AVARUUDEN ENERGIAT Energia, tuttu ja tuntematon Energia on meille kaikille tuttua arkielämästä; puhumme esim. bioenergiasta, ydinenergiasta,
tuulienergiasta, hiilivoimaloista ja maakaasusta kuin myös sähköstä ja lämmöstä. Ymmärrämme
myös ihmisen fyysisen ja psyykkisen energian merkityksen, erityisesti vaativissa suorituksissa.
Sana tai termi on siis tuttu. Tieteessä se määritellään kuitenkin tarkemmin; on erilaisia energian
muotoja kuten lämpö, sähkö, valo, kemiallinen energia, ja tunnemme tekniikat, joilla kemiallinen
energia voidaan muuttaa lämmöksi, sähköksi ja valoksi: nämä ovat jokapäiväisestä elämästä
tuttuja palamisreaktioita tai paristoja ja akkuja. Ihmisen fyysisen energian "lataamisen" osaamme
luonnostaan ravinteiden avulla ja tunnemme, erityisesti urheilussa, sen fysiologisen "ulosoton",
energiaa tuottavat bioprosessit ovat hyvin tunnettuja. Psyykkistä energiaa emme kuitenkaan
osaa määritellä saati sitten hallita, koska sen syntytietämys ja mittaaminen on mahdotonta. Samankaltaista tieteilijälle tuntematonta tulemme kohtaamaan kun pian tutustumme avaruuden
energioihin, vaikka eräät muodot kuten auringon valo ja lämpö ovat tuiki tuttuja. "Tutustuminen"
on kuitenkin harhaan johtava sana, käytin sitä tarkoituksella kuvatakseni tulevan esityksen
vaikeutta, avaruuden monet energiat kun ovat tieteelle (ainakin toistaiseksi) tuntemattomia. Fysiikasta on vielä muistettava, että energia on suure, joka kuvaa kykyä suorittaa työtä. Käsite on
peräisin mekaniikasta, jossa energia jaetaan potentiaalienergiaan ja liike-energiaan. Modernin
fysiikan eräs ajatus on, että kaikki energian muodot kuuluvat jompaankumpaan edellä mainituista.
Kemiallinen energia (kemiallisiin sidoksiin sitoutunut energia) ja ydinenergia (massan muuttuminen
energiaksi) ovat siis potentiaaleja kineettiselle energialle (lämpö ja sähkömagneettisen kentän energia).
Energia voi muuttua muodosta toiseen siten, että eristetyn systeemin kokonaisenergia
pysyy vakiona, mutta avoimessa systeemissä osa virtaa (lämpönä) ympäristöön. Niinpä esimerkiksi
näennäisesti entropian vastaiset tapahtumat kuten elimistön valkuaisainesynteesi ja kiteiden
muodostuminen (järjestyksen kasvu) ovat kokonaisenergialtaan vakioisia "ulospäin" tapahtuvan
lämmönsiirron johdosta. Avaruudessa järjestyksen kasvu (energian muuttuminen aineeksi) ja
dematerialisoituminen ovat tasapainossa, jatkuvassa metamorfoosissa, avaruusenergian ja
universaalisen gravitaation, lämmön ja kylmyyden sekä paikallisen gravitaation ja antigravitaation
säätelemää avaruustoimintaa, muodon ja potentiaalin toisikseen muuttumista (U-kirja s.472). Vahvuus on tuttu sana, erityisesti voimaa vaativissa urheilulajeissa ja materiaalien kestävyyden
kuvauksissa, mutta emme löydä sitä käsillä olevasta energioita ja vuorovaikutuksia käsittelevän
fysiikan oppikirjan hakemistosta. Voima termin näemme mm.massan ja painon sekä mekaniikan
kohdalla, ja eräässä toisessa kirjassa esiintyy heikkovoima ja värivoima, joita myös heikoksi ja
vahvaksi vuorovaikutukseksi nimitetään. Ellei olisi opiskellut fysiikkaa, termit olisivat todella
käsittämättömiä. Mutta fyysikot ja opiskelijat tunnistavat näistä kaksi luonnon neljästä
perusvoimasta (tai pitäisikö puhua vuorovaikutuksesta, voimallahan on suunta), muut kaksi ovat
sähkömagneettinen vuorovaikutus (eräässä oppikirjassa sähkövoima, jonka yleinen teoria on
kvanttisähködynamiikka) ja gravitaatio (painovoima, voi ei, taas termi voima!). Voima sanalla
on siis erilaisia merkityksiä fysiikassa, kuten vielä sähköopista tutut vetovoima ja poistovoima
muistuttavat. URANTIA-kirjan aineiston ja tieteen käsitysten vertailun rajoitukset Joudumme ensi kerran puhumaan U-kirjan varoituksista englannin (ja tietysti suomenkielenkin)
asettamista rajoituksista ja vastaanottajan tai lukijan (tietysti myös tämän kirjoittajan) tieteellisestä
käsityskyvystä sekä tieteen teorioiden ja erilaisten termien ja nimitysten edustavuudesta.
