulla tekemään katolisesta uskonnosta koko maan valtauskonnon. Inkvisiittorit käyttivät kidutusta kerettiläisiksi ja noidiksi nimittelemiään ihmisiä käännyttääkseen tai tuhotakseen (nykyisin nimitys joukkotuhonta ) heidät.  Kidutuslaitteina käytettiin venytyspenkkejä ja pää alaspäin riiputtavia laitteita, ja ”kääntyminen” oli siis usein lopullista.

EVANKELISLUTERILAINEN KIRKKO

Ilmastouskovien yhteisö (nyt arkkipiispan avustuksella) pyrkii  käännyttämään skeptisesti ilmaston lämpenemiseen (ja erityisesti ihmisen syyllisyyteen) suhtautuvia tämän uuden ”valtauskonnon” kannattajiksi , käyttäen esimerkiksi pelottelua  ilmastokatastrofilla. Näitä täyspäisiä (realistisesti asiaan suhtautuvia) kansalaisia uskovaiset nimittelevät  ilmastodenialisteiksi (vääräuskoisiksi).  Ilmastouskovien ääriainekset käyttävät myös uhkailua ja painostuskeinoja.  

-----------------------------------------------------------------

Koska media on USKONUT kaiken mitä IPCC-RAPORTTI (27.9.2013) lupailee eli myös sen, että Suomen ilmasto lämpenee kuusi (6) astetta, erään naistenlehden toimitus on alkanut valmistautua tähän lämpenemiseen strippaamalla turhat kuteet pois:

ilmasto_kuumenee_01.jpg

ilmasto_kuumenee_02.jpg


ILMASTOTIETEEN RAAMATTU

29.9.2013

Ilmastoraamattu lupaa Suomelle lämpeneviä ilmoja.

Kyllä sitä lämpenemistä tarvitaankin, mutta missähän se lämpö piileskelee (kuva Ilmatieteen laitos)?

Mutta hei, tämähän muistuttaa lähinnä siniaaltoa (jo 1930-luvulla meillä oli yhtä lämmintä kuin nykyisinkin! KUVA on otettu Yhdysvaltojen (USA) Avaruushallinnon (Nasa) sivustolta.

Kuten myös tämä KUVA Australiasta. Ohhoh! Siellähän lämpötilat ovat (Nasan mukaan) laskeneet! Missähän se luvattu lämpeneminen sitten luuraa? Ei ainakaan Suomessa tai Australiassa.

28.9.2013

Ilmastouskonnon julistaminen ja pelottelu jatkuvat.

MEDIA (SEKÄ ILMATIETEEN LAITOS, YLE, HESARI JA VIHREÄT) JULISTAVAT USKOAAN

IPCC:n julkaisu (27.9.2013) oli kokeellisen tieteen osalta olematon, mutta ilmastomallinnuksia hehkutetaan. Tosin virherajoja on laajennettu, jotta ”luotettavuus” saataisiin prosentoitua ”lähes varmaksi”. Suomen MEDIA meni taas kerran ”lankaan”, USKOEN että kaikki YLÄRAJAT ovat TOTTA (vaikka kokeellista todistusaineistoa ei ole lainkaan!).

ESIMERKIT TÄÄLTÄ:

”IPCC:n uusi perusviesti oli se, että he ovat aiempaa varmempia haitallisen ilmastonmuutoksen tulosta, mikä kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta. Nimittäin haitalliset muutokset ovat kadonneet jonnekin valtamerten syvyyksiin, mistä niitä ei voida mitata. IPCC on siis varmempi lämpenemisestä, jota se ei ole pystynyt mittaamaan”. 

”Toisaalta ilmastoherkkyyden (=ilmaston lämpeneminen hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa) todennäköistä arvoaluetta on laajennettu kasvattamalla alarajaa alaspäin. Nyt tuo todennäköinen lämpötilan muutos on 1,5 - 4,5 astetta. No, jos virhemarginaali kasvaa, se ehkä oikeuttaa varmuuden kasvattamiseen, mutta samalla se kertoo siitä, että ilmastoherkkyyden todellisen arvon määrittämisessä ei ole edistytty”.

Yllä esitetystä lähteestä lainattu kommentti:

”Suomen media otti raportin vastaan 95% paatoksella, jota on riittänyt 2 päivää,
kun taas maailmalla 95% painetusta mediasta ei kelpuuttanut aihetta etusivuilleen”.

MITEN ”VARMUUS” NOUSI (90--> 95%) ILMAN TIETEELLISTÄ NÄYTTÖÄ? MITEN SE LASKETAAN?

Raportin ”varmuuden” nousu (ihmisen syyllisyydestä) 90----> 95% on todella mielenkiintoista, ilman mitään tieteellistä todistetta. Tosin IPCC tunnusti että mallisimulaatiot 15 viime vuoden ajalta poikkeavat havaituista (mitatuista) lämpötiloista (mutta todetaan sitten, että ”mallit eivät voikaan näyttää sitä”). Raportin laatijoiden ”tieteen” pitää tietysti ”kehittyä”, joten ”varmuutta oli nostettava”.

ILMASTOUSKONNON TUPUTTAMINEN JA KATASTROFILLA PELOTTELU JATKUVAT

(28.9.2013)

Tyhmän, kritiikittömän ja aivopestyn MEDIAN rummutuksen (”Suomi lämpenee 6 astetta ja Helsinki saattaa upota merten maininkeihin”) jälkeen on syytä kysyä:

ONKO ILMASTOPOLITIIKALLA KANSALAISTEN TUKI?

HYVÄ KYSYMYS (korostus minun tekoani):

Tiede ei ole koskaan niin valmis, että tutkimisen voi kokonaan lopettaa ja aloittaa politiikkatoimet. On suostuttava siihen, että päätöksiä tehdään tietyn epävarmuuden vallitessa. Tämä on olennainen haaste lainsäädännön teossa”, Korhola painottaa.

VUODEN VALHE, (Hesarin 28.9.2013 mukaan vain ”viikon väite”):

ilmastonmuutos-valhe.jpg

TUTKIMISTA KUITENKIN ON (koska myös ”muutkin tekijät” eli luonnolliset syyt vaikuttavat):

ilmastonmuutos-totuus.jpg

 

Alestalon typerä kommentti on tulkittava psykologian avulla:

Koska noin 15 vuoteen ei ole tapahtunut merkittävää lämpenemistä ja noin kymmenen viime vuoden aikana lämpötilat ovat tasaantuneet (tai lämpeneminen on jopa pysähtynyt - ainakin toistaiseksi); on tehtävä Natsi-Saksalle tyypillistä PROPAGANDAA: ”kun valhetta toistelee riittävän kauan, se muuttuu todeksi”. Vihreään maailmanjärjestykseen  perustuvaa, hyvinvointiyhteiskunnan tuhoavaa, ilmastopolitiikka on tehtävä nopeasti, niin ettei kansalaisille selviä sen epäoikeudenmukaisuus!

(suomalaisten hiilidioksidi-päästöt muiden päästöihin verrattuna ovat promille-luokkaa).

SUOMALAISTA ILMASTOREALISMIA (laskelmien suuruusluokka pitää edelleen paikkansa)

EU:n ohjelmalla (esimerkiksi ilmastotalkoot 20-20-20) maapallon päästöt vähenisivät (arviolta) noin 3 prosenttia.  

2. Suomen osuus EU:n kokonaispäästöistä (13.8% maailman kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2005) on suuruusluokkaa 1.0 prosenttia. Vertailuna mainittakoon (vuodelta 2005) Kiina ja Yhdysvallat noin 19%, Intia 4.9%, ”muut kehitysmaat” 25%,  ”muut teollisuusmaat” 6.3%, Venäjä 5%, Japani 3.5% ja ”köyhät maat” 3.5%.   

3. Jos onnistuisimme MALLIOPPILAANA pudottamaan omat päästömme tavoitetasolle vuoteen 2020 mennessä (ja JOS hiilidioksidi ylipäätänsä lämmittää ilmastoa kuten IPCC väittää), maapallon keskimääräinen lämpötila alenisi  tyyliin 0.0005 celsius astetta!

4. Suomen vaikutus olisi siis suuruusluokkaa 0.001 C astetta!  ONNEKSI OLKOON!

Kaiken kukkuraksi: SUOMI hyötyisi ilmaston lämpenemisestä!

 

KUVASSA (ALLA): Tyypillinen ilmastonmuutos-uskovainen (oikealla) ja hänen suu auki huutavat uskonlahkolaiset toverinsa (Tukholma 27.9.2013).

ilmastonmuutos-uskovainen.jpg

27.9.2013

SUOMEN MEDIAN  RUMMUTUSTA: LÄMPENEMINEN IHMISEN SYYTÄ (siis kritiikittömien toimittajien mukaan sinun syytäsi täällä vieraileva ihminen!).

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013092717540848_ul.shtml

http://www.hs.fi/ulkomaat/Odotettu+raportti+ennakoi+aiempaa+rajumpia+ilmastovaikutuksia/a1380244809226

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194840537074/artikkeli/puheenaihe+ilmastopaneeli+ipcc+lla+on+iso+nayton+paikka.html

_______________________________________________________________

Esittely (kuka olen?) Etusivulla ja täällä.  Sivustollani on ollut viime aikoina

lukijoita (tai ainakin kävijöitä)  yli 220 000 ja sivunavauksia yli 320 000.

mina_nuorena2.jpg

---------------------------------------------------------------------------------------

Mittaustuloksia ja katsauksia ilmastosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä (mukana kaikki viralliset mittausasemat, joita IPCC käyttää).

Alailmakehän lämpötilojen satelliitti-mittauksia: Päivittäin ja kuukausittain.

Uutisia "ilmaston lämpenemisestä".

Onko tulossa Daltonin vai Maunderin minimi?

aurinkisykli24.jpg

Auringonpilkkujen määrä vaikuttaa säätiloihin ja ilmastoon.

Auringonpilkku-minimeistä on tehty lukuisia tutkimuksia ja käyty vilkasta keskustelua. USA:n avaruushallinnon (Nasa) mukaan Daltonin minimin toistuminen on täysin mahdollista.

----------------------------------------------------------------------------------------

1.4.2012

Tämä EI ole APRILLIA: ILMASTOUSKONTO vs ILMASTOREALISMI.

--------------------------------------------------------------------------------------

14.3.2012

Ilmastotilastojen muokkaus Australiassa ja YLE:n välittämä uutinen.

”Australian ilmastosta tehtyjen kuvausten perusteella ilmastonmuutos koettelee Australiaa erityisen rankasti. Australiaa uhkaavat rankkasateet, kuivuusjaksot, nouseva merenpinta sekä merten lämpeneminen. Australian hallituksen keskiviikkona julkaiseman raportin mukaan maa joutuu varautumaan vaihteleviin rankkasateisiin ja lämpöaaltoihin.”

YLE:n uutinen perustui kuitenkin muokattuun ilmastotilastoon. Australian hallitus oli siis säätänyt lämpötilojen mittaussarjan ”pelottavaan” muotoon eli palvelemaan ”ilmastouskontoa.”
-------------------------------------------------------------------------------------

VALTAAPITÄVÄT PELOTTELEVAT MUOKATUILLA ILMASTOTILASTOILLA

”Ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä” epäilevät kansalaiset ryhtyivät oikeustoimiin Uudessa Seelannissa hallitusta vastaan vaatien todisteita ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä.

Eikä syyttä! KUVASSA alkuperäiset lämpötilamittaukset (vihreä) ja ”lämpötilojen kehitys” säätöjen jälkeen (punainen).

Täällä juttua aiheesta.

Vallanpitäjät (ministerit) käyttävät näköjään muokattuja (väärennettyjä) tilastoja useassakin maassa omien pyrkimystensä ajamiseksi (kuten energiaverot, hiiliverot, bensan hinta, ”ympäristöverot” ym.).

Suomessa pääministeri Jyrki Katainen on häikäilemättömästi käyttänyt hyväkseen olematonta (lue: noin 15 vuotta sitten loppunutta globaalin ilmaston lämpenemistä!) ”ilmastonmuutosta.”
-----------------------------------------------------------------------------------

Lämpeneekö Suomen ilmasto?

Ilmastotilastojen säätöä Suomessakin.

-----------------------------------------------------------------------------------

7.3.2012

Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajan suuri kansankusetus.”

Maapallon pinnan läheisen ilmakehän lämpötilapoikkeama
ns. 1900-luvun normaalista ei osoita lämpenemistä.
Datan lähde Hadley CRU.  KUVAN LÄHDE: yllä oleva linkki.

global_temp_since_1998.png

1.3.2012

ILMASTOUSKONTO vs TODELLISUUS

Usko ei horju, vaikka kaikki IPCC:n ennustukset ilmaston globaalien lämpötilojen kehityksestä ovat epäonnistuneet näin perusteellisesti (lila käppyrä kuvaa Britannian CRU:n mittaussarjaa eli lämpötilojen todellista kehitystä):

ipcc-2007_vertailu_reaalimaailmaan.png




LÄHTEET: Fyysikko Clive Bestin laskelmat, suomenkielellä täällä.

----------------------------------------------------------------------------
26.2.2012

HIMALAJAN JÄÄTIKKÖ-TILANNE EI OLE PELOTTAVA

Himalajan jäätiköiden (osittainen) sulaminen ja välttämätön vedenvirtaus (Etelä-Aasian jokien ja järvien synty) on (ilmakuljetteisten) polttoprosesseissa syntyvien tummien hiukkasten aikaan saamaa. Auringonsäteilyn absorboituminen (imeytyminen) eli albedon (heijastumisen) pieneneminen on siis oleellisempaa kuin kasvihuonekaasujen vaikutus. Tämä on siis syytä muistaa, kun alarmisti-ilmastotutkijat ja ilmastouskovaiset bloggaajat sekä median aivopestyt (Ilmatieteen laitos) toimittajat pelottelevat meitä "ihmisen aiheuttamalla (CO2) ilmaston jatkuvasti kiihtyvällä lämpenemisellä".

AURINGON VAIKUTUS SUUREMPI KUIN KASVIHUONEKAASUJEN

Olemme jo aiemmin todenneet, että pohjoisen pallonpuoliskon ilmaston lämpeneminen sekä jäätiköiden ja jääpeitteen sulaminen on suurelta osin tummien nokihiukkasten (ja prosessitekniiikan puhdistumisen eli heijastavien rikkihiukkasten vähenemisen) syytä. Nämä siis Yhdysvaltain Avaruushallinnon (Nasan) tutkimuksia. Hiilidioksidilla (ja muilla kasvihuonekaasuilla) on ollut vain vähäinen vaikutus, sillä auringonsäteily ja sen heijastuminen/imeytyminen näyttelevät tärkeää osaa (tietysti yhdessä Auringon magneettisen toiminnan eli sykliaktiivisuuden kanssa).

---------------------------------------------------------------------------------------

9.2.2012

ILMASTOREALISMIA (myös täällä ja linkin alalinkeissä).

3.2.2012

Ihmisen aiheuttamaa maapallon "jatkuvasti kiihtyvää lämpenemistä"?

Hmm, mitähän tästä pitäisi sanoa?

Britannian CRU:n mittausten mukaan maapallon keskilämpötila (musta viiva) ei siis ole noussut yli kymmeneen vuoteen (itse ovat ilmoittaneet ettei nousua ole tapahtunut noin 15 vuoteen!)

Alailmakehän satelliittimittaukset (tammikuu 2012 / -0.09 C astetta) ovat linjassa CRU:n pintalämpötilojen mittausten kanssa.

Hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on nousut edelleen tasaisesti, joten IHMISEN syyllistäminen ja herkkäuskoisten kansalaisten pelottelu varmasti jatkuu.

1.2.2012

Myönnän, että ”rummutan” tässä vallitsevasta säätilasta, mutta alarmistit eli ilmastopelottelijat sen sijaan rummuttavat uskostaan IHMISEN AIHEUTTAMAN ilmaston ”jatkuvasti kiihtyvään lämpenemiseen.” Eräs syy rummutukseeni (säätilasta) on se, että ilmastouskovaiset ovat myös (uskonsa lisäksi)  ”luvanneet” leutoja talvia (ja minä palelen!). 

Eiköhän olisi syytä suunnata huomio todellisiin ongelmiin, joista muun muassa Kreikka kärsii.

31.1.2012

Pakkanen paukkuu (meteorologin VIDEO). Rummutan tässä siis eri suuntaan kuin ”jatkuvasti kiihtyvää lämpenemistä” odottavat ilmastouskovaiset. Mutta, kuten alempana tällä sivulla näet, todisteita viilenemiseen löytyy yhä ”kiihtyvässä” määrin!

Kylmää (vuodenaikaan nähden) on Kreikassakin (ja Kreetalla viime kevät myöhässä).

kreikan_saa.jpg



30.1.2012

UNOHDA GLOBAALI LÄMPENEMINEN!

Britannian Met Office: EI LÄMPENEMISTÄ 15 VUOTEEN.

Nasan tiedemiehet: Thames-joki saattaa jäätyä kuten PIKKU JÄÄKAUDELLAKIN.

Täällä aiheesta suomenkielellä.
-------------------------------------------------------------------------------------

KUUMAT SÄÄN ENNUSTAJAT

Kreikassa on toisinaan kuumaakin, kertoo kuuma säätyttö (VIDEO).

Täällä lisää kuumia säätyttöjä.

-------------------------------------------------------------------------------------

29.1.2012

MISSÄ ON IHMISEN (HIILIDIOKSIDIN) AIHEUTTAMAJATKUVASTI KIIHTYVÄ LÄMPENEMINEN”?

Globaali viileneminen alkamassa?

Vuosi 2011 oli Australiassa 51. lämpimin!
----------------------------------------------------------------------------------

22.1.2012

SEKOILUA JA TILASTOJEN SÄÄTÄMISTÄ

Britannian CRU:n mittausten mukaan globaalit lämpötilat eivät ole nousseet 2000-luvulla (trendi on itse asiassa lievästi laskeva), mutta silti Britannian Met Office uskoo ”ihmisen aiheuttaman ilmaston jatkuvasti kiihtyvään lämpenemiseen.” Uskomatonta sekoilua, kun OMAT mittaukset kertovat aivan päinvastaista!

NASA puolestaan laittaa tilastot uusiksi (!), ettei ilmastouskovaiset menettäisi toivoaan (ilmaston jatkuvasti kiihtyvään lämpenemiseen). SIC!
--------------------------------------------------------------------------------------

ILMASTOUSKONTO KAUKANA TODELLISUUDESTA

17.1.2012

ipcc-far-prediction-observations.jpg

KUVASSA IPCC-raporttien kirjoittajien laatimat ennusteet (High, Best, Low) vuodesta 1990 lähtien sekä globaalien pintalämpötilojen (ruskea) ja merten lämpötilojen (sininen) kehitys NCDC:n (National Climatic Data Center) mukaan.

Lämpötilapoikkeamien kehitys on siis kulkenut täysin päinvastaiseen suuntaan kuin ennusteet, jopa alle IPCC:n varovaisimman (Low) arvion!

Globaalin lämpenemisen ”tiede” on siis täysin erilaista kuin normaali tiede, jossa hypoteeseja ja teorioita muokataan (ja korjaillaan) jos kokeelliset tulokset, tehdyt havainnot tai mittaukset eivät tue hypoteesia (tai teoriaa). Näin ei siis tapahdu ”ilmastonmuutostieteessä”, jossa hiilidioksidin aikoinaan ARVIOITU ilmastoherkkyys (1.5-4.5 C astetta, best estimate ca. 3, CO2-pitoisuuden tuplaantuessa) on edelleen ”voimassa” ja ”ihmisen aiheuttama jatkuvasti nopeutuva ilmaston lämpeneminen” on edelleen (vuodesta 1990 lähtien!) ILMASTOUSKONNON tärkein OPINKAPPALE.

KUVA on täältä [alkuperäinen juttu täällä]

-------------------------------------------------------------------------------------

13.1.2012

Uusi tutkimus ilmaston mahdollisesta muuttumisesta.

..............................................................................

8.1.2012

Aurinkofyysikko Nicola Scafetta; uusin tutkimus (Duken yliopisto):

IPCC:n väitteet ilmaston lämpenemisestä virheellisiä. Ajalle 2000-2100 laadittuihin projektioihin ei voi luottaa. Tutkimukseen pääse annetusta linkistä.
----------------------------------------------------------------------------------

KUVA 1.  Auringon aktiivisuus ja globaalit lämpötilat (vuodesta 1960).

KUVA 2. Aurinkosäteily (Total Solar Irradiance) lähtien vuodesta 2003.

KUVA 1.

sunspotsmonthlynoaa_and_hadcrut3_globalmonthlytempsince19602.gif

KUVA 2.

tsi_lasp_since2003.gif

LÄHDE (KUVAT) ja alkuperäinen DATA:

http://www.climate4you.com/  (sivuvalikko Sun)

Globaalit lämpötilojen mittaukset:  http://www.cru.uea.ac.uk/

Auringonpilkut:  http://www.ngdc.noaa.gov/ngdc.html

Aurinkosäteily (total solar irradiance): http://lasp.colorado.edu/home/


Auringon aktiivisuuden syklit ja tulevaisuuden näkymät:

auringon_aktiivisuuden_syklit.jpg

----------------------------------------------------------------------------------

4.1.2012

Ilmastoteologian laitos (virallisesti Ilmatieteen laitos, FMI):

"tämä vuosi sopii siihen kuvaan, joka meillä on ilmastonmuutoksesta".

