ANTROPOLOGIA TIEDE JA U-KIRJAURANTIA-KIRJA JA TIEDE Urantia-kirja on merkillinen teos, jossa käsitellään teologiaa (uskontoa), filosofiaa ja fysikaalisia tieteitä (ja myös antropologiaa). Kirjoittajat ja lähteet ovat jääneet (osittain) hämärän peittoon. Tosin U-kirjasta on löydetty kirjan kirjoitusten aikaisia (1935-1955) tieteellisiä artikkeleita, joita on (lähes suoraan) kopioitu. Toisaalta, kirjasta löytyy myös tieteellistä aineistoa, jonka alkuperä on tuntematon ja jonka tiede on vasta myöhemmin (vuoden 1955 jälkeen) löytänyt tai vahvistanut (näitä olen käsitellyt aiheen yhteenvedoissa, joihin linkit alla). Korostan myös sitä, että tutkimukseni on edelleen keskeneräinen ja ”lopullinen” yhteenveto puuttuu. Urantia-kirjasta on tehty ”Jenkkilässä” useita tutkimuksia ja pari väitöskirjaakin, Suomessa tiettävästi vain yksi pro gradu-tutkielma. Koulutukseni (kemia, fysiikka ja geologia) perusteella kiinnostuin erityisesti fysikaalisista tieteistä ja päätin ryhtyä vertailemaan tätä aineistoa modernin tieteen tietoihin.
https://www.tapionajatukset.com/40638
ANTROPOLOGIA: MODERNIN TIETEEN KÄSITYS IHMISEN MENNEISYYDESTÄ EUROOPPALAISET JA SUOMALAISET IHMISTYYPIT SEKÄ ”IHMISROTUJEN” GENEETTINEN ALKUPERÄ SUOMEN VÄESTÖN GENEETTINEN AINUTLAATUISUUS EUROOPASSA Nature-tutkimus ei ole yllättävä, suomalaisten ”eriytyneet” geenit on tunnettu jo aikaisemmin: https://asiakas.kotisivukone.com/files/tapion.ajatukset.net/GEENIT_FIN_EST_SWE.png ”Suomalaiset” ja ”ei-suomalaiset”. Näihin kahteen ryhmään jaetaan eurooppalaiset tuoreessa Nature-tiedejulkaisussa ilmestyneessä väestöjen geeniperimän tutkimuksessa. Suomalaisten geeniperimä on tiedetty erikoislaatuiseksi, mutta vasta nyt (SMOS = Smiling My Own Style) tiedetään, että Suomen väestö on Euroopassa täysin ainutlaatuinen tapaus. Suomalaiset ovat perimältään niin erilaisia muista eurooppalaisista, että heidät pitää luokitella omaksi väestökseen, summataan Itä-Suomen yliopiston tutkimustiedotteessa. On vähän erikoislaatuinen Press Release (don't believe everything you read in press releases). ------------------------------------------------------ EUROOPAN UNIONIN (POLITIIKAN SOTKEMA) ROTUKÄSITYS Euroopan Unionin käsityksen mukaan ihmisrotuja ei ole olemassa tai että ainakaan sanaa ”rotu” ei tule käyttää. Tämä ilmenee muun muassa EU-lainsäädännössä, erityisesti siinä, että rotusyrjintä on kielletty. Sanasta ”rotusyrjintä” saa kuitenkin käsityksen, että rotuja on kuitenkin olemassa. Sanalla sanoen, kyseessä on ”yhden virallisen totuuden” julistaminen ja propagointi. Tunnetusti, tämä on sekä fasistisen että kommunistisen järjestelmän pääperiaate, toisinajattelijat vaiennetaan tai jopa tuhotaan. Neuvostoliitossa yhden ”totuuden” propaganda ja toteuttamissuunnitelma meni jopa niin pitkälle, että yritettiin kehittää ”neuvostoihminen” eli homo sovieticus. Meillä kaikilla (suomalaisilla) on jo nyt kaksoiskansalaisuus, olemme sekä suomalaisia että EU-kansalaisia (esimerkkinä passi). Tulevassa liittovaltiossa (Euroopan Yhdysvalloissa) olemme sitten kenties ”EUvostoihmisiä”, rodullisista piirteistä, uskonnosta tai mistään muustakaan riippumatta. Euroopan unionin suosituksen mukaan korrekti ilmaisu erilaisille ihmisille voisi olla ihmistyyppi, väestö, populaatio tai mikä tahansa termi, joka hävittäisi kiusallisen ”rotu” ilmaisun. Ainoa peruste tälle ”korrektille yhdelle totuudelle” on se, että geneettisesti olemme samaa ”rotua” eli nykyihmisiä”, eroten näin ollen esimerkiksi apinoista. POHJOIS-EUROOPAN VÄESTÖJEN GEENISUKULAISUUS https://www.tapionajatukset.com/161 Tämän sivun kirjoitelma on OSA 4 juttusarjassa: BLONDIT ja EUROOPAN IHMISRODUT (OSA 1) EUROOPPALAISTEN KANTAÄIDIT (OSA 2) EUROOPPALAISTEN ALKUPERÄ: GENEETTISTÄ TUONTITAVARAA (OSA 3) URANTIA-KIRJA JA TIEDE https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=urantia+book++scientific+studies https://truthbook.com/urantia/science-studies/science-content-of-the-urantia-book CONCLUSIONSWhether or not this apparently prophetic material can increase confidence in the revelatory validity of the Papers depends on an assessment of the probability of an item of information being correct through guesswork, and mostly this cannot be done without a reasonable depth of knowledge of the subject involved and some knowledge of statistical probability theory. For some of us, the case for the revelatory validity of The Urantia Book has certainly been strengthened by such assessments. However, as well as numerous statements that appear to be prophetic, one can also find statements that appear to be in error; even some that could be interpreted as permitted error. Without doubt The Urantia Book is a deep and mysterious book. Possibly, some of the prophetic items to be discussed only became prophetic because scientists diverged from a pathway they were on when the Papers were written. Unquestionably the philosophy of the book is contrary to the expectation that it should be validated by its scientific disclosures, and in any case, the extraordinary manner of its presentation ensures that, in the long run, our acceptance of its revelatory status and its ethical, moral, and religious teaching really is dependent upon our personal experience of the God-within-us. https://urantia-book.org/archive/science/ginsss2.htm Ennen Urantia-kirjan tieteellistä tutkimusta: IHMISEN MENNEISYYDEN TUTKIMUS ( LYHYT YHTEENVETO YLLÄ OLEVASTA TUTKIMUKSESTA (neljästä yo. linkistä) IHMISEN MENNEISYYDEN TUTKIMUS Genetiikan lisäksi ihmisen muinaisuuden tutkimuksessa fyysinen antropologia (ihmisjäänteiden DNA-tutkimus ja ajoitus), arkeologia (muinaiset asumukset, työvälineet, elinkeinot ym.), kulttuuriantropologia (luolapiirrokset, esineiden muotoilu ja materiaalit, muinaiset kulttuurialueet ym.), ilmaston muutoksien tutkimukset (asuinkelpoiset alueet), satelliittien avulla tehtävät havainnot nykyalueista (muinaiset joet ja järvet eli paleo-vesistöt), meriarkeologia (mereen uponneet rakennelmat), geologia ja kielitieteelliset tutkimukset ovat välttämättömiä mahdollisimman hyvän käsityksen luomiseksi. Mitokondrio-DNA (mtDNA) periytyy maternaalisesti, äidiltä lapsille, ja sisältää informaatiota vain äitilinjan historiasta. Y-DNA puolestaan periytyy isältä pojalle, ja antaa näin ollen tietoa isälinjasta. Haploryhmät siis antavat tutkijoille mahdollisuuden selvitellä, mistä ja mitä reittejä nykyväestön naiset ja miehet ovat saapuneet kohdemaahan. ÄITILINJA. Euroopan nykyisten väestöjen mtDNA-tyypit jakaantuvat (noin) kymmeneen päähaploryhmään: ”Sykesin seitsemän Eevan tyttären” klaanit H, V, T, K, U, X, J ja I, W, N1 sekä lukuisiin alahaploryhmiin, joista mainittakoon U5 (”Ursulan” klaani), U4 (”Ulriken” klaani), H1 ja H3. Euroopan nykyisissä väestöissä yleisimmän (yli 40%) H-haplotyypin arvellaan syntyneen Lähi-idässä 25 000-35 000 vuotta sitten. Sykes ajoitti ja sijoitti ”Helenan”, H-haplotyypin, ”Eevan tyttären” tai klaanin ”kantaäidin”, noin 20 000 vuotta sitten Iberian refugiin (Dordognen laaksoon Etelä-Ranskassa). Täältä ”helenalaisten” oletetaan, viimeisimmän jääkauden väistyessä, levinneen Euroopan eri alueille, yhdessä myöhemmin saapuneiden H-haplotyyppiä kantaneiden muuttajien kanssa (KUVA 2. ALAKUVA). Haplotyyppi H on ollut mukana kaikissa Eurooppaan saapuneissa muuttoaalloissa, mikä selittää sen yleisyyden nykyisten eurooppalaisten keskuudessa. ISÄLINJA. Anatolia-hypoteesi olettaa, että Indo-Euroopan kulttuuria edeltänyt kulttuuri kehittyi Turkin Anatoliassa ja levisi Balkanin kautta Eurooppaan noin 8 500 vuotta vuotta sitten. Näiden muuttoaaltojen miehet kantoivat Y-DNA-haplotyyppiä R1b, mikä on nykyisin yleisin isälinjan haplotyyppi (alahaploryhmineen) Länsi-Euroopassa. Muita Euroopassa yleisiä Y-DNA-haploja ovat I (Pohjois-Eurooppa), R1a (itäinen Keski-Eurooppa) ja N (itä-Eurooppa) KUVA 2. ALAKUVA).
