ARJA SAIJONMAA JA MUUTLAULAVA LEGENDA ARJA SAIJONMAA https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=arja+saijonmaa Arja Saijonmaa 80 vuotta: Katso kuvat vuosien varreltahttps://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/c04f1f6f-355e-450d-af39-71be8c6130bd Pitkän julkisen uran tehnyt Arja Saijonmaa täyttää vuosia. KUVA Laulaja, näyttelijä ja kirjailija Arja Saijonmaalla on 1. joulukuuta suuri juhlapäivä, sillä hän täyttää 80 vuotta. Saijonmaa aloitti laulajanuransa 1960-luvulla ja levytti ensimmäisen kerran vuonna 1969. 1970-luvun alussa Saijonmaa toimi ohjaajana teatterissa, kunnes kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis kutsui Saijomaan solistikseen omalle maailmankiertueelleen. Theodorakiksen ja Saijonmaan yhteistyöstä syntyi 1970-luvulla myös kappale Det är tid att sjunga sånger, josta tuli menestys. 1980-luvulla Saijonmaa levytti niin iskelmä- kuin tangomusiikkiakin ruotsiksi ja suomeksi. Saijonmaa ehti tehdä 1980-luvulla myös ihmisoikeustyötä, kun hänet kutsuttiin YK:n pakolaisavun hyväntahdonlähettilääksi. Saijonmaalla on ollut kiinnostusta myös Euroviisuja kohtaan. Hän on osallistunut Suomessa kaksi kertaa euroviisukarsintoihin. Hän osallistui karsintoihin vuonna 1971 kappaleella Talvilintu ja vuonna 1990 kappaleella Gabriela. Lisäksi hän on osallistunut kolmesti Ruotsin karsintoihin. Edustuspaikkaa ei ole vielä Saijonmaalle tullut. Saijonmaa tunnetaan näyttelijänä muun muassa elokuvasta Charlotte Löwensköld (1979). Hänen ansioluettelostaan löytyy myös teatterituotantoja, kabaree- ja revyyesityksiä ympäri maailmaa. Viimeisimpänä Saijonmaa on ollut esillä tänä syksynä Elämäni biisi -ohjelman laulajana. VIDEOT ANDALUSIA https://www.youtube.com/watch?v=coQqyDr2S20 9.12.2024 Elämäni biisi nosti Arja Saijonmaan kansansuosikiksi – näin ihmiset reagoivat laulajan kohdatessaanElämäni biisi -sarjassa ihastuttava Arja Saijonmaa on työteliäs 80-vuotias. KUVA https://image.seiska.fi/768154.webp?imageId=768154&width=710&height=405&format=webp https://www.seiska.fi/listaus/sana/arja%20saijonmaa Theodorakis vei pitkälleViime viikolla 80 vuotta täyttäneellä Arjalla on aihetta juhlaan tammikuun puolivälissä. Silloin alkaa Helsingin Finlandia-talolta Theodorakisin musiikille kunniaa tekevä konserttikiertue. Samalla Arjalle tulee taiteilijana täyteen 55 vuotta. Hän on tulevasta kiertueesta silmin nähden innoissaan. – Matkustan joulukuussa Ateenaan. Kokoamme siellä orkesterin kreikkalaisista, alkuperäisistä muusikoista. Mukaan on tulossa uudenlaista soundia, hän lupailee. Finlandia-talo oli vuodesta 2022 remontin kourissa lähes kolme vuotta ja avautuu parahiksi Theodorakis-konsertteihin. – On ilo ja kunnia aloittaa kiertue äidinkielellä, siellä, mistä kaikki alkoi eli Helsingissä, Saijonmaa muistelee. Arja Enni Helena Saijonmaa – freelance-taiteilija – s. 1. joulukuuta 1944 Helsingissä – asunnot Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa – filosofian kandidaatti 1992, opintoja Yhdysvalloissa sekä Sibelius-akatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa – Ylioppilasteatterin näyttelijä, ohjaaja ja johtaja 1965–71 – YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) hyvän tahdon lähettiläs 1987- – lähes 50 levyä ja cd:tä, levytyksiä myyty kolmatta miljoonaa – tunnetuimpia esityksiä Jag Vill Tacka Livet (Violeta Parran Gracias a la Vida) ja Ystävän laulu – Ruotsin karismaattisin nainen 1985, Pro Finlandia 1986, Vuoden naissolistin Emma 1986, Eleanor Roosevelt -ihmisoikeuspalkinto 1989, Kreikan valtion palkinto kulttuuriansioista 1997, Pro Mikkeli -mitali, Chilen valtion Pablo Neruda -kunniamerkki 2017, ruotsalaisen Femina-lehden naisikoni 2024 – kirjoja: Nuori alaston nainen: Mikis ja minä 2011, En sång om frihet 2024
MUUTAKIN https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=arja+saijonmaa+tapionajatukset.com Arja Saijonmaan äiti ei halunnut tyttärelle omaa kohtaloaan: ”Kerran raivosin, että nyt jumalauta näytät, miten tehdään kastike”Nuorena laulaja Arja Saijonmaa haaveili isosta perheestä, mutta toive ei toteutunut. Tehdyt valinnat eivät kaduta. ”Je ne regrette rien”, hän kuittaa. https://anna.fi/ihmiset/arja-saijonmaa-ja-aiti
Hyvänen aika, sehän on vain päivä muiden joukossa! Joulukuun ensimmäisenä Arja Saijonmaa aikoo asettua johonkin kivaan kuppilaan ja viestittää lähimmille, että täällä ollaan. Tulkaa nostamaan malja, jos haluatte. Aivan yhtä hyvin hän voisi istuskella yksinkin. Viis siitä, että täyteen tulee tuolloin 80 ikävuotta. Syntymäpäivillä ei ole Arjalle erityistä merkitystä. Iästä puhuminen on hänestä ylipäätään epäkiinnostavaa. ”En kaipaa sitä, että minua juhlitaan vuosieni perusteella. Kun en ole koskaan elänyt niiden mukaisesti”, hän napauttaa. Sen sijaan Arja aikoo ensi vuonna juhlistaa 55-vuotista taiteilijanuraansa. Luvassa on konsertteja Finlandia-talossa sekä eri puolilla Eurooppaa. Aihetta juhlaan antaa myös vastikään Ruotsissa ilmestynyt elämäkerta En sång om frihet, laulu vapaudesta. Kirