Tieteen nykyisen käsityksen mukaan ns. pimeää energiaa on maailmankaikkeudessa peräti n.70%, lopun ollessa pimeää ainetta (n.25%) ja näkyvää ainetta (vain n. 5%). Pimeä aine,jonka oletetaan muodostuvan neutriinoista, kylmistä massakertymistä (eivät tule näkyviin
infrapuna-astronomiassa) ja mustista aukoista, on osittain tieteen tuntema.
Näkymätöntä ainetta on viime aikoina havaittu painovoimavaikutustensa perusteella, ja ovatpa astronomit kertoneet löytäneensä radioteleskoopilla 50 miljoonan valovuoden päästä galaksin, joka on
lähes kokonaan valaisematon (tähdetön). Pimeä energia, joka tuli ajankohtaiseksi v.1998,
on sen sijaan täysin tuntematonta. Sen oletetaan loitontavan galakseja toisistaan; Einstein
ennusti tämän energiamuodon olemassaolon v.1917 lisätessään yleisen suhteellisuusteorian
yhtälöön ns. kosmologisen vakion. Pimeällä energialla on siis gravitaatiota vastustava
vaikutus, antigravitatorinen efekti.

Antigravitaatio

URANTIA-kirjan mukaan (s.101) antigravitaatio voi kumota painovoiman käyttämällä
vastaavan suuruista vahvuusläsnäoloa (energia, joka ei reagoi universaaliseen gravitaatioon).
Gyroskoopissa ilmenevä vetovoimaa vastustava ilmiö antaa likimain oikean kuvan siitä,
miten antigravitaatio vaikuttaa, mutta ei kuvaa sen syytä. Gravitaation tasapainottimena
toimii myös maailmankaikkeuden vuorottainen liikesuunta, jossa galaksit kiertävät sekä
myötä- että vastapäivään (s.125).
Energian kontrollissa (s.175) antigravitaatiolla on rooli; energialla on substanssi, sillä on
paino, joka on suhteellinen ja riippuu pyörimisnopeudesta, massasta ja antigravitaatiosta.
Materian massa pyrkii hidastamaan energiayksiköiden (ultimatonien) pyörimisnopeutta,
ja jos tämä saisi jatkua, gravitaatio muuttaisi lopulta kaiken energian aineeksi (avaruuden
energiavirtapiirit voisi heikentyä ja lopulta tyhjentyä). Säätelyssä täytyy olla painovoimaa
kumoavaa voimaa (antigravitaatiota); toisaalta myös tähtien kuumissa oloissa materia
pyrkii hajaantumaan, kuten myös (kirjan mukaan) energisoituneiden, tiivistynyttä materiaa
olevien, kylmien kappaleiden läheisyydessä. Myös avaruuden pimeiden jättiläisten
törmäyksissä (s.176) suunnattomat materiamassat voivat muuttua energian eri muodoiksi.
Vakiintuneissa tähtijärjestelmissä ei tällaisia yhteentörmäyksiä enää tapahdu. Toisaalta
energiaylijäämän aikana sattuu voimahäiriöitä ja lämmön vaihteluja, joihin liittyy sähköisiä
ilmiöitä. Gravitaatio ja lämmöttömyys (kylmyys) organisoivat aineen ja pitävät sen koossa;
lämpö ja antigravitaatio hajottavat aineen ja levittävät energiaa.