KUVA 2. NYKYIHMISEN KULKUREITTEJÄ JA EUROOPPALAISTEN YLEISIMMÄT HAPLORYHMÄT. Nykyihmisen ensimmäinen päämuuttoaalto (KUVA 2, YLÄKUVA) Eurooppaan tapahtui noin 40 000 vuotta sitten, väestöjen alkaessa levittäytyä koko mantereen alueella. Toisen päämuuttoaallon (noin 28 000 vuotta sitten) jälkeen, jääkauden siirtyessä viimeiseen maksimivaiheeseensa 26 000-20 000 vuotta sitten, ihmisten oli palattava lauhempaan ilmastoon kohti etelää. Tärkeimmät asumiskeskittymät (refugit) tänä aikana olivat Iberian, Balkanin ja Ukrainan refugit. Kun jääpeite lopulta, alkaen noin 19 000 vuotta sitten, alkoi vetäytyä kohti pohjoista, metsästyksellä ja kalastuksella sekä myöhemmin karjankasvatuksella eläneet väestöt vaelsivat tuhansien vuosien aikana kohti pohjoisia alueita. Lopulta nomadinen elämäntapa, joskus 8 000 vuotta sitten, alkoi vaihtua maanviljelykseen, jolloin pysyvämpiä kulttuurialueita alkoi muodostua Euroopan eri osiin. Niinpä noin 5 500 vuotta sitten, metsästys-kalastus-keräily elämäntapa oli katoamassa ja mantereella oli kulttuurialueita kuten Danubian (Tonavan) kulttuuri, Välimeren kulttuuri, mosaiikkimaiset Atlanttiset kulttuurit, Kreikan kulttuuri, Itä-Euroopan kulttuuri ja kampakeraaminen kulttuuri. Haploryhmien mtDNA (V, H, T, K, U, X ja J eli Sykesin stoorin ”Eevan tyttäret”) ja Y-DNA (R1b, R1a, I ja N eli Euroopan yleisimmät isälinjojen haplot) heijastavat muinaisten väestöjen vaelluksia ja kulkureittejä syntysijoiltaan ja asumiskeskittymistä (refugeista) nykyisille asuinsijoilleen (KUVA 2, ALAKUVA). Nuolet kuvaavat väestöjen pääkulkureittejä Suomeen, jossa yleisimmät mtDNA-haplotyypit ovat H (kuten muuallakin Euroopassa) ja U5 (saamelaiset). Isälinjat (haplot I ja N) puolestaan osoittavat, että miehet ovat saapuneet Suomeen sekä lännestä että idästä, kun taas naiset ovat ”enemmän eurooppalaisia” eli äitilinjojen mukaan siis saapuneet lännestä. H-haplotyypin ihmiset (mtDNA periytyy äidiltä lapsille, mutta vain naiset eli tyttäret voivat sitä siirtää seuraavalle polvelle) eivät kaikki suinkaan ole ”helenalaisia” (Sykesin stoorin mukaan), vaan Eurooppaan saapui Turkin Anatoliasta noin 6 500 vuotta sitten ihmisryhmiä, jotka kantoivat H-alatyypin haploa ja syrjäyttivät ja sekoittuivat ”helenalaisiin” ; tutkijat olettivat aikaisemmin, että kaikki H-haplolaiset ovat ”Helenan” klaanin jälkeläisiä. LISÄTIETOA http://people.musc.edu/~geesey/GeneticGenealogy.htm (Prehistoric Human Migrations) http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo95417.pdf (Kulkureitit Suomeen) http://www.eupedia.com/europe/origins_haplogroups_europe.shtml http://www.eupedia.com/europe/european_mtdna_haplogroups_frequency.shtml (mtDNA/Eurooppa) ---------------------------------------------------------------------------- KUVASSA 7 (ALAKUVA) on esitetty mtDNA H-haplotyypin väestöjen liikesuuntia (”helenalaiset” Iberian refugista ja uuden Anatoliasta saapuneen ”tuoreemman” H-haplon muuttoreittejä) sekä Pohjois-Eurooppaan levinnyt vanhin haplotyyppi U. Kuvassa näkyy äitilinjojen lisäksi tärkeimmät isälinjojen (Y-DNA) haplotyypit: R1b (läntisen Euroopan yleisin geenimerkki), I (pohjoinen) ja N (idästä saapuneet miehet). -------------------------------------------------- Euroopassa käytettiin mausteita jo esi-historiallisina aikoina. Ruukunkappaleet oli löydetty Tanskasta ja Saksasta. Ne olivat vähintään 6100 vuotta vanhoja eli kaudelta, jolloin ihmiset olivat siirtymässä metsästyksestä ja keräilystä maanviljelykseen. ------------------------------------------------- EUROOPPALAISTEN GENEETTISTÄ HISTORIAA Geneettisten tutkimusten mukaan eurooppalaiset ovat peräisin läntisestä ja lounaisesta Aasiasta. Vaellukset Euroopan mantereelle ovat tapahtuneet useassa eri vaiheessa, ja tutkijoiden mukaan päämuuttoaallot ovat tapahtuneet 40 000 ja 28 000 vuotta sitten. Ensimmäiset merkittävät muuttoaallot Aasiasta tapahtuivat siis jo myöhäispaleoliittisella kaudella (Upper Paleolithic , 50 000-10 000 vuotta sitten). Mesoliittisella kaudella (10 000- 8 000 vs) Skandinavia ja Suomi saivat ensimmäiset väestönsä. Neoliittisella kivikaudella (8 000-5 500 vs) indoeurooppalaiset saapuivat Mustanmeren ympäristöstä ja Turkin Anatoliasta, levittäen kielensä lähes koko mantereen alueelle, mutta uusimpien tutkimusten mukaan syrjäyttivät ja sekoittivat eurooppalaista geenirakennetta, erityisesti keskisessä Euroopassa (Danubian kulttuurin alueella). KUVA 8. KEHITTYVÄT POHJOISET (VALKOISET) RODUT VALTAAVAT KESKI-EUROOPAN JA LEVIÄVÄT DANUBIAN (TONAVAN) KULTTURIN ALUEELTA POHJOISEEN. Pohjoisen ihmistyypin syntyyn ja kehittymiseen vaikuttivat suuresti Mustanmeren ympäristöstä tulleet (ALAKUVA) valloittajat , jotka vaikuttivat Tonavan (Danubian) kulttuurin muodostumiseen keskisessä Euroopassa neoliittisella kivikaudella. Tonavan kulttuuri (YLÄKUVASSA D) oli kukoistuksessa noin 5 500 vuotta sitten, monet nykyiseen pohjoiseen ihmisrotuun kuuluvat alarodut (kuten Neo-Danubian tyypit) ovat peräisin tämän kulttuurialueen väestöjen jälkeläisinä. Neoliittisen Euroopan tärkeimmät kulttuurialueet olivat noin 5 500 vuotta sitten jo mainittu Danubian (Tonavan) kulttuuri (D), johon kuuluivat (nykyisen nimityksen mukaan) alueet Pohjois-Ranskasta Länsi-Ukrainaan, mukaan lukien Itävalta, Romania ja Bulgaria ja alueita läntisestä Unkarista ja Puolasta. Näiden maiden nykyisissä väestöissä on pohjoiseen alarotuun kuuluvia Neo-Danubian ihmistyyppejä vaihtelevia määriä (20-55 prosenttia koko väestöstä). Toinen tärkeä kulttuurialue oli Välimeren (Mediterranean) kulttuuri (V), joka ulottui Adrianmerestä itäiseen Espanjaan, mukaan lukien Italia ja osia eteläisestä Ranskasta ja Sveitsistä. Nykyinen välimeren ihmisrotu on osittain näiden indoeurooppalaisten (Mustanmeren ympäristöstä ja eteläisen Venäjän aroalueiden ratsastajakansojen), kuin myös Lähi-idästä ja Saharan tuhoutuneen (ilmaston muuttuessa) kulttuurin sekoittuneita jälkeläisiä. Kolmas tärkeä kulttuurialue tuona neoliittisena kivikautena oli mosaiikkimaisesti pohjoiseen levinneet Atlanttisen kulttuurialueen asumiskeskittymät (A), joiden väestöjen jälkeläiset muodostavat nykyisen luoteisen Euroopan pohjoisten alarotujen ihmistyyppejä. A-kulttuurialueen uskotaan levinneen Portugalista aina eteläiseen Ruotsiin asti, vieden pohjoiset ihmistyypit mukanaan (POR-valtio on nykyisin ”miehitetty ja naisitettu” välimerenrodun ihmistyypeillä). Muut mainittavat kulttuurialueet olivat Itä-Euroopan kulttuuri (I), johon kuuluivat nykyisistä maista Itä-Ukraina, osin Etelä-Venäjä ja