Vastalääkettä ilmastouskonnon julistamiselle, esimerkiksi tämä eli CRU:n lämpömittaukset (HadCRUT3): 2000-luvulla on ollut lievä globaalien lämpötilojen laskeva trendi!
--------------------------------------------------------------------------------------

ILMASTONMUUTOS ON JO TAPAHTUNUT (VIIME VUOSISADALLA)

Tämän osoittavat fysikaaliset globaalien lämpötilojen mittaukset. Lämpötilat eivät nouse, vaikka hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on noussut jatkuvasti. Mittaustulokset Britannian CRU:sta.
---------------------------------------------------------------------------------------

2.1.2012

UUSI TUTKIMUS ILMASTOHERKKYYDESTÄ

Ilmastoherkkyys on  maapallon ilmaston keskilämpötilan nousun arvio hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa esiteollisesta ajasta (280-560 ppm). Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi neljännessä raportissaan maapallon ilmastoherkkyyden raja-arvoiksi 2–4,5 °C, parhaan arvion ollessa 3 °C.

Uusimman tutkimuksen mukaan ilmasto onkin vakaampi kasvihuonekaasujen pitoisuuden nousua vastaan kuin mitä IPCC on arvioinut. Schmittnerin (Oregonin osavaltion yliopisto) tutkimusten mukaan raja-arvoiksi saatiin 1.4-2.8 astetta, parhaan arvion ollessa 2.2 astetta hiilidioksidipitoisuuden tuplaantuessa.

Uusi tutkimus on herättänyt vilkasta keskustelua Suomessakin.

---------------------------------------------------------------------------------------

USKO SOKAISEE TODELLISUUDEN TAJUN

---------------------------------------------------------------------------------------

27.12.2011

GLOBAALIEN LÄMPÖTILOJEN MITTAUSTULOKSET vs ILMASTOUSKONTO

”Tämän vuoden marras- ja joulukuut ovat Suomessa ja sen lähialueella olleet poikkeuksellisen lämpimiä. Katsotaanpa, miten ilmaston lämpötila on kehittynyt pohjoisella pallonpuoliskolla ja maapallolla yleensä vuonna 2011. Muutamat jäljellä olevat päivät eivät enää heilauta ainakaan vuosikeskiarvoja.

Huolimatta Skandinavian ja Luoteis-Venäjän poikkeuksellisen lämpimästä loppuvuodesta koko maapallon ilmakehän lämpötilat eivät osoita lämpenemistä. Päinvastoin ilmakehä on viilentynyt huomattavasti edelliseen vuoteen 2010 verrattuna…………..”

-----------------------------------------------------------------------------------------

28.12.2011

KESKIAJAN LÄMPÖKAUSI GLOBAALI  ILMIÖ

Bernin yliopistossa tehty kattava ja laadukas tutkimus osoittaa, että myös Etelä-Amerikassa oli keskiajan lämpökausi, joka oli lämpimämpi kuin nykyinen ilmasto. Ilmastokiihkoilijat (alarmistit) ovat valehdelleet, että keskiajan lämpökausi (kuten myös pieni jääkausi) ovat olleet ”paikallisia ilmiöitä” (esim. pienen jääkauden aikainen Thames joen jäätyminen, ihmisten joukkokuolemat kylmyyden vaikutuksesta Euroopassa jne)!

Täällä yhteenveto tutkimuksesta:

Vihreille ilmastoalarmisteille tulee taas masentavaa luettavaa. Tällä kertaa linkittämäni tutkimus yhdistää 22 laadukkainta etelä-amerikkalaista ilmastohistoriallista tutkimusta ja osoittaa selvästi, että myös päiväntasaajan eteläpuolella oli nykyistä lämpimämpää ns. keskiajan lämpökauden aikana ja kylmempää pikkujääkauden aikana. Nämä ilmastojaksot siis olivat maailmanlaajuisia. Nykyisen ilmastohömpän kannalta on tietysti kiusallista, että näihin jaksoihin on mahdotonta yhdistää nykyistä lämpenemisen syntipukkia, hiilidioksidia.”

Täällä lisää tutkimuksia keskiajan lämpökaudesta.

---------------------------------------------------------------------------------

Kuten muissakin uskonnoissa, ääriainekset (ilmastojihadistit) käyttävät henkistä ja fyysistä väkivaltaa, jos heidän uskontonsa (ilmastouskonto) ei pysty selittämään todellisuutta (sitä etteivät globaalit lämpötilat ole enää nousseet 14 vuoteen). Pelotellaan, uhkaillaan ja jopa tekaistuin syin saadaan poliisi takavarikoimaan ilmastoskeptikoiden tietokoneita. IPCC:n puheenjohtaja Pachauri jopa antaa luvan surmata (?) (lähettää avaruuteen) ”denialisteja”.

-----------------------------------------------------------------------------------------

TODELLISUUS

Kiinalainen tutkimus osoittaa, että luonnolliset syklit säätelevät maapallon ilmastoa ja sen muutoksia. Ilmasto saattaa olla tulevaisuudessa jopa viilenemässä. Tässä ”länsimainen analyysikiinalaisten tutkimuksista. KUVA (alla) osoittaa sekin, että lämpenemistä on tapahtunut jo noin 300 vuotta.

luonnolliset_syklit.gif

---------------------------------------------------------------------------------------

AURINGON VAIKUTUS

Tämä kirjoitusIlmaston muutosten syy sittenkin auringon säteilyn vaihtelusopii hyvin edellä linkitetyn kiinalaisen tutkimuksen jatkoksi.