Erityisesti tämä koskee termejä energia, vahvuus ja voima.
U-kirjan mukaan (s.9 ja 469) energia-sanaa käytetään kaiken kattavana terminä tarkoittamaan
fenomenaalisen liikkeen, toiminnan ja potentiaalin kaikkia vaiheita ja muotoja. Vahvuus [force]-
termiä käytetään yhtä laajassa merkityksessä kuvaamaan energian esigravitatorisia muotoja. Voima [power] rajoittuu tarkoittamaan aineen elektronista tasoa (katso kohdasta
aineen luokittelu) eli paikalliseen (lineaariseen) gravitaatioon reagoivaa ainetta, toisin sanoen
gravitaation ilmaantumisen jälkeistä energian muotoa. "Emme voi noudattaa (s.9) yleisesti
hyväksymiänne energian, vahvuuden ja voiman määritelmiä. Kielen puutteellisuus on siinä määrin
laaja-alaista, että meidän on annettava näille termeille moninaisia merkityksiä." Taidatko sen
selvemmin sanoa! Mitäs jos menisimme keräilytaloudessa elävälle alkuasukkaalle kertomaan
sähkömagneettisen kentän merkitystä matkapuhelimien käytössä (vaikka tällä olisi kännykkä
lannevaatteessaan) tai mainostamaan TV-toiminnan siirtämistä analogisesta signaalista
digitaaliseen ja ehdottamaan digiboksin "pakko-ostamista"!! Ylivertaisen tai edistyneemmän
kulttuurin on toimittava varovaisesti, pienin askelin, ajalliset ja tiedolliset rajoitukset huomioiden,
ettei kehittymättömälle kulttuurille ( esim. Afganistan ja Irak sekä Libanon) aiheudu
vahinkoa. Ei myöskään niin kuin eräs esimerkki amerikkalaisen "kulttuurin" levittämisessä
1800-luvun lännessä: intiaaneille verilöyly Wounded Kneessä ja (harvat) eloonjääneet reservaattiin.
Rotujen ja sivilisaatioiden tuhoisista kohtaamisista on useita esimerkkejä U-kirjassakin. Edelleen (s.9) termit kosminen vahvuus (ei reagointia universaaliseen eikä siten paikalliseenkaan
gravitaatioon) ja emergentti (ilmaantuva) energia tarkoittavat energian avaruuspotentiaaleja,
esirealiteettia, puhdasta energiaa ja lopulta energia-aineen esielektronista tasoa; ne ovat näin ollen
(maapallon) tieteen tavoittamattomissa. Sen sijaan nimitys universumivoima tarkoittaa kaikkia
energian järjestymättömiä tai järjestäytyneitä (aine) muotoja, jotka (edelleen universaaliseen läpi
avaruuden kehämäisesti virtaavaan gravitaatioon reagoiden) reagoivat "tavalliseen" gravitaatioon.
Tämä on siis energia-aineen elektroninen taso ja tieteen tavoitettavissa (ja ymmärtämä,
jos kohta viestihiukkasia, gravitoneja ei ole löydettykään). Kirjan mukaan yo. termejä
käytetään "usein" kuvatulla tavalla. Onko siis lukijan eri ilmoittajien (kirjoittajien) tapauksessa
"ajateltava omilla aivoillaan" sopiiko termi asiakokonaisuuteen? Mielestäni on. Gravitaatioon reagoiva energia
Gravitaatioenergiasta (kuuluen ilmaantuvaan energiaan) kirja (s.470) kertoo: "Avaruusenergia siirtyy
gravitaatiovaiheeseen (reagoiden universaalisen gravitaation kehämäiseen vetoon) ja siinä
ilmenee potentiaalista herkkyyttä sen lineaarisen (paikallisen eli "meidän") gravitaation vetoa
kohtaan, joka kuuluu luonnostaan pian ilmaantuvan energia-aineen elektronisen ja sitä seuraavien
vaiheiden aineelliseen massaan." Voisiko nämä "energiapyörremyrskyt" tarkoittaa uusien tähtisumujen
alkusyntyä (muista kuin hajonneiden tähtien planetaarisista sumuista)? Kirjahan sanoo, että
energia-ainetta voidaan luoda (s. 468), mikä (maapallon) tieteen käsityksen mukaan
ei ole mahdollista. Toisaalta, "vahvuus-energia on häviämätöntä, tuhoutumatonta, nämä ilmentymät
saattavat olla rajoittamattoman muodonmuutoksen, ikuisen metamorfoosin kohteina." Sic!