Valko-Venäjä sekä viimeisenä vaan ei vähäisempänä Kreikan Neoliittinen Kulttuuri (K), johon kulttuuriantropologien ja arkeologien mukaan kuuluivat erityisesti pohjoinen Kreikka, Serbia, Makedonia ja osin eteläinen Italia. ------------------------------------------------------------- URANTIA-KIRJA JA TIEDE AntropologiaVaaleaihoiset andiitit ja arjalaiset Tästä alkaa ensimmäinen kertomuksemme siitä, kuinka nykyajan tiede, arkeologiset, antropologiset ja geneettiset tutkimukset, todentavat U-kirjassa esitettyjä väitteitä ja, tässä tapauksessa, osoittavat Antiikin Kreikan tarinoissa ja historiankirjoituksessa esiintyvät soturinaiset, amatsonit, todellisiksi. Myös arkeologien löytämät Tarimin muumiot todistavat muinaisesta andiittikulttuurista ja kolmas kertomuksemme vie meidät Saharan muinaiseen sivilisaatioon, joka tuhoutui ilmaston muutoksen seurauksena. Neljäs kertomus on indo-eurooppalaisten kielten leviäminen (tieteen käsitys) ja sen yhteys andiittien läntisiin vaelluksiin (U-kirja). Viidentenä todisteena U-kirjan tekstien todenperäisyydestä on vielä viikinkien Amerikan matkat (eli uuden mantereen löytäminen). Muitakin yhtäläisyyksiä tieteen nykykäsityksiin toki löytyy, mutta edellä mainitut tieteelliset löydöt ovat huomattavasti U-kirjan ilmoituksia (1925-1935) tai ilmestymistä (1955) myöhäisemmältä ajalta. Amatsonit, myyttiset soturinaiset Antiikin kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos kertoo vaaleista ja kaunispiirteisistä, ratsastaen liikkuvista naissotureista, amatsoneista, jotka taistelivat usein kreikkalaisia vastaan. Sotaisat naiset asustivat (edelleen kreikkalaisten mukaan) Mustanmeren ja Kaspianmeren ympäristössä ja olivat myöhemmin yhteydessä (naimakaupoin) skyyttien, erään indoiranilaisen nomadikansan kanssa. Antiikin tunnetut kuvanveistäjät ja maljakkomaalarit ikuistivat nämä naiset usein soturipapittaren rituaaliasussa; yhteys muinaiseurooppalaisen äitijumalattaren uskonnon kanssa (arkeologi Marija Gimbutas) ja Eeva-kultin (U-kirja, s.895) kanssa on ilmeinen. Amatsonien sotaretkistä on säilynyt kertomus Troijan sodan ajoilta (n.1 200 eKr), jolloin soturinaiset tulivat auttamaan kreikkalaisten piirittämiä troijalaisia kuningattarensa Pentesilean johdolla. Tarinan mukaan tämä oli pukeutunut kasvot peittävään haarniska-asuun, ja ajan tapoihin kuuluen haastoi Akhilleuksen kaksintaisteluun. Kreikkalaisten suurin taistelija kuitenkin voitti ja surmasi Pentesilean. Vasta kun Akhilleus riisui vastustajansa kypärän, hän havaitsi surmanneensaj umalattoman kauniin vaalean naisen ja rakastui tähän silmittömästi. Amatsonit hävisivät taistelun, mutta sotaisat naiset eivät lannistuneet: aika ajoin he kävivät tuhoamassa kreikkalaisten etuvartioita. Kun lopullinen tappio koitti, amatsonit pakenivat skyyttien maahan, avioituivat näiden kanssa ja matkasivat kohti itää. Herodotos mainitsee historianteoksessaan nämä amatsonien (ja skyyttien) jälkeläiset sauromaatteina, ja myöhempi historia tuntee heidät Etelä-Venäjän arojen sarmaatteina. Totuus myyttien takaa Arkeologi Jeannine Davis-Kimball ja antropologi Leonid Jablonski tekivät 1990-luvulla kaivauksia Pokrovkassa Venäjällä, lähellä Kazakstanin rajaa. Alueelta oli löytynyt useita kymmeniä kumpuhautoja, kurgaaneja, joihin uskottiin haudatun Herodotoksen mainitsemia sauromaatteja ja myöhempiä nomadiheimolaisia, sarmaatteja, molemmat amatsonien jälkeläisiä. Antropologiset tutkimukset (kallot, luut) ja korulöydöt osoittivat vainajat naisiksi ja haudoista kaivetut aseet (pronssiset nuolenpäät, rautamiekat ja tikarit) soturinaisiksi, jota vahvisti taistelussa saadut vammat ja hautaaminen taisteluasentoon. 2 500 vuotta vanhasta luuaineksesta otettiin varovaisesti (ettei tapahtuisi kontaminaatiota) näytteet, jotka lähetettiin Saksaan rikospoliisin oikeuslääketieteellisen laitoksen oikeusantropologille (J. Burger) DNA-analyysiä varten. Erään 13- tai 14-vuotiaan tytön taipuneet sääriluut kertoivat aikaisesta ratsastamisesta, kenties jo alle 10-vuotiaana. Toisesta kurgaanista löytynyt egyptiläinen alabasteri, joka näin ollen oli kulkeutunut noin 3 000 kilometriä, puolestaan todisti muinaisten amatsonien vaelluksesta kohti itää. Mutta löytyisikö jostain elävä todiste, jonka voisi geneettisesti yhdistää sarmaatteihin ja näin ollen myyttisiin amatsoneihin? Meiramgul, muinaisten soturinaisten jälkeläinen Jeannine Davis-Kimball halusi selvittää amatsonimyytin loppuun asti ja matkusti Länsi-Mongoliaan paikallisten nomadiheimojen asuinsijoille. Vaikeakulkuisille vuoristoseuduille päästyään hän löysi paimentolaisten joukosta jousipyssyjä käyttäviä naisia, jotka vaalivat vanhoja perinteitä: vaatetus ja korut olivat kuin muinaisten (2 000-3 000 vuotta sitten eläneiden) sarmaattien aikoinaan käyttämät. Kulttuurinen samankaltaisuus ei kuitenkaan ole riittävä todiste, joten sitkeä arkeologi jatkoi matkaa, olisi löydettävä vaalea ihmistyyppi geneettisen todisteen saamiseksi. Eräässä syrjäisessä kylässä häntä odotti yllätys: vastaan käveli vaaleaihoinen ja –hiuksinen tyttö, 9-vuotias Meiramgul. Tytön DNA-näyte lähetettiin Saksaan vertailtavaksi aikaisempien Pokrovkan kurgaaneista kaivettujen soturinaisten, sarmaattien, 2 500 vuotta vanhojen biologisten näytteiden kanssa. Koska mitokondrio-DNA säilyy lähes muuttumattomana tuhansia vuosia, vertailu kertoisi, olisiko Meiramgulilla perinnöllinen yhteys muinaisiin soturinaisiin. DNA-analyysin valmistuttua, hämmästynyt oikeusantropologi Burger kertoi puhelimitse Davis-Kimballille, että mongolityttö on geneettisen analyysin perusteella sarmaattien (ja näin ollen amatsonien) jälkeläinen! Poikkitieteellistä tutkimusta Kun Jeannine Davis-Kimball katseli tiedon saatuaan ratsastavaa Meiramgulia, tuntui kuin muinaisuuden soturinaiset olisivat heränneet henkiin. Samalla oli osoitettu Herodotoksen historiankirjoitus ja Urantia-kirjan väite nykyisin elävistä andiittien vaaleaihoisista jälkeläisistä todeksi arkeologian, antropologian ja genetiikan (mt-DNA) poikkitieteellisillä tutkimuksilla, mukana tietysti esihistoriallisia tietoja, Herodotosta myöhempää historiaa, geologiaa, paleontologiaa, paleoantropologiaa, fysikaalis-kemiallista ajanmääritystä, kulttuuriantropologiaa, teologista antropologiaa jne. Meidän kiinnostuksen kohteemme tulevissa kirjoitelmissa on fyysinen antropologia (johon tietysti liittyy nykyisen sivilisaation kehittyminen): ihmisen alkuperä, evoluutio ja leviäminen maapallolla, rotujen synty, sekoittuminen ja tuhoutuminen ja erityisesti ns. nykyihmisen kehittyminen maapallon kanta-asukkaista, värillisistä roduista, rotujen (tieteelletuntemattoman) kohentamisen kautta, neanderthalilaisten ja cro-magnonin tuhoutuminen ja andiittien perintöaineksen vaikutus pohjoismaisen (ja yleensä länsimaisen) valkoisen rodun syntyhistoriaan. Kyseessä ei siis ole rotuoppi, vaan U-kirjan ja tieteellisen tiedon vertailu. Tarimin muumiot, andiittikulttuurin todiste Luoteis-Kiinan Sinkiangissa sijaitsevan Tarimin altaan eteläosasta, Taklimakanin aavikolta, on löydetty noin 2 000 vuotta vanhoja muumioita, jotka ovat säilyneet luonnollisesti hiekka-aavikon kuivassa ja suolaisessa maaperässä. Kiinalaiset ja uiguuriarkeologit ovat