"Metsäntutkijoiden ja aurinkotutkijoiden mukaan ilmaston lämpiäminen 1900-luvulla johtuu pääosin auringon aktiivisuuden voimakkaasta kasvusta. Auringon aktiivisuus nousi 1900-luvulla korkeammalle kuin tuhansiin vuosiin. Aktiivisuus on nyt heikkenemässä ja ilmasto alkaa ehkä viilentyä riippuen merien aiheuttamasta viiveestä. 2000-luvulla lämpötila ei ole noussut, vaikka hiilidioksidipitoisuus on kasvanut jyrkästi".

Aurinkotutkijat (kuten aurinkofyysikot) ovat todenneet auringon aktiivisuuden nousseen 1900-luvulla korkeammaksi kuin tuhansiin vuosiin (ja tietysti myös nykyisen heikkenemisen). Fysikaaliset globaalien lämpötilojen mittaukset puolestaan osoittavat, että lämpötilat eivät enää ole nousseet 2000-luvulla (huolimatta kasvihuonekaasujen valtavasti pitoisuuksien kasvusta).

---------------------------------------------------------------------------------------

ILMASTONMUUTOKSEN UUTISOINTI: TUTKIVAN JOURNALISMIN PUUTTUMINEN

Media pitää ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta itsestään selvänä, minkäänlaista kriittistä suhtautumista (ilmastouskovaisten) tutkijoiden lehdistötiedotteisiin ei yleensä (Suomessa) esiinny. Kaikki ”oikean leirin” ennustejutut otetaan kuin totuutena, ja niistä poikkeavia tutkimuksia tai niitä arvostelevia kirjoituksia ei yksinkertaisesti julkaista! Suomessa valtamedia ei myöskään julkaise 2000-luvulla tehtyjä globaalien lämpötilojen mittauksia, koska ne ovat ristiriidassa ilmastouskonnon kanssa. Paitsi vahingossa!

Valtamedian vilautus: ”Olemmeko vahingossa tehneet jotakin oikein

Ilmastonmuutoksen tapauksessa tutkiva journalismi on täysin lamaantunut. Tuntuu (ei linkitetyllä medialla, vaan eräällä toisella verkkosivustolla) olevan tärkeämpää tutkia ”kuka julkkisnainen vilautti, missä ja milloin, ja kuinka paljon näkyi, ties mitä”!  No, ovathan ne kuvat tietysti enemmän lukijoiden mieleen, helpommin ymmärrettäviä (sekä lukijoille että toimittajille) ja kauniimpiakin kuin lämpötilakäppyrät, sen kyllä myönnän! Please valtamedia, vilauttakaa joskus niitä 2000-luvun lämpötilamittauksia!

ESIMERKKI (SUOMEN) ”TUTKIVASTA JOURNALISMISTA

X Factor -tuomari vilautti vahingossa pöksyjään (OTSIKKO)

Tulisa ei kuitenkaan täysin onnistunut, vaan tähden mustat pöksyt vilahtivat ikävästi kaikille valokuvaajille (KUVATEKSTISSÄ)

KYSSÄRIT:  1. Mistä toimitus tietää, että Tulisa vilautti vahingossa?  2. Onko toimitus sitä mieltä, että ”vilahtivat ikävästi”? [Onko tahallinen vilautus poissuljettu? Mielestäni vilautus oli hauska]

-----------------------------------------------------------------------------------

13.12.2011 (Durbanin jälkeen)

ILMASTOREALISMIA LÖYTYY (globaalit lämpötilat eivät ole enää nousseet 14 vuoteen!)

Kaikki eivät ole ilmastouskonnon riivaamia. Kanada säästää 14 miljardia jättäytymällä pois ilmastouskovaisten kekkereistä!

Kanadan hallituksen mielestä se [ilmastosopimus] rampauttaa maan taloutta ja energiateollisuutta.

-----------------------------------------------------------------------------------------

30.11.2011

Tänään on Talvisodan alkamisen (30.11.1939) muistopäivä.

27.11.2011: Katso VIDEO (4 min):

FYSIKAALISET MITTAUKSET vs ILMASTOUSKONTO: kuin sissiluutnantti rauhan aikana.

---------------------------------------------------------------------------------------

Pullotetaan vesi (Baden-Badeniin), mutta OH EI, lähdetäänkin Turhan-Durbaniin.

--------------------------------------------------------------------------------------

Vastatkaa Durbanin TurhapurotMiksi meretkään eivät lämpene?

Durbanin lämmössä paraikaa kokoustavan kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, käyttämien tietokonemallien mukaan ilmaston ja myös merien pitäisi lämmetä ilmakehän jatkuvasti kasvavan hiilidioksiidipitoisuuden seurauksena.

----------------------------------------------------------------------------------------

KUN VIHREÄ ILMASTOKOKOUS MAAILMAN PELASTI

ILMASTOKOKOUSTAJIEN  JATKOT (sarjaan Balin Bilettäjät, Kööpenhaminan Rähinöivät Ilmastouskovaiset ja Cancunin Ilmastopellet tuli siis Durbanin Turhapurot).