Tämän tiede hyväksyykin, kysymyksessä onkin vain energian muuttuminen muodosta toiseen!
Kuten esim. kemiallisen energian muuttuminen lämmöksi ja valoksi nuotion puita poltellessa. Universumivoima (s.470) taas on avaruusvahvuuden ja avaruusenergian kautta muuttunut gravitaation
hallitsemaksi energiaksi. Tämä fyysinen energia muodostaa Linnunradan nykyisen
energiajärjestelmän, voima-energia-aineen toimipiirin. Jotain yhteistä (paikallisesti tarkasteltuna)
löydämme alkuräjähdyshypoteesin ja U-kirjan kanssa: energia on muuttunut järjestyneeksi (aineeksi).
Mutta miten on koko maailmankaikkeuden kanssa? Siihen tulemme myöhemmin kun
tarkastelemme U-kirjan ja tieteen käsityksiä kosmoksesta. Lähtekäämme ensin seikkailemaan
avaruuden energioiden pyörteisiin. Avaruuden perusenergia ja virtapiirit
Kirjan mukaan (s.456) valo ja sähkö eivät ole avaruuden perusenergioita, ne ovat toissijaisia ja
johdannaisia ilmentymiä. Perusenergian kaikkien muotojen (s.469-470 Fyysiset energiat)
sanotaan (s.128) kiertävän kokonaisuniversumin avaruustasojen kaartuvaa rataa universaalisen
gravitaation vetoa noudattaen. Tämän ilmoitetaan olevan lopullinen todiste maailmankaikkeuden
kehämäisyydestä ja rajallisuudesta. Perusenergian fyysisin muoto, universumivoima (s.470) on,
kuten jo edellä totesimme, gravitaation hallitsemaa energiaa. Tähtijärjestelmän astronomisessa
keskuksessa on (s.456) avaruuden pimeä saareke, valtava gravitaatiokeskus. Ne ovat
valtaisia dynamoja, jotka panevat liikkeelle ja suuntaavat tiettyjä avaruusenergioita. Avaruuden pimeät saarekkeet (s.173) ovat kirjan mukaan kuolleita aurinkoja ja muita suuria
materiakertymiä, joilla on suunnattoman suuri massa ja lähes uskomaton tiheys pitäen yllä
gravitaatiovoimatasapainoa. "Olemme mitanneet valaisevien taivaankappaleiden gravitaatiovoiman
ja voimme sen vuoksi laskea avaruuden pimeiden saarekkeiden täsmällisen koon ja sijainnin,
saarekkeiden, jotka pitävät tietyn systeemin vakaasti radallaan." Auringotkin, joita kutsutaan (s.172) aurinkodynamoiksi, "vetävät itseensä ja jakavat eteenpäin
monia fyysisen energian vaiheita ja kaikkia materian muotoja. Toimiessaan automaattisina
voiman valvonta-asemina auringot palvelevat näin paikallisina energian kiertokulun kiihdyttiminä."