vasta äskettäin tutkineet aluetta tieteellisesti ja tähän mennessä (noin vuonna 2 000) tutkitusta yli kolmestasadasta muumiosta vain n.10% kuuluu mongolidiseen ihmistyyppiin. Muut ovat vaaleahiuksisia (jotkut punatukkaisiakin) ja muutoinkin selvästi (esim. kallon muoto) erilaisia: kaukasideja tai europideja, toisin sanoen muinaiseen valkoiseen rotuun kuuluvia. DNA-tutkimukset ovat vahvistaneet yhteenkuuluvuuden europidien kanssa. Tarimin muumiolöydöt ovat herättäneet laajalti kansainvälistä huomiota. Jopa hyvin säilyneiden muumioiden kasvot kertovat, etteivät ne edusta Itä-Aasiassa nykyisin yleistä mongolidista tyyppiä. Vaaleahko iho, naisten pitkät vaaleat hiukset ja miesten parrat osoittavat heidän saapuneen lännestä. Keitä nämä Tarimin varhaiset asukkaaat olivat, on tieteelle tuntematonta ja viimeaikaisten arkeologisten löytöjen suuria arvoituksia. Vastaus löytyy Urantia-kirjasta. Andiitit, tieteen indoeurooppalainen kantakansa Urantia-kirjan mukaan (s.871) andiittirotu sai alkunsa Mesopotamiassa ja sen välittömässä ympäristössä (tieteelle tuntemattomista) adamiiteista ja nodiiteista, jotka sekoittuivat evolutionaarisiin kansanheimoihin. Varhaiset andiitit eivät olleet arjalaisia, he olivat kirjan mukaan esiarjalaisia, valkoisen rodun edeltäjiä. Andiittikulttuurilla oli hallitseva asema alueella, joka ulottui Mesopotamiasta Sinkiangiin, läntiseen Kiinaan. Mesopotamiasta, Kaspianmeren ympäristöstä ja Turkestanista andiitit levittäytyivät vuosituhansien aikana (15 000-6 000 eKr) Eurooppaan, invaasion Välimeren rantamaihin tapahtuessa kuitenkin vasta n. 2 500 eKr. Sulatettuaan itseensä (ja tuhottuaan osan) valloittamiensa alueiden kansanheimot, andiittirotu hävisi vähitellen vuoteen 2 000 eKr mennessä, sumerilaisten ollessa viimeiset andiitit (s.875). Andiittinen rotuperimä antaa nykyiselle valkoiselle rodulle yleispiirteen, jota kutsutaan kaukasidiseksi piirteeksi. Andiittien vaellukset ja levittäytyminen itämaihin ja länsimaihin on esitetty U-kirjan sivuilla 872-899. Tämän jälkeen kirja käsittelee kulttuuriantropologiaa ja sosiaalista evoluutiota (nykysivilisaation kehittyminen, avioliiton kehitys, avioliittoinstituutio,avioliitto ja perhe-elämä) sivuilla 900-943, sekä aiemmin (s.763-807) laajemmin (sivilisaation sarastus, ihmisen perusinstituutiot sekä hallitusjärjestelmän ja valtion kehittyminen). Myös uskontoantropologiasta kiinnostuneille löytyy (s.944-1002) luettavaa (palvonnan alkujuuret, uskonnon varhaiskehitys, aavekultit, fetissit, taikakalut ja magia, synti, uhri ja sovitus, shamanismi, poppamiehet ja papit sekä rukoilun kehityshistoria). Myös eri uskontojen historiaa, filosofiaa ja erilaisia kultteja käsitellään (s.1003-1085). Kuten aiemmin mainittu, käsittelen kirjoitelmissani pääasiallisesti fysikaalisia tieteitä (kemia, fysiikka, astrofysiikka, astronomia), geologiaa ja fyysistä antropologiaa (joihin tietenkin kuuluu poikkitieteellistä tarkastelua, jopa humanististen tieteiden alueelta; nykyajan tiede on kokonaisvaltaista, useinkin EI yksittäistä tieteen aluetta tai pelkästään yksityiskohtia käsittelevää (tiukkapipoinen fakki-idiotismi). Mistä indoeurooppalaiset tulivat? Tieteilijät (kuten arkeologit, antropologit, kielitieteilijät ym.) ovat esittäneet erilaisia teorioita, joista yleisesti hyväksytyn mukaan indoeurooppalainen kantakansa saapui Eurooppaan noin 7 000-3 000 eKr Kaspianmeren ympäristöstä, alueelta, joka sijaitsee osittain läntisessä Turkestanissa. Tämän ns. kurgaanimalliversion mukaan levittäytyminen Eurooppaan tapahtui kolmena aaltona. Näin tapahtui myös Urantia-kirjan mukaan (s.892): viimeiset tulokkaat saapuivat ratsain kolmena suurena aaltona. Valtaosa vaelsi pohjoista reittiä eli Volgan ja Donin laidunmaiden kautta, osa saapui Egeanmeren saarien kautta. Myös Mesopotamiasta lähteneet andiitit päätyivät Kaspianmeren reittiä pitkin Eurooppaan (s.873).Tieteilijöiden toisen teorian mukaan invaasio olisi tapahtunut Turkin ja Kreikan kautta, joka siis sekin on yhtäpitävä U-kirjan kanssa (Egeanmeren reitti). Jo pelkkä karttaan vilkaisu osoittaa,että molemmat reitit ovat todennäköisiä. Tiede on päätynyt teorioihinsa tutkimalla indoeurooppalaisten kielten leviämistä todennäköisestä alkukodistaan. SAHARAN MUINAINEN SIVILISAATIO (10 500-5 500 VUOTTA SITTEN) JA VÄLIMEREN KULTTUURI Saharan pohjoisalue on tuhansien vuosien aikana kokenut useita ilmaston muutoksia, joiden aikana kuivuus (hiekka-aavikot) ja monsuunisateet (savannit) ovat vaihdelleet. Jälkimmäisen ilmaston vallitessa alueelle kehittyi Pohjois-Afrikan ensimmäinen korkeakulttuuri. Egyptologit uskovat mielellään, että Afrikan ainoa muinainen korkeakulttuuri olisi kehittynyt Niilinlaaksoon. Saharasta (Libyasta) löydetty musta muumio sai kuitenkin Yorkin yliopiston egyptologin, Joann Fletcherin, kiinnostumaan asiasta. Radiohiiliajoituksen perusteella mustan pojan muumio oli ainakin 5 600 vuotta vanha, noin tuhat vuotta vanhempi kuin egyptiläiset muumiot. Hyvin säilyneen mustan pojan muumiointitekniikka oli kehittynyttä, mm. sisäelimet oli poistettu balsamoinnin yhteydessä. Se sai löytöpaikkansa mukaan nimen Uan Muhuggiag, säilytyspaikka on Tripolissa. Mainittakoon, että tohtori Fletcher saattaa olla myös kuningatar Nefertitin muumion löytäjä. Noin 10 000 vuotta sitten maapallon pyörimisakseli oli kallistunut siten, että Auringon säteily sai aikaan ilmastolliset olot, joissa Sahara sai monsuunisateita ja alue oli savannin kaltaista, viljelykseen ja laiduntamiseen soveliasta. Readingin yliopiston Kevin White on osoittanut satelliittitutkimusten avulla, että Saharassa oli muinoin järviä (maaperästä paljastui ns.paleojärviä). Whiten mukaan ensimmäiset ihmiset Saharassa olivat metsästäjä-keräilijät 400 000-70 000 vuotta sitten, kunnes kuivuus ajoi heidät pois, mutta sateiden käännyttyä takaisin alueelle, tulivat uudet asukkaat pystyttäen kyseisen Saharan sivilisaation. Saharan muinainen sivilisaatio Tiede Urantia-kirjan vahvistajana U-kirjan kertomus Saharan muinaisesta sivilisaatiosta, sen pystyttäneestä kansasta ja sen rodullisesta kohentumisesta Mesopotamiasta saapuneiden andiittien vaikutuksesta sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta sivilisaation tuhoutumisesta saa vahvistuksen tieteen uusimmista tutkimuksista. Tieteilijät, kuten arkeologit, antropologit, geologit, paleontologit, egyptologit,kulttuuritutkijat, kemistit, fyysikot, ilmastotutkijat, biologit ym., ovat monitieteellisellä metodilla eli ns. poikkitieteellisellä tutkimuksella osoittaneet Saharan olleen muinoin hedelmällistä viljely- ja laidunmaata. Edelleen on selvinnyt, että keskisessä Saharassa (nykyisessä Libyassa) vallitsi korkeakulttuuri jo ennen Niilinlaakson (Egyptin) vastaavaa. Ranskalaisten arkeologien mukaan kulttuurialue oli ulottunut aina Malista Egyptin rajoille saakka. Kulttuuriympäristön tutkiminen on selventänyt siellä asuneen väestön elämää ja rodullisia piirteitä, joita Libyasta jo v. 1958 löydetty nuoren mustan pojan muumio on täydentänyt (Mystery of the Black Mummy). Saharan sivilisaatio ja sen tuhoutuminen Urantia-kirja, käsitellessään rotujen ja kulttuurien levinneisyyttä 25 000 vuotta sitten, kertoo (s.868) Saharan