Hesari kuitenkin jaksaa jauhaa paskaa ”ihmisten lihamyllyssä”, jota ympäristösiivoojaministeri Ville Niinistö jatkaa propaganda-media YLEN avustuksella. Seuraavaksi odotamme aiheeseen liittyvää pelottelu kampanjaa, jossa tosiasiat (ilmasto EI ole lämmennyt 14 vuoteen)  taas kerran ”unohdetaan” kertoa!

-----------------------------------------------------------------------------------------

midimythos.bmp

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Turhan Durban-reissun jälkeen: Punaviini tai Olut, siinä pullotetaan solut. Mutta hei, kevennys on ohitse, siirtykäämme agendaan eli mitä ilmastouskonto on ja miten se ilmenee.

--------------------------------------------------------------------------------------

ILMASTOUSKONTO

22.11.2011

Ilmatieteen laitoksen (FMI) pääjohtaja Petteri Taalas:

[IHMISEN AIHEUTTAMA] "Ilmastonmuutos etenee arvioitua nopeammin".

Ei taida Taasalas (sorry Taalas)  ymmärtää (lukea tai lukemaansa):

Uusin Ilmastokatsaus  (linkki alla) näyttää selkeästi, että 13 vuoteen  EI ole tapahtunut globaalia lämpenemistä!

Kun vielä otetaan huomioon Pinatubo-redusointi (tulivuoren purkaus viilensi ilmastoa 1990-luvun alkupuolella merkittävästi (Nasan tohtori Hansenin mukaan) ja se, että silti lämpötilat jo silloin kohosivat (syistä joita emme kaikkia tunne) 2000-luvun tasolle, EI lämpenemistä itse asiassa ole tapahtunut lähes 20 vuoteen .

Näin siis vulkanismista redusoitu globaali keskilämpötila on ollut aika tarkkaan tasaisena jo 20 vuotta.

Muistamme myös hyvin Taalaksen uhkailut IHMISKUNNAN TUHOSTA .

----------------------------------------------------------------------------------

Taalas:

Marraskuu 2011

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/11/1446065/ilmastonmuutos-etenee-arvioitua-nopeammin

http://www.mtv3.fi/uutiset/ilmasto/kolumnit.shtml?1445488

Aikaisemmin (uhkailu ihmiskunnan tuhosta)

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ilmaston+l%C3%A4mpeneminen+voi++uhata+ihmisen+olemassaoloa/HS20090326SI1MA010fp

------------------------------------------------------------------------------------

UUSIN ILMASTOKATSAUS 19.11.2011.

EI  GLOBAALIA LÄMPENEMISTÄ 13 VUOTEEN, kuten kaikki viralliset mittausasemat ilmoittavat:

GISS, HADCRUT3, UAH , RSS ja NCDC (mukana lokakuu 2011).

--------------------------------------------------------------------------------------

Pinatubo-redusointi:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1389513.html#p1389513

TÄÄLLÄ sitten ne ”Taalaksen arvioidut nopeudet” eli ”ennustajaeukkojen” tietokoneleikeillä tehtyjen   arvioiden ”onnistuminen” (ennusteet vs. toteutuneet sivun alaosassa).

--------------------------------------------------------------------------------------

Täältä (KUVA#1) näemme, että ”El Nino-vuoden” (1998) jälkeen globaalit lämpötilat eivät enää ole nousseet eli noin 13 vuotta maapallon keskilämpötilat ovat pysyneet tasaisina.

KUVA#1

hadcrut3_lokakuu_2011_mukana.gif

 

LÄHDE

Global monthly average surface air temperature since 1979 according to Hadley CRUT, a cooperative effort between the Hadley Centre for Climate Prediction and Research and the University of East Anglia's Climatic Research Unit (CRU), UK. The thin line represents the monthly values, while the thick line is the simple running 37 month average, nearly corresponding to a running 3 yr average. An introduction to the dataset has been published by Brohan et al. (2005). Lower down the present page you will find a graph showing the entire series since 1850. Base period: 1961-1990. Last month shown: October 2011. Last diagram update: 21 November 2011.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

ILMATIETEEN LAITOKSEN (FMI) TIEDOTE JA KÄPPYRÄT

Lokakuu 2011 oli lämmin:   http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/441637

Helsinki Kaisaniemi ja Sodankylä 1951-2011: http://ilmatieteenlaitos.fi/lokakuu

KUVA#2.

kaisaniemi_sodankyla_lokakuu.gif

Lokakuu oli lämmin, mutta niin on ollut ennenkin. Mikä tässä ”ilmastonmuutoksen etenemisessä” on sitten sitä ”arvioitua nopeampaa”? Minäpä vastaan: sekä maailmanlaajuiset (KUVA#1) että Suomen (KUVA#2)  keskilämpötilat ovat edenneet arvioitua hitaammin!

KUVA#2 on siis FMI:n sivulta (linkki yllä). 

------------------------------------------------------------------------------------

MEDIAN ILMASTOHYSTEERIKOT

Median mielikuvamaakarit: ”kuumaa” marraskuussa (n. 10 C astetta):

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/marraskuu-oli-huippulammin---taalla-oli-kuuminta/art-1288432273111.html

Taitavat kärsiä ilmastoahdistuksesta (käytyään Ilmatieteen laitoksen ”uudelleenkoulutus” keskuksessa, jossa toimittajia ”opetetaan” kirjoittamaan ”oikein”). FMI  järjestää näitä kursseja saadakseen ilmaston ”lämpenemis”- propagandansa herkkäuskoisten ihmisten pelotteeksi

HYYSÄRI (29.11.2011):

http://www.hs.fi/kotimaa/Luonnosta+riippuvaisten+elinkeinojen+sopeuduttava+ilmastonmuutokseen/a1305550344335

-------------------------------------------------------------------------------------------------

ILMASTOUSKONNON RISTIRIITA:

LÄMPÖTILAMITTAUKSET ja HIILIDIOKSIDI-PITOISUUDET

Diagram showing the HadCRUT3 monthly global surface air temperature estimate (blue) and the monthly atmospheric CO2 content (red) according to the Mauna Loa Observatory, Hawaii.