Avaruusenergia (universumivoima) virtaa (kirjan mukaan) ns. virtapiirejä pitkin. Avaruusenergian
olemassaolo ja virtapiirit ovat kuitenkin (maapallon) tieteelle tuntemattomia, seikka, jonka kirja
useassa kohdassa toteaakin. "Paljastumattomat energiat" (s.461) mm. vaikuttavat siihen, että
auringonvalon säteilyt näyttävät noudattavan aaltoliikettä, vaikka energia eteneekin suoraviivaisesti
jatkuvan "kivääritulen tavoin" paitsi, milloin "korkeammat voimat vaikuttavat energiahiukkasiin, ja
paitsi, että ne aina noudattavat paikallisen ja universaalisen gravitaation vetoa." Energian ja aineen tasapaino, antigravitaatio Kappaleessa Energian kontrolli ja säätely (s.175) todetaan, että universaalinen järjestelmä ylläpitää
tasapainoa energian ja aineen välillä. Gravitaatio pyrkisi muuttamaan energian aineeksi, ellei olisi
painovoimaa kumoavia vaikutuksia (antigravitaatiota) ja materian hajoamispyrkimyksiä hyvin
kuumissa tähdissä tai tiivistynyttä materiaa olevien, kylmien kappaleiden läheisyydessä. Jos massaa
kerääntyisi liikaa energian kustannuksella, se uhkaisi tyhjentää fyysiset voiman virtapiirit. Mutta
"gravitaatio ja lämmöttömyys (kylmyys) pitävät aineen koossa; lämpö ja antigravitaatio hajottavat
aineen ja levittävät energiaa." Tähtijärjestelmät muodostuvat, hajoavat ja uudelleenmuodostuvat
loputtomissa metamorfooseissa. Tiedekin tuntee tähtisumut ja miten näistä interstellaarisista kaasu-
ja pölypilvistä muodostuu uusia tähtiä. Astronomiassa tähtisumut jaotellaan kehitysvaiheensa ja
ominaisuuksiensa mukaan emissiosumuihin (kuumia ja valaisevia, ionisoitunutta vetyä),
heijastussumuihin (kylmempiä) ja planetaarisiin sumuihin (vanhojen tähtien räjähtäneet jäännökset). Energian materialisoitumisesta muistuu mieleeni vuosien takaa "Eddingtonin varjopöytä".
Sir Arthur Eddington (1882-1944), englantilainen tähtitieteilijä, istui tuntikausia kirjoituspöytänsä
äärellä ihmetellen kuinka täynnä tyhjää oleva pöytä (atomiytimen ja atomin itsensä suuri kokoero
oli juuri todennettu) voi antaa "aineellisuuden harhakuvan", se painaa ja sitä voi koskettaa, vaikka
suurin osa siitä tyhjää tilaa. Eipä kait heti juolahtanut Artturin mieleen, että maapallon matalan
energiatason olosuhteissa ensimmäisen perheen hiukkaset (fysiikan standardimalli) olivat
erilaisten vuorovaikutusten ja voimien määräämässä energia-aine tasapainossa. Eddington mm.
esitti hypoteesin tähtiaurinkojen säteilypaineen ja kaasunpaineen suhteesta, aihe, jota U-kirjakin
käsittelee (s.460) aurinkosäteilyn yhteydessä. Tieteelle tuntemattomia, avaruusenergioiden ja niiden virtapiirien lisäksi, ovat universaalinen
gravitaatio ja antigravitaatio. Paikallinen eli lineaarinen gravitaatio ja sen (suuren massan
läheisyydessä) aiheuttama valon taipuminen ovat sen sijaan tunnettuja. Suhteellisuusteorian
ennustama avaruuden kaareutuminen todennettiin jo v.1919, kun edellä mainittu Arthur
Eddington totesi (auringonpimennyksen aikana) auringon massan taivuttaneen tähden valoa.
Otamme antigravitaation käsiteltäväksi toisessa kirjoitelmassa yhdessä ns. pimeän energian
kanssa, koska niillä on tekemistä toistensa kanssa (Einsteinin kosmologinen vakio). Vetypilvet ja tähtisumut
Käsittelemme lopuksi avaruusenergiaa ja vetypilviä maapallon avaruusympäristössä (s.666).
"Suuri osa siitä organisoidusta aineesta, jonka liekehtivät auringot hajottavat ja levittävät
säteilyenergiana, rakentui alunperin näissä varhain ilmaantuneissa avaruuden vetypilvissä. Tietyissä
epätavallisissa olosuhteissa atomien halkeamista tapahtuu myös suurempien vetymassojen ytimissä.
Atomien rakentumis- ja hajoamisilmiöihin, joita tapahtuu korkean lämpötilan tähtisumuissa, liittyy
säteilyenergian lyhyiden avaruussäteiden vuoksiaaltojen ilmaantuminen (jotka tiede tuntee nimellä
"short cosmic rays"). Näiden erilaisten säteilyjen ohessa esiintyy avaruusenergiaa, jota maapallolla
ei tunneta." Kirjan mukaan suurissa vetypilvissä esiintyy kehittyvän energian ja muotoaan muuttavan
materian kaikkia vaiheita ja, että nämä avaruuden energiaolosuhteet, maan ilmakehän
rakenteen lisäksi, ovat välttämättömiä planeetan elollisuuden edellytyksiä. "Elollisuus on täysin
vastustuskykyistä koko tätä universumienergian lyhyiden avaruussäteiden ällistyttävää tulvaa
kohtaan, toisin kuin eräitä säteilyenergian pitempiä säteitä kohtaan."