sivilisaatiosta, jota asutti indigonmusta rotu (joka on eräs mutaatioiden kautta syntyneistä värillisistä roduista, s.722). Mustat kansanheimot olivat kuitenkin myöhemmin (ilmeisesti alkaen noin 15 000 vs) siirtymässä kohti etelää, jonne Saharan yhä lisääntyvä kuivuus heidät pakoitti (s.871). Sekoittunut värillisrotu, joka oli saanut merkittävän rodullisen lisän (s.873) Mesopotamiasta tulleilta andiiteilta, siirtyi kohti Egyptiä. Myöhemmin Mesopotamian kulttuuri ja elinkeinot siirtyivät Niilinlaaksoon, sillä noin 10 prosenttia andiiteista (s.974) raivasi tiensä Arabian halki Egyptiin (saharalaisten vaikutus muinaisegyptiläiseen korkeakulttuuriin jää epäselväksi). Vuosituhansien kuluessa Mesopotamian kulttuuri siirtyi (Turkestaniin siirtymisen ohella) Saharaan, Niilinlaaksoon ja lopulta Välimeren saarille ja Kreikkaan (s.895). Mesopotamian tulvat 5 000 eKr (Raamatun vedenpaisumus) johti osaltaan andiittisivilisaation hajoamiseen, sumerilaisten ollessa viimeiset andiitit (s.875). Andiittikulttuurista tulivat ne käyteaineet, jotka lopulta johtivat nykyisen sivilisaation kehittymiseen (s.877). Sahara oli muinoin (s.889) avaraa laidunmaata, jonne mesopotamialaiset toivat mukanaan lampaat, vuohet ja nautaeläimet (kuten myös Niilinlaaksoon). Maan kohoaminen ja sadetuulten kääntyminen pohjoiseen muuttivat kuitenkin savannit vähitellen hiekka-aavikoksi ja hajoitti tämän kukoistavan sivilisaation tummaveriset asukkaat eri suunnille. Indigonmustat siirtyivät (s.890) keskisen Afrikan metsiin, joista eivät ole sen jälkeen poistuneet. Sekoittuneemmat ryhmät muuttivat Espanjaan (läntisestä Saharasta), Niilinlaaksoon ja Palestiinaan. Vähiten edistynyt ryhmä (Saharan tasangon itäpuolelta) siirtyi Arabiaan. Espanjaan siirtyneistä muodostui Välimerenrodun ydinryhmä, jota myöhempi sekoittuminen andiitteihin huomattavasti kohensi. Afrikan ilmaston muutosten aikoihin tapahtui muitakin geologisia ja ilmastollisia muutoksia (s.890). Gibraltarin kannas petti erään maanjäristyksen seurauksena ja Välimeren pinta nousi Atlantin valtameren tasolle. Myöhemmin Sisilian maakannas vajosi mereen ja Välimerestä tuli yhtenäinen meri, joka oli yhteydessä Atlanttiin. Myös Englanti irtosi mannermaasta ja Tanska nousi merestä. Näyttämö oli valmis andiittien (indoeurooppalaisten) lopulliselle invaasiolle, Egyptin korkeakulttuurin synnylle (s.894), valkoisten rotujen muodostumiselle (s.895-899) ja nykyisen sivilisaation kehittymiselle (s.900-911). Pohjois-Afrikan kulttuuri ja Saharan musta muumio Egyptologit uskovat mielellään, että Afrikan ainoa muinainen korkeakulttuuri olisi kehittynyt Niilinlaaksoon. Saharasta (Libyasta) löydetty musta muumio sai kuitenkin Yorkin yliopiston egyptologin, Joann Fletcherin, kiinnostumaan asiasta. Radiohiiliajoituksen perusteella mustan pojan muumio oli ainakin 5 600 vuotta vanha, noin tuhat vuotta vanhempi kuin egyptiläiset muumiot. Hyvin säilyneen mustan pojan muumiointitekniikka oli kehittynyttä, mm. sisäelimet oli poistettu balsamoinnin yhteydessä. Se sai löytöpaikkansa mukaan nimen Uan Muhuggiag, säilytyspaikka on Tripolissa. Mainittakoon, että tohtori Fletcher saattaa olla (epäilyksiä myös on) kuningatar Nefertitin muumion löytäjä. Noin 10 000 vuotta sitten maapallon pyörimisakseli oli kallistunut siten, että Auringon säteily sai aikaan ilmastolliset olot, joissa Sahara sai monsuunisateita ja alue oli savannin kaltaista, viljelykseen ja laiduntamiseen soveliasta. Readingin yliopiston Kevin White on osoittanut satelliittitutkimusten avulla, että Saharassa oli muinoin järviä (maaperästä paljastui ns.paleojärviä). Whiten mukaan ensimmäiset ihmiset Saharassa olivat metsästäjä-keräilijät 400 000-70 000 vuotta sitten, kunnes kuivuus ajoi heidät pois, mutta sateiden käännyttyä takaisin alueelle, tulivat uudet asukkaat pystyttäen nyt tutkittavan sivilisaation (U-kirjan mukaan tämä oli Saharassa jo 35 000 vuotta sitten). Näin siis englantilainen tiimi, johtajanaan ilmastotutkija Kevin White. Kölnin yliopiston Stephen Kropelin ja Rudolph Kuper puolestaan ovat tutkineet muinaisten ihmisten levittäytymistä pohjoisessa Afrikassa. Heidän mukaansa 10 500-5 500 vuotta sitten alueella oli vallitsevana ilmasto, joka sai aikaan savannimaisen muinaismaiseman, paimentolaiskulttuurin ja mahdollisesti ensimmäiset karjaa kasvattavat ihmiset. Kuper myös ehdotti, että kuivuuden pakottamana, ihmiset vaelsivat Niilinlaaksoon ja etelään (kuten U-kirjakin kertoo, paitsi, että muuttoliikettä oli myös Espanjaan ja Palestiinaan). Perusteellisemmin Saharan muinaista kulttuuria on tutkinut italialainen tiimi, johtajanaan Savino Tieteen uudet löydöt ja modernit tutkimusmenetelmät vahvistavat U-kirjan kertomuksen Saharan muinaisesta sivilisaatiosta ja sen tuhoutumisesta kuivuuden seurauksena. Ajoituksessa esiintyvät eroavaisuudet johtuvat yksinkertaisesti radiohiiliajoituksen antamista liian lyhyistä ajoista, koska aika ajoin kosmisen säteilyn voimistuminen on lisännyt radioisotooppien määrää ilmakehässä. Egyptin sekoittuneen värillisrodun synty Urantia-kirjan mukaan (s.722) indigonmusta rotu on eräs niistä värillisistä roduista, jotka olivat syntyneet yht`äkkisten mutaatioiden tapahtuessa 500 000 vuotta sitten. Mustat ihmiset olivat värillisistä roduista vähiten eteenpäinpyrkiviä poistuen viimeisinä synnyinsijoiltaan Intian luoteisylängöiltä (s.725) ottaen vuosituhansien kuluessa Afrikan mantereen haltuunsa, eivätkä ole sieltä sen koommin poistuneet (paitsi milloin heitä on väkipakolla viety orjiksi). Tieteen out-of-Africa-teoria, jota (nykymuodossaan) monet tutkijat ovat epäilleetkin, saa pahan kolauksen. Toki esi-ihmiset asuivat Afrikassa, mutta ne kuitenkin muuttivat Euraasiaan jo 2-1 miljoonaa vuotta sitten (kuten eräs antropologien koulukunta on esittänytkin!). Koska elämä etelämaissa oli helpompaa ja miellyttävämpää, indigonmustat siirtyivät Afrikkaan ja etevämmät rodut, jotka karttoivat tropiikkia, lauhkean ilmaston alueille (s.726). Metsissä elävät ihmiset ovat aina taantuneet, mutta lauhkeassa ilmastossa ja tasangoilla elävät kansat ovat edistyneet ja valloittaneet uusia asuinalueita alistaen, sulauttaen ja tuhoten paikallisia (ja tavallisesti) heikompia rotuaineksia. Vuosituhansien aikana vaeltaneet evolutionaariset värilliset rodut sekoittuivat neanderthaleihin, muihin maapallon kantarotuihin ja toisiinsa (s.727). Noin100 000 vuotta sitten tapahtui mustien suuri exodus Palestiinan kautta kohti Afrikkaa. Myöhemmin nämä fyysisesti väkivahvat indigokansat tulivat Egyptiin (s.728) sulauttaen alkuperäisen väestön itseensä, sekoittunut värillisrotu oli syntynyt (s.871), ja se ajoi indigonmustat Afrikan mantereen sisäosiin ja Saharan silloin hedelmällisille viljely- ja laidunmailla (jossa U-kirjan mukaan oli kehittynyt sivilisaatio ainakin 35 000-15 000 vuotta sitten). Tällainen oli tilanne pohjoisessa Afrikassa, kun lähestyttiin cromagnonin syntyaikoja ja neanderthalilaisten tuhoutumista (noin 30 000 vuotta sitten), jääkauden lähetessä loppuaan. Siirrymme ajassa eteenpäin andiittien viimeisiin vaelluksiin ja mesopotamialaisten maastamuuttoon noin 5 000 eKr (s.894). Maailman sivistyksen keskus siirtyi tämän muuttoliikkeen