U-kirja toteaa (s.473), että koskaan päättymättömän energian ja aineen metamorfoosissa
on otettava huomioon gravitaatiopaineen vaikutus samoin kuin ultimatonisten energioiden
antigravitatorinen käyttäytyminen tietyissä lämpötila-, nopeus- ja kiertoliikeolosuhteissa,
toisin sanoen ne vaikuttavat energian ja aineen muodonmuutosilmiöihin. Ultimatoneilla
on (s.476) kolme liikemuunnosta: keskinäinen vastustus kosmiseen vahvuuteen nähden,
antigravitatorisen potentiaalin yksilökohtaiset kierrokset ja keskenään yhteen liittyneiden
sadan ultimatonin muodostaman elektronin sisäiset sijaintipaikat. Ultimatonien sanotaan
toimivan keskinäisen vetovoiman varassa ja reagoivan vain kehämäisen universaalisen
(koko avaruuden läpi vaikuttavan) gravitaation puoleensa vetävään voimaan (eivät siis
reagoi tieteen tuntemaan (paikalliseen) gravitaatioon. Ultimatonien kiertonopeudet voivat
siis (kirjan mukaan) kiihtyä siihen pisteeseen, että ne alkavat käyttäytyä antigravitatorisesti.
Luonnossa ultimatonien, joita tiede ei tunne, ilmoitetaan vapautuvan fyysisen olemassaolon
olotilasta vain osallistuessaan jäähtyneen ja kuolevan auringon olemassaolon päättävään
hajoamiseen. Ultimatonisista säteistä (s.474): Energian kerääntyminen pienen pienistä
ultimatoneista koostuviksi sfääreiksi aiheuttaa sellaisia värähtelyjä avaruuden sisällössä, että
ne ovat havaittavissa ja mitattavissa. Ja jo kauan ennen kuin fyysikot löytävät ultimatonin,
he epäilemättä havaitsevat näiden säteiden aiheuttamat ilmiöt niiden osuessa kuuroina
maapallolle. Nämä lyhyet ja suuritehoiset säteet edustavat ultimatonien alkuvaiheista
toimintaa niiden hidastuessa pisteeseen, jossa ne kerääntyvät aineen elektronisen järjestäyty-
misen suuntaan (energian varastoituminen). Ultimatonin, ensimmäisen mitattavissa olevan
energiamuodon alkulähde on maailmankaikkeuden keskus, josta se kehämäisesti vaikuttaa
kaikkialla avaruudessa.

Uudet ulottuvuudet

Ultimatonien aiheuttamia värähtelyjä avaruuden sisällössä ja liikemuunnoksia, jotka
ovat antigravitaation lähde, on syytä verrata tieteen kehitteillä olevaan säieteoriaan (tai
supersäieteoriaan). Säieteoria (engl. string theory) voisi toimia äärimmäisen pienessä
mittakaavassa tai hyvin korkean energian olosuhteissa. Teorian perushiukkaset kuvataan
erittäin lyhyinä (10^{-35 m, ns. Planckin pituus) säikeiden (tai jousien) värähtelytiloina.}
Teoria vaatii useita ulottuvuuksia (10 tai enemmän), tosin ne ovat käytännössä minimaalisia.
Säieteorian pohdiskelu alkoi jo yli 30 vuotta sitten, mutta se ei tietenkään voinut olla tiedossa
U-kirjan valmistumisen aikoihin (1925-1955). Teorian eräänä tarkoituksena on saada
painovoimateoria, toistaiseksi löytymättömine gravitoneineen, hallintaan.

Voisivatko U-kirjassa esitetyt (maapallolla) tuntemattomat energiamuodot, niiden virtapiirit,
universaalinen gravitaatio tai antigravitaatio mitenkään liittyä oletettuihin supersäikeisiin.
Ultimatonien sanotaan (U-kirjassa) ja säikeiden oletetaan (tieteessä) olevan äärimmäisen
pieniä hiukkasia tai säikeitä, joiden energia ja värähtelytilat esiintyvät einsteinilaisen
aika-avaruuden ja Lorentzin rikkoutuneen symmetrian tuolla puolen, ulottuvuudessa tai
ulottuvuuksissa, joissa suhteellisuusteoria ei päde. Makrokvantti-ilmiöistä tiede tuntee mm.
suprajohtavuuden ja Bosen-Einsteinin kondensaatin. Kun järjestelmä siirtyy hypähdysmäisesti
supratilaan, järjestelmän sisäinen symmetria muuttuu ja hiukkaset käyttäytyvät ?omituisesti?:
kaksi elektronia kulkee ?käsi kädessä? täysin ilman vastusta ja jälkimmäisessä atomijoukko
käyttäytyy kuin yksi hiukkanen. Kvanttifysikaalinen käsitys tyhjiötilasta tai tilasta Planckin
pituuden mittasuhteissa on se, että se ei ole tyhjyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kvanttityhjiön oletetaan sisältävän eri materialajien hiukkasia niiden aikaan ja avaruuteen
sitoutumattomassa virtuaalisessa (ei-fyysisessä tai hiukkas-antihiukkas) muodossa. Näitä
virtuaalihiukkasia ja niiden potentiaaleja on siis kaikkialla. Voiko ihminen käsitellä tällaista
?virtuaalienergiaa? tai ei-aineellista (hienosyisiä energiamuotoja) menee jo parapsykologian alueelle. Ihmisellähän on ns. aineeton psyyke useiden (vakavasti otettavien) tutkimusten
mukaan. Palataksemme takaisin näistä pohdinnoista, voimme todeta, että supersäieteoria
voi olla avain (lineaarisen) gravitaation teoriaan ja gravitonien löytämiseen. Voiko siitä olla
apua ultimatonien ja ylipäätään avaruuden tuntemattomien energioiden ymmärtämiseksi, jää
nähtäväksi. Fyysikot pohdiskelevat antigravitaation mahdollista olemassaoloa, mutta siitä
on niukasti teorioita. Onpa joku ehdottanut, että ufot, joiden on havaittu putoavan ylöspäin,
pystyisivät käyttämään antigravitaatiota ja maan magneettikenttiä voimalähteenään.