Kuten näemme, hiilidioksidin pitoisuus (punainen) ilmakehässä kasvaa jatkuvasti, mutta globaalit lämpötilat (sininen) eivät ole nousseet 13 vuoteen.

KUVA#3

hadcrut_temp_vs_co2.gif

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------

29.11.2011

VASTALÄÄKETTÄ ILMASTOUSKONNOLLE

Olen liittänyt kaksi kuvaa jotka esittävät globaalin pintalämpötilan kehitystä 14 viime vuoden aikana. Koska kuvat ovat minun [Stefan H Tallqvist] tekemiä suoraan alkuperäisdatan perusteella, ne ovat luotettavia.”

”Silmämääräisesti tarkasteltuna ei mitään selvää tendenssiä ylös eikä alas ole havaittavissa vuoden 1998 jälkeen.”

Kuvissa MATLAB ohjelman avulla esitetty data on täältä:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.C.txt

[Huomaa, että LÄHDE on NASA/GISS, IPCC:n ja FMI:n käyttämä virallinen mittauslaitos]

GLOBAALIT LÄMPÖTILAT ovat siis pysyneet TASAISENA 14 VIIME VUODEN AJAN. MUTTA SILTI ILMASTOUSKOVAISET KEHTAAVAT VÄITTÄÄ, ETTÄ ILMASTON LÄMPENEMINEN ETENEE ARVIOITUA NOPEAMMIN.

KAIKEN HUIPPU HEIDÄN PROPAGANDASSAAN ON SE, ETTÄ IHMINEN ON SYYLLINEN!

-----------------------------------------------------------------------------------------

ILMASTOUSKOVAISTEN PROPAGANDA PERUSTUU LIIAN "KUUMIIN" ENNUSTEISIIN

http://www.physorg.com/news/2011-07-climate-energy-wrong-hot-global.html

Data from NASA's Terra satellite shows that when the climate warms, Earth's atmosphere is apparently more efficient at releasing energy to space than models used to forecast climate change have been programmed to "believe."

Täällä esimerkki (VIDEO/Britannian ilmatieteen laitos) liian kuumasta ennusteesta:

http://wn.com/UK_Met_Office__Projection_of_Temperature_Rise_to_2100

Kuten tällä sivulla on esitetty, 2000-luvulla ei enää ole tapahtunut ilmaston lämpenemistä, vaikka CO2 pitoisuudet ilmakehässä ovat tasaisesti nousseet.

Jopa IPCC:kin on todennut, että ihmisen vaikutusta (CO2) on vaikea erottaa ilmaston luonnollisesta vaihtelusta.

----------------------------------------------------------------------------------------------

8.12.2011

Toistaiseksi vain RSS MSU on saanut marraskuun tulokset julkisuuteen: selkeästi viilenevää eli vuosi 2011 näyttää olevan toiseksi viilein tällä vuosisadalla.

Ilmastonmuutos: Uusimmat  mittaustulokset.

----------------------------------------------------------------------------------------

8.12.2011

Ilmaston luonnollinen (PDO, AMO, AURINKO) vaihtelu korreloi globaalin lämpenemisen kanssa jopa paremmin kuin hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä.

Linkitetyn kirjoituksen KUVA 1 (korrelaatio) EI ole esiintynyt (ymmärrettävistä syistä) ”ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen” uskovien julkaisuissa (eikä sitä ole esitetty Suomen valtamediassa). Monet tutkijat (joita ilmastouskovaiset nimittelevät ”ilmastoskeptikoiksi” tai ”denialisteiksi”) ovat kuitenkin todenneet tämän luonnollisen vaikutuksen, jota on vaikea erottaa kasvihuonekaasujen aiheuttamasta lämpenemisestä.

----------------------------------------------------------------------------------------

IPCC LIIOITTELEE IHMISEN AIHEUTTAMAA LÄMPENEMISTÄ

Following on from blackbody discussions, here is Christopher Monckton’s simple account of how we know the IPCC is exaggerating climate sensitivity. This comes from page 12 of Moncktons: Regulation without reason  (on the Canadian coal regulations.)

LIIOITTELU (3.4 C asteen Maan keskilämpötilan nousu vuoteen 2100 mennessä):

IPCC (2007, scenario A2) expects 3.4 C° manmade global warming to 2100.

LASKELMAT (1.3-1.5 C):

Since 1950, when Man first began emitting enough CO2 to influence the climate, 0.72 C° of warming has occurred (HadCRUt3, 2011). This rate, extrapolated from the past 61 years to the next 90, gives 1.1 C° of warming by 2100. Assuming 20 to 40% acceleration in the warming rate to allow for rising CO2 concentrations net of the logarithmic diminution in the CO2 forcing gives 1.3 to 1.5 C° warming to 2100.

-----------------------------------------------------------------------------------------

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


-------------------------------------------------------------------------------------------------