seurauksena Eufratinlaaksosta Niilinlaaksoon tulokkaiden tuodessa mukanaan kulttuurinsa ja elinkeinonsa. Andiitit mm. rakensivat Egyptin ensimmäisen kivipyramidin (arkkitehtina Imhotep). Tämän loistavan kulttuurikauden lopetti Niilin varsilla käyty sisällissota ja alueelle tulvehti Arabian alemmantasoisia heimoja ja etelän mustia. Sosiaalinen kehitys taantui yli viidensadan vuoden ajan. U-kirjan mukaan Egyptiä hallitsi sekoittunut värillisrotu, joka oli saanut kohennusta Mesopotamian siirtolaisista (andiiteista). Kuitenkin, etelän indigonmustien invaasio antoi mahdollisuuden mustien faraoiden (lyhytaikaiselle) hallituskaudelle, kuten tieteilijät ovat Sudanin arkeologisia löytöjä tulkitessaan esittäneet. Egyptiläisten antropologiaa. Tieteen uusimmat tutkimukset Olivatko muinaiset egyptiläiset mustia afrikkalaisia ja onko joskus ollut mustia faraoita? Tämä on useiden tutkimusryhmien tieteellisen mielenkiinnon kohteena. Egyptologit ym. tieteilijät ovat lähestyneet ongelmaa monitieteellisesti ja monipuolista antropologista, arkeologista, historiallista ja kulttuurillista lähdeaineistoa käyttämällä. Näihin kuuluvat, ensinnäkin, luurankolöydöt ja kallonmittaukset ja niiden entisöinnit sekä dna-analyysit ja ajoitusmääritykset, toiseksi, löydetyt vanhat tekstit (hieroglyfit), kolmanneksi, klassisten (kreikkalaisten ja roomalaisten) kirjoittajien tekstit ja rotukuvaukset, neljänneksi, muinaisten egyptiläisten taiteelliset kuvaukset itsestään, viidenneksi, muut kulttuuriin liittyvät arkeologiset todisteet. Seuraavassa tutkimustuloksia. Gizan yksityishaudoista 4. dynastian ajoilta (n.2 500 eKr) on tutkittu kaksi kalloa, joiden entisöinti paljasti toisen piirteet negridiseksi ja toisen kaukasidiseksi. Brittiläinen egyptologi Brian Emery oli esittänyt kallonmittausten perusteella, että esidynastisen kauden loppuvaiheessa (n.3 000 eKr) uusi idästä tullut rotu valloitti Egyptin. 1990-luvun luurankoaineiston analyysit osoittavatkin, että muinaisilla egyptiläisillä oli ollut sulautumista Etelä-Aasiasta (kuten Mesopotamiasta) tulleisiin rotuaineksiin (kuten U-kirjassakin kerrotaan). Amerikkalainen antropologi C.Loring Brace toteaakin, että muinaisia egyptiläisiä ei voi kategorioida valkoiseen tai mustaan rotuun kuuluviksi. Gizan pyramidin löytöjen ja muiden antropologisten tutkimusten perusteella muinainen väestö on ollut valtaosaltaan kaukasidista (sekoittunutta värillisrotua), mutta myös negridisiä (merkittäviä) yksilöitä on asunut Niilinlaaksossa (ja tietysti aasialaistyyppisiä maahanmuuttajia). Sveitsiläis-ranskalainen arkeologiryhmä on tutkinut Sudanin alueelta löydettyjä vanhoja tekstejä. Näiden hieroglyfien avulla on voitu hahmottaa Kushin maan (Nubian) mustien asukkaiden ja egyptiläisten kanssakäymistä aina 4 000 vuoden päähän. Kushin armeija tunkeutui Egyptin pääkaupunkiin Luxoriin ja ryösti mm. Karnakin temppelin (rakennettu n.2 500 eKr). Myöhemmin (n.750 eKr) Kushin valtakunnan (musta) hallitsija nousi myös Egyptin valtaistuimelle (mustien faraoiden aika lienee kestänyt noin sata vuotta). Nämä Sudanin arkeologisesta aarreaitasta löytyneet hieroglyfit kertovat (U-kirjan tavoin) etelän mustien ja egyptiläisten taisteluista ja negridisen aineksen invaasiosta (s.894). Kreikkalaisilla ja roomalaisilla kirjoittajilla mustan rodun mittapuu oli Etiopia, jonka asukkaiden kuvattiin olevan mustimpia maailman tuntemista afrikkalaisista (pätee aika hyvin tänäkin päivänä Afrikan sarvessa). Klassiset kirjoittajat esittivät myös, että etiopialaiset ovat eteläintialaisten ja egyptiläiset pohjoisintialaisten kaltaisia (joka sopii hyvin U-kirjan rotukuvauksiin ja nykytieteen käsityksiin egyptiläisten kaukasidisen piirteen perusteella). Muinaiset egyptiläiset kuvasivat itseään (ja muitakin kansoja) lukuisissa taideteoksissa. Analysoimalla maalauksia, veistoksia, piirroksia ja muita arkeologisia muinaislöytöjä, tutkijat ovat havainneet, että egyptiläiset näkivät itsensä mustien afrikkalaisten ja vaaleiden (usein parrakkaiden) aasialaisten välimuotona. Kuninkaiden laaksossa sijaitsevien faraoiden (Seti I ja Ramses II) hautojen kuvakohtaukset esittävät punaruskeaihoisia egyptiläisiä, joiden ihonväri eroaa selvästi mustaihoisista kushilaisista (nubialaisista) ja vaaleaihoisista aasialaisista (U-kirjan andiiteista ja historian mesopotamialaisista). Laajemmat muotokuvien analysoinnit paljastivat, että ihonväri vaihteli yleensä tummanruskeasta vaaleaan. Tulokset ovat täysin yhtäpitäviä U-kirjan sekoittuneen värillisrodun ja mesopotamian tulokkaiden kanssa, kuin myös indigonmustien (tieteen nubialaisten eli kushin armeijan) ajoittaisten invaasioiden kanssa.Tätä kuvaa täsmentää Mesehtin haudasta löydetyt pienoisveistokset, joista toiset kuvaa punertavanruskeita egyptiläisiä sotilaita ja toiset mustaihoisia nubialaisia palkkasotureita. Flinders Petrie on esittänyt (kallomittausten perusteella), että vanhan valtakunnan pyramidit rakensi joukko Aasiasta tulleita maahantunkeutujia (U-kirjan andiittiarkkitehti Imhotep, s.894). Tieteen loppupäätelmä (ajalta 1990-2005) on kuin Urantia-kirjasta: Niilin varrella väestö oli muinoin rodullisesti sekoittunutta ja vaihteli etelän täysin negridisistä yksilöistä pohjoisen vaaleahkoihin ja suorahiuksisiin kaukasidisen piirteen omaaviin yksilöihin, joissa oli selvästi havaittavissa sulautumista eteläisen Aasian maahanmuuttajiin, rotuihin, joilla on yhteisiä piirteitä indoeurooppalaisten kanssa. Kartta-analyysi: Andiitit ja melaniini (kartat löytyy Hiuksien ja silmien väri-linkistä) Edellä olevan linkin Hiuksien ja silmien väri (The evolution of blond hair and eyes among Nordics) karttojen avulla voidaan arvioida valkoisten rotujen kehittymistä ja U-kirjan tietoja andiittien levittäytymisestä. Kirjan mukaan andiitit valloittivat ensin Pohjois-Euroopan, josta käsin valloittivat Ranskan ja vasta 2 500 eKr Välimeren maat. Kehittyvät valkoiset rodut olivat vuoteen 5 000 eKr jo saavuttaneet valta-aseman Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Saksa ja –Ranska sekä Brittein saaret mukaan luettuina (s.894). Kartta (light eyes) kuvaa andiittista verenperintöä ja sen ajallista antia noina varhaisina aikoina. Vaaleita (sinisiä) silmiä on eniten (80% tai yli sen) suurimmassa osassa Suomea, keskisessä Ruotsissa, Pohjois-Saksassa ja –Puolassa, Baltian maissa sekä Luoteis-Venäjällä (Kuolan niemimaa pois lukien). Seuraavaksi eniten (79-50%) on Norjassa, eteläisessä ja pohjoisessa Ruotsissa, Tanskassa, keskisessä ja pohjoisessa Englannissa, Irlannissa, Islannissa, läntisessä Keski-Euroopassa sekä kiilamaisesti koilliseen siirryttäessä. Lapissa vaaleiden silmien osuus on pieni, vaihdellen välillä 1-49% (sekoittuminen andiitteihin oli vähäistä tai olematonta, kuten U-kirjakin kertoo, s.893). Välimeren ympärysmaiden pieniosuus (1-19, paikoin 20-49%) kertoo etnisestä kirjosta (vain Etelä-Intiassa on yhtä suuri tai jopa suurempi rotujen sulatusuuni) ja andiittisen geeniannin myöhäisestä ajankohdasta (verrattuna pohjoiseen Eurooppaan). Iranissa ja osassa Turkestania nähdään (20-49%) andiittisen aineksen vaikutusta, arabimaat ja itäisempi Venäjä kuuluvat vähäisempään (1-19%) sinisilmäisyyteen. Vuoden 5 000 eKr