Fyysikot uskovat, että ns. suuri yhtenäisteoria on löydettävissä. Se perustuu oletukselle, että on olemassa hiukkanen, joka on kaikkien ainehiukkasten ja voimaa välittävien hiukkastenkin rakennuspalikka. Tätä kutsuttiin aluksi teoriaksi superjousista, nykyisen se kulkee nimellä säieteoria tai supersäieteoria. Teorian supersymmetria tarkoittaa sitä, että aine- ja energia-hiukkaset ovat saman asian kaksi puolta. Urantia-kirjan ultimatoni on nimenomaan hiukkanen,joka ensimmäisenä mitattavissa ja havaittavissa olevana hiukkasena erilaisina liikemuunnoksinaan esiintyy sekä energia- että ainehiukkasena. Se, että fyysikot ovat kulkevinaan kohti kaiken alkua, alkuräjähdystä, on eräs teorioiden motiivi.

Kuitenkaan tällaista pientä pistettä, singulariteettia, joka räjähti "ei missään" mutta kuitenkin "kaikkialla", ei ole koskaan ollut olemassa. Se on sanaleikkiä, jota verbaalivirtuoosit viljelevät.Kuitenkin, tämäkin tutkimus on arvokasta, jos suuri yhtenäisteoria löytää pisteen, jossa aine ja energia muuttuvat toisikseen energia-aineen pienimmän perushiukkasen eri liikemuunnosten seurauksena avaruuden hyvinkin toisistaan poikkeavissa olosuhteissa. Maapallolla tämä hiukkasten leikki saa aikaan "aineellisuuden harhakuvan", kuten Sir Arthur Eddington sitä kuvasi.

Pimeä energia, tiede ja U-kirja

Pimeä energia tuli uudelleen kuvioihin v.1998, kun Hubble-teleskoopilla tehdyt havainnot
antoivat ymmärtää, että avaruuden laajeneminen alkoi kiihtyä 5 miljardia vuotta sitten. Tämä
sopii hyvin yhteen U-kirjassa esitetyn (s.123) avaruuden respiraation eli vuorottelevan
kaksi miljardia vuotta kestävän laajenemis-supistumissyklin kanssa. Koska tällä hetkellä olemme
(kirjan mukaan) likimain laajenemisvaiheen puolivälissä, laajeneminen on alkanut kiihtyä noin
4.5 miljardia vuotta sitten. Kun pimeä aine pitää (osittain) painovoimaotteessaan näkyvää
ainetta, pimeä energia puolestaan mahdollistaa syklimäisen avaruuden hengityksen. Ilmeisesti
tämä tuntematon pimeä energiamuoto on muuttuvaa vuorovaikutuksessaan aineen kanssa,
muutoinhan syklimäinen respiraatio ei toimisi, ja pahimmassa tapauksessa maailmankaikkeuden
kiihtyvä laajeneminen kävisi kohtalokkaaksi. Voisimme verrata avaruusrespiraatiota auton
iskunvaimentimiin, jossa syklin aikana jousen mekaanisen energian muotojen ja potentiaalien
vaihtelu sekä gravitaatio tekevät ajamisen miellyttäväksi (mikäli iskarit on kunnossa). Auton
kori, alusta ja pyörät pysyvät vakaudessa, aivan kuten kosmoskin, joka ei hajoa eikä kutistu
kasaan.