Tiedekin tuntee avaruuden vetypilvet, ranskalainen Charles Messier luokitteli jo v.1760 pilvimäisiä
muodostelmia, tähtijoukkoja ja tähtisumuja, joista mainittakoon Rapu M1 (Messier 1), Orionin sumu
(M42) ja Andromedan spiraaligalaksi M31 (jonka pääministeri Matti Vanhanenkin muistaa).
Myös Plejadien eli Seulasten tähtijoukko kuuluu Messierin löydöksiin; se on myöhemmin tullut
"kuuluisaksi" (ei yhtä kuuluisaksi kuin Paris Hilton, "famous for being famous") siitä, että eräs
ufokirja väittää sivuillaan olevan valokuvan esittävän Semjasea, Seulasten kaunotarta. Vety tietysti
löydettiin sumuista paljon myöhemmin spektroskopian ja radioastronomian keinoin; neutraali vety
lähettää säteilyä aaltopituudella 21 cm. Kuuluisuudesta vielä: googlaamalla (4.11.2006) Semjase löytyy n. 60 000 sivua, mutta "Paris Hilton" avaa lähes 19 000 000 sivua. Valaisevat tähtisumut, kuten suuri M42, osoittavat, että avaruudessa on eri aaltopituuksia säteileviä
kaasuja, joista vety on yleisin emittoiden punaisia aaltopituuksia. Vety voi olla ionisoituneessa
muodossa (HII alue, astrofysiikka arvioi lämpötilaksi noin 10 000 astetta) tai neutraalina vetynä (HI
alue). Raskaammat alkuaineet (esim. happi) emittoivat vihreää valoa. Tähtipilvessä olevan
kaksoistähden spektriviivat siirtyilevät edestakaisin, pilven itsensä viivojen pysyessä paikallaan.
Jos taas kaksoistähden "kaveri" on pimeä, se havaitaan vain gravitaatiovaikutuksistaan emotähteen.
Eräästä äskettäin valmistuneesta pro gradu-tutkielmasta huomasin, että dogonit, eräs heimo
eteläisessä Malissa lähellä Niger-virtaa, tiesivät jo kauan sitten Siriuksen olevan tällainen kaksoistähti. Moderni astronomia on täysin tietoinen vety- ja pölypilvien, emissiosumujen, pimeiden sumujen ja
planetaaristen sumujen merkityksestä uusien tähtiperheiden muodostuksessa, kuten U-kirjakin
sanoo "Tähtisumut, universumien esivanhemmat" (s.169-170). "Linnunradan muodostava galaksi
koostuu valtavasta määrästä entisiä kierteis- ja muita tähtisumuja."Kirja kertoo myös, että M31
(Andromeda) on tällä hetkellä hyvin aktiivinen, ja että monet valtavat kasautumat kuten Magellanin
pilvet näyttävät hehkuvien aurinkojen valomassoilta. Monet Linnunradan ulkopuoliset galaksit ja
tähtipilvet (vaikkapa Virgo) koostuvat vain kaasumaisesta aineesta ja "näiden tähtimäisten
kaasupilvien energiapotentiaali on uskomattoman suuri." Johtopäätökset
Avaruusenergioiden alkulähde on kosmoksen keskuksessa (U-kirja s.123) ja kaikki fyysinen vahvuus,
energia, voima ja aine ovat yhtä, toisikseen muuttuvia, jatkuvan transmutaation (s.472) alaisia.
Niinpä valo, lämpö, sähkö, magnetismi, kemialliset ilmiöt, energia ja aine ovat alkuperältään,
luonteeltaan ja päämäärältään yksi ja sama asia, yhdessä sellaisten aineellisten realiteettien kanssa,
joita maapallolla ei tunneta. Sitä ei myöskään tunneta, että (kirjan mukaan) kaikkialla avaruudessa
esiintyy gravitaatioon reagoivia energiavirtauksia, voiman virtapiirejä ja järjestymässä olevia
elektronisia energioita. Tuntematonta on myös se, että ultimatonisten energioiden (pimeä energia)
antigravitatorinen käyttäytyminen vaikuttaa avaruuden energian ja aineen tasapainoon ja että
esimateriaalisista potentiaaleista (vahvuus, vahvuusvaraus, alkuvahvuus ym.) kehittyvät fyysisen
todellisuuden ensivaiheiset ja toisvaiheiset energiailmentymät (s.169), mikä, loppujen lopuksi,
ei ole tieteen käsityksen vastaista (energian häviättömyys ja muuttuminen muodosta toiseen).
Gravitaatio Painovoiman mysteeri |