tienoilla andiittien puhdasrotuisimmat kannat olivat Pohjois-Euroopassa, Kreikassa ja Sumeriassa (s.896). Ennen kuin muinaiset kreikkalaiset sortuivat siihen ala-arvoisten rotuainesten tulvaan, joka lopulta hukutti alleen heidän kulttuurinsa, he kuitenkin onnistuivat pystyttämään länteen niin monta sivistyksen etuvartiota, josta nykyeurooppalainen sivilisaatio, yhdessä roomalaisen hallinto- ja oikeusjärjestelmän sekä kristinuskon ohella, sai peruspilarinsa. Kreikan vaaleasilmäisyys on tänä päivänä tyyliin 20-49%. Muinaisessa Sumerissa sitä ei ole nähtävissä arojen ja kukkuloiden barbaarien sekä arabien valloitettua alueet, alkuperäiset mesopotamialaiset olivat poistuneet viimeisten andiittien tuhoutuessa tai muuttaessa pois kaksoisvirtain maasta. Kartta (light hair) kertoo, että vaaleita hiuksia on eniten (80% tai enemmän) Länsi-Suomessa ja keskisessä Ruotsissa ja Norjassa, seuraavaksi eniten (79-50%) Suomen, Ruotsin ja Norjan eteläisen Lapin alueella, Etelä-Ruotsissa ja –Norjassa, Tanskassa, keskisessä Englannissa, Islannissa, Saksan ja Puolan pohjoisosissa, Baltian maissa sekä Luoteis-Venäjällä (Kuolan niemimaa pois lukien). Pohjoisen Lapin (20-49%) ja Kuolan (1-19%) vähäinen osuus korreloi silmäkartan kanssa. Vaaleiden (sinisten) silmien levinneisyys (eumelaniinia vain pieniä määriä tuottavien geenien dominoivuuden stabiilius) on selvästi suurempi kuin vaaleiden hiuksien, geenimuunnokset ihossa (kartta skin color) tapahtuvat nopeammin (ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta). Vaaleaihoisimmat ovat Pohjois-Euroopassa (paitsi kiilamaisesti Lapissa), Brittein saarilla, Keski-Euroopassa ja Länsi-Venäjällä (kukapa ei olisi huomannut naistennistähtiä kuten Maria Sharapova, Maria Kirilenko tai Elena Dementieva). Välimeren rotu (Espanja, Etelä-Italia), Balkan, Pohjois-Afrikka, Turkki ja siitä itäänpäin olevat alueet edustavat seuraavaksi tummempaa ihonväriä ja keskitummuutta Luoteis-Afrikka, Egypti, Saudi-Arabia, Irak, Iran ja Pohjois-Intia muiden muassa.Tummaihoisinta on mm. Senegalissa, Kongossa, Zairessa, Namibiassa, Zimbabwessa ja Ugandassa, indigonmustaa Somaliassa. Andoniittisen (maapallon kanta-asukkaat) aineksen invaasiot ovat nähtävissä taantumina Kreikassa ja Tonavanlaaksossa (U-kirja s.896 ja 898), nämä tapahtuivat suurten nomadihyökkäysten aikoihin 2 500 eKr. Analysoidut kolme karttaa antavat hyvän yhtäpitävyyden U-kirjan andiittivaellusten kanssa, erityisesti kun muistamme (aikaisemmin esitetyn) melaniinia koskevan biokemian ja kemiallisen analytiikan avulla selvitetyt laatu- ja määrävaikutukset värien havaitsemiseen ihmisen eri kudoksissa sekä geenimuunnosten ja uv-säteilyn muokkaavan vaikutuksen. Ihonvärin määrää melaniinin ruskean muodon määrä. Ihmisen ihon, hiuksien ja silmien värin määräävät melaniinin kaksi muotoa, eumelaniini ja feomelaniini, joiden muodostusta säätelee kuusi geeniä, yhden tai kahden ollessa dominoiva. Esimerkiksi silmien värin määrää kaksi geeniä, joista toinen saa aikaan sinisiä ja ruskeita, toinen vihreitä ja pähkinän värisiä sävyjä. Sininen väri aiheutuu eumelaniinin alhaisesta määrästä ja valon sironnasta (Rayleigh scattering). Myös muut kuin dominoivat geenit muokkaavat värisävyjä. Sinisilmäiset vanhemmat saavat toisinaan vihreäsilmäisen jälkeläisen ja joskus harvoin myös ruskeasilmäisen tästä geenien leikistä. Valkoisten rotujen ilmaantuminen Urantia-kirjan mukaan (s.897-899) andiittivaellusten loppupuolella (n. 6 000 eKr) Euroopan rotusekoittumat kehkeytyivät kolmeksi valkoiseksi roduksi: pohjoinen valkoinen rotu (niin kutsuttu pohjoismainen rotu), keskialueiden valkoinen rotu (nk. alpiininen rotu) ja eteläinen valkoinen rotu (nk. Välimeren rotu). Kirjan mukaan (s.893) vauhdikkaasti etenevät andiittiratsastajat ottivat omiin joukkoihinsa sinisistä ihmisistä parhaat ja hävittivät kelvottomat, niin he sekoittuivat yhdeksi kansaksi. Kysymyksessä olivat niin kutsuttujen pohjoismaisten rotujen esivanhemmat: skandinaavisten, germaanisten ja anglosaksisten kansojen esi-isät. Andiitit sulauttivat itseensä kaikki korkeammantasoiset siniset (cromagnon) rotukannat, vain Lapissa rodullisesti vanhemmat andoniitit (maapallon kanta-asukkaat) säilyttivät vielä jonkinasteisen tunnistettavuuden. Etelässä bretagnelaiset eivät koskaan sekoittuneet täysin andiitteihin eikä myöhempiin Skandinavian pohjoismaalaisiin (s.899). Baskit (kuten kielitieteilijät ovat osoittaneet) ja berberit edustavat sinisten rotujen jossain määrin säilynyttä haaraa (s.898). Sininen ihmissuku tuli nopeasti tiensä päähän (s.893) ja Cro-Magnonin sininen ihminen on säilynyt vain siinä muodossa, jossa sulautui kotiseutujensa valloittajiin (ollen siis nykyisten eurooppalaisten biologinen perusta). Kehittyvät valkoiset rodut olivat vuoteen 5 000 eKr saavuttaneet valta-aseman Skandinaviassa, Tanskassa (josta käsin Etelä-Ranskan viimeiset siniset ihmiset kukistettiin), Pohjois-Saksassa, Pohjois-Ranskassa ja Brittein saarilla. Tieteen puutteelliset tiedot Tieteen mukaan cromagnon oli hävinnyt näyttämöltä ehkä jo 8 000 eKr ja nykyeurooppalaiset olivat alkutaipaleellaan eri kansojen ja kieliryhmien muodostuessa. Tieteellä on varsin vähän arkeologisia tai antropologisia todisteita valkoisen ihmisen varhaiskulttuurista (kuten U-kirjakin sivulla 897 toteaa). Näyttää siltä kuin yht`äkkiä olisi ilmestynyt ylivertainen valkoisen ihmisen kulttuuri, kuin tyhjästä, ilman kehityksestä kertovaa aineistoa tai esihistoriaa. Cro-Magnonin kulttuurityypit sen sijaan ovat melko hyvin tunnettuja luolalöytöjen perusteella. Skandinavian varhaiskulttuurin aikana polttohautaus oli yleistä, mikä selittää sen, ettei varhaisempien valkoisten rotujen jäännöksiä ole löydettävissä (kuten on luolissa eläneiden ja siellä taiteita harrastaneiden cromagnonien tapauksessa). Kun vielä valkoiset ihmiset rakensivat itse asumuksensa, ei ole juurikaan jäänyt aineistoa heidän varhaisesta elämästään ja kulttuuristaan. Ruotsin varhaisimmat arkeologiset löydöt ajoittuvat 10 000-5 000 eKr väliin, mutta vasta muinaisten skandinaavien jälkeläiset, viikingit, ovat jättäneet pysyvän jäljen historiaan valloitusretkineen ja kulttuuriperintöineen. He löysivät Amerikan mantereen jo noin 500 vuotta ennen Kolumbusta (U-kirja s.729) ja asuttivat Islannin ja Grönlannin. Skandinaavisesta mytologiasta ja viikinkien sankariteoista kertovat Edda-runous (mm. Aale Tynnin suomentama Eddan Sankarirunot) ja saagat. Viikingit tunnetaan myös Aasa-jumalistaan; andiittisotapäällikkö Thoria, joka valloitti Ranskan, palvottiin myöhemmin ukkosenjumalana (U-kirja s.893). Kolme valkoista rotua Pohjoismainen valkoinen rotu (s.897) koostuu pääosin sinisestä (cromagnon) ihmisestä ja andiiteista, joiden verenperintöä on Pohjolassa enemmän kuin missään muualla. Tyypillinen muinaispohjoismaalainen oli pitkäkalloinen, kookas ja vaalea. Nykyisin pohjoismainen rotu on tietysti enemmän tai vähemmän sekoittunut muiden valkoisten kansojen kanssa, mutta tänäkin päivänä tyypillisiä edustajia on helposti löydettävissä (usein käytettävä kaukasidinen tai europidinen piirre on turhan suppea määritelmä; pitää katsella kalloja tai luustoa pitemmälle, kuten mm. ihon, silmien ja hiuksien