Spekulaatioita

Eräiden astronomien spekulaatiot Linnunradan yksinäisestä tulevaisuudesta (laajenemisen
perusteella) ovat turhia, Andromedan ja Barnardin tähden havaittu (sinisiirtymä) lähestyminen
pitävät tästä huolen (lähestymisnopeus on noin 150 km/s laskettuna säteisnopeudesta ja ominaisliikkeestä). Jotkut jopa pelkäävät (en oikein tiedä ovatko tosissaan), että laajenemisen
kiihtyvä nopeus ylittää valon nopeuden ja näemme jossain kaukaisessa tulevaisuudessa vain
pimeyttä (mitenkähän sitäkin voi nähdä). Planckin pituuden maailmassa, kvanttityhjiössä,
Lorentzin rikkoutuneen symmetrian ja einsteinilaisen aika-avaruuden tuolla puolen ultimatonien
tai virtuaalihiukkasten vektorikentässä tapahtuvien liikemuunnosten ulottuvuudessa valon
nopeus voidaan toki ylittää, mutta ei aineellisten kappaleiden maailmassa.
Ehkä olisi hyvä (joidenkin) tutkijoiden keskittyä (yksinäisyyden ja pimeän pelon asemasta)
astrokemiaan, joka tutkii avaruuden kemiallisia aineita ja myös orgaanisia molekyylejä sekä
selvittelemään millaisessa avaruuden sektorissa aurinkokuntamme tällä hetkellä kiertää
painovoimakeskustaan ja Linnunrataa, sillä mahdollinen tähtipölyn väheneminen saattaa
(osittain) liittyä ilmaston havaittuun lämpenemiseen. Neanderthalilaisilla kun ei ollut käytössä
hiilivoimaloita eikä muita kasvihuonekaasujen lisääjiä ja kuitenkin ilmasto lämpene hyvinkin
voimakkaasti interglasiaalisina aikoina (elämme nytkin jääkausien välistä aikaa, noin 10 000
vuotta sitten päättyneen ja joskus hamassa tulevaisuudessa saapuvan uuden ilmaston rajun
kylmenemisen, jolloin aurinkokuntamme matkaa tiheämmässä tähtipölyssä, sateita tuovien
tuulien suunnat kääntyvät ja pohjoiskalotilla sataa lunta vuoden ympäriinsä ja tiivistynyt lumi,
jäätikkö alkaa valua kohti etelää???).

Mitä pimeä energia on tieteen mukaan?

Pimeä energia ei tieteen käsityksen mukaan koostu mistään hiukkasista, ei edes neutriinoista,
vaikka eräs italialainen tutkimusryhmä näin on olettanutkin. Se, että heidän mallinsa laskelmat
osoittavat pimeän energian määrän tai voiman muuttuneen ajan myötä, sopii hyvin avaruuden
respiraation käsitteeseen. Kun pimeä energia pyrkii etäännyttämään galakseja toisistaan,
gravitaatio, joka on suoraan verrannollinen massojen suuruuteen ja kääntäen verrannollinen
etäisyyden neliöön, toimii vastustavana voimana. Eräät tutkijat ovat ehdottaneet, ettei pimeää
energiaa olisikaan, vaan, että painovoimateoriaa pitäisi modifioida suurissa etäisyyksissä niin,
että käänteisen verrannollisuuden aiheuttaman heikkenemisen lisäksi tulisi antigravitatorisia
vaikutuksia. Ei oikein mene jakeluun, tosin näiden Fermilabin tutkijoiden laskelmat (kuulemma)
sopivat yhteen Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian kanssa. Einsteinin ns. kosmologinen vakio,
jota välillä pidettiin virheenä, toimii teoriassa terminä, joka kuvaa antigravitatorista vaikutusta.

Palaamme pimeään energiaan kunhan saamme siitä lisää valaistusta.

Maailmankaikkeus       Painovoiman mysteeri