väriä. Skandinavian ja läntisen Suomen lisäksi rotu kehittyi Keski-Euroopan pohjoisilla alueilla sekä Brittein saarilla ja läntisellä Venäjällä. Euroopan ihmisrodut (VIDEO). Tieteen ihmisrodut Rotu, populaatio, kansa, väestö, ihmistyyppi, kieliryhmä, kulttuurityyppi, kansan alkukoti, kansojen vaellukset ja kielien leviäminen ym. vilahtelevat tieteilijöiden kirjoituksissa kun esimerkiksi tutkitaan eurooppalaisten tai suomalaisten juuria, kieltä tai rotutyyppejä. Asialla olivat ensin kielitieteilijät (kielen alkuperä ja leviäminen), arkeologit (kulttuurit), fyysiset antropologit (paleoantropologia eli ihmisfossiilit), biologit ja biokemistit (veren ym.tutkimukset) ja lopulta geneetikot (DNA-analyysit). Myös geologeilla (asuinkelpoisuus) ja varhaishistorian tutkijoilla on ollut sanansa sanottavana muinaisten ihmisten tutkimuksissa. Ihmisten rotujaottelussa olivat käytössä (ja käytetään edelleen) mm. seuraavat menetelmät: ulkoiset (rakenne)ominaisuudet, veren koostumus, kallon mittasuhteet, luuston piirteet ja nykyisin myös DNA-analyysit. Rotuja (nykyisin tosin enemmän tai vähemmän sekoittuneita) ovat ihmisryhmät, joilla on yhteiset, muista ihmisryhmistä eroavat perinnölliset tuntomerkit, periytyvät ominaisuudet. Jo varhain ymmärrettiin, että rodut eivät missään maapallolla esiinny täysin puhtaina, kuten Urantia-kirjan Sekoittumarodut (s.904-905) maapallon tutkijoiden käsityksiin yhtyen toteaa. Kirjan tekstien laatimisen aikoihin (1925-1935) ja aina ensimmäisen painoksen ilmestymiseen saakka (1955) tutkijoilla oli useita rotuluokitteluja alkaen kolmesta päärodusta aina kolmeenkymmeneen alarotuun. Kolme (sekoittunutta) päärotua olivat europidit (kaukasidit), mongolidit ja negridit. Eurooppalaiset jaettiin viiteen rotutyyppiin:pohjoinen (arjalainen), läntinen (välimerellinen), itäinen (alpiininen), itäbalttilainen ja dinaarinen rotu. Tämä eurooppalaisten (ei siis europidien, joita esiintyy myös Etu-Intiassa, Iranissa ym. läntisessä Aasiassa sekä Pohjois-Afrikassa) jaottelu on ollut voimassa aina 1980-luvulle saakka (Facta-tietosanakirja, 6, 1983, s.377). Valokuvia rotutyypeistä on esim. Otavan Isossa Tietosanakirjassa 3 (1966) s.1091; suomalaiset on jaettu pohjoiseen ja itäiseen (balttilaiseen) rotuun ja U-kirjan kertomista (eri rotuisista) saamelaisista ja eskimoista on karakteristisia kuvia. Ihmisryhmien jaottelu europideihin, mongolideihin ja negrideihin oli yleistä 1930-luvulla, mm. Journal of Physical Anthropology-lehdessä n.80% artikkeleista käytti näitä termejä. Tätä samaa luokittelua käyttää U-kirjakin (s.905) sekoittumarotuja käsitellessään. Mainitussa Otavan tietosanakirjassa on esitetty (valokuvineen) ruotsalaisen Gaston Backmanin ja saksalaisen E.v.Eickstedtin muotoilema rotujako, jossa on viiden päärodun (lisänä australidit ja intiaanit) lisäksi noin 30 alarotua (kuvien perusteella jako on onnistunut ainakin ulkoisten ominaisuuksien mukaan tarkasteltuna). Urantia-kirjan mukaan alkuperäiset ihmisrodut vähitellen sekoittuivat toisiinsa muodostaen nykyiset sekoittumarodut. Arjalaiset Viime vuosisadan alun (1925) rotujaottelussa Euroopan pohjoista rotua kutsuttiin myös arjalaiseksi roduksi. Kielitieteessä nimitys merkitsi indoeurooppalaisia kansoja (U-kirjan andiitteja) ja kieliä. U-kirja käyttää andiiteista nimityksiä esiarjalaiset ja arjalaiset. Tieteen mukaan esim. iranilaiset kuuluvat arjalaisiin kansoihin; muinaispersialainen sana Airyanam (monikon genetiivi sanasta Airya) on suomennettuna arjalaisten (maa), josta Eran (Iran) on johdettu. Historiasta tuttu nimi Persia on kreikankielen kautta johdettu Farsin maakunnan nimestä. Europideihin luettavat ns. varsinaiset intialaiset Luoteis-Intiassa ovat tieteen mukaan n. 2 000 eKr Intiaan vaeltaneita arjalaisia. U-kirjan mukaan (s.882) arjalaisten invaasio tapahtui n. 2 500 eKr jatkuen 500 vuoden ajan: niin kutsutun arjalaisen verenperinnön säilyminen Pohjois-Intiassa vahvistui myöhempien valloittajien, kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien myötä. Kirjan mukaan (s.872) arjalainen kantakieli kehittyi ennen andiittien vaellusten alkamista Turkestanissa ja levisi täältä länteen ja itäänpäinkin (kuten aiemmin on esitetty). Tätä kieltä lienevät puhuneet mm. amatsonit, skyytit (vanh. nimitys skyyttalaiset) ja sarmaatit, andiittien jälkeläiset (historian mukaan skyytit olivat niin kutsuttu indoiranilainen kansa, joka solmi aviosuhteita amatsonien kanssa, myöhempi historia tuntee heidän jälkeläisensä sarmaatteina). Lähi-idän ja Etu-Intian korkeakulttuurit olivat eittämättä arjalaisten (indoeurooppalaisten) eli andiittien (U-kirja) luomuksia. Pohjoismaisen ihmistyypin levinneisyys ja ihmisrotujen sekoittuminen Viime vuosisadan alussa (1926) tehty tutkimus ruotsalaisista antaa ymmärtää, että noin 60% ihmistyypeistä kuuluu pohjoismaiseen rotuun ja loput itäbalttilaiseen ja sekoittuneisiin tummempiin tyyppeihin. Racial Composition in European Countries-tutkimus jakaa Saamelaiset Saamelaiset lienevät tulleet Siperiasta, jos kohta muitakin reittejä, kuten jääkauden aikaisesta refugista, Iberiasta, on esitetty geenitutkimusten perusteella , osa toki on voinut sieltä tullakin jääkauden väistyessä olihan siellä andoniittista ja jopa neandertaalista ainesta vielä 24 000 vuotta sitten (sekä U-kirjan että tieteen mukaan). Lappalaiset ja eskimot ovat U-kirjan mukaan (s.905) andoniittien ja sinisten (cromagnon) ihmisten sekoittumia; geenitutkimusten (ja anatomisten päättelyiden) mukaan risteytymistä neandertaalien kanssa ei liene tapahtunut mainittavasti. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa suomalaisia pidettiin muualla Euroopassa lähinnä mongolidiseen rotuun kuuluvina. Suomalaiset halusivat kuitenkin todistaa, että mongolideja olivat lappalaiset, eivät he itse; tutkimuksissa käytettiin kallojen mittauksia ja tulokset poistivatkin näitä väärinkäsityksiä (tosin hyvin hitaasti). Klassisen genetiikan (solun tuman eli molemmilta vanhemmilta perityn DNA:n tutkimus) analyysien perusteella saamelaisissa on mongolidisia geenejä, geneettinen puu erottaa heidät muista eurooppalaisista. Myös mitokondriaalisen DNA:n (mtDNA periytyy vain äidiltä tyttärelle) tutkimusten mukaan eräät geeniryhmät (sekä ns. eurooppalaiset että aasialaiset) ovat saamelaisilla selvästi yleisempiä kuin millään muulla väestöllä. Saameilla on myös eräs geeniryhmä, joka esiintyy vain norjalaisilla (sopii hyvin aiemmin esitettyihin kartta-analyyseihin, joissa rotu työntyy kiilamaisesti Norjan alueelle). Se, että saameilla esiintyvä eräs geeniryhmä on yleinen pohjoisvenäläisillä ja siperialaisilla (puuttuu muilta), sopii myös U-kirjan kuvaukseen lappalaisten andoniittisesta alkuperästä. Kalevi Wiikin mukaan saamelaisten esiäidit (mtDNA) ovat pääosin lännestä (Iberian refugista) ja esi-isien (Y-DNA-tutkimus) enemmistö idästä (Siperiasta). Geneetikkojen mukaan Lapin asukkaiden erkaantuminen muista eurooppalaisista olisi tapahtunut vähemmän kuin 10 000 vuotta sitten, sopien sekin hyvin U-kirjan kuvauksiin valkoisten rotujen synnystä. Koottu täältä: https://www.tapionajatukset.com/43 https://www.tapionajatukset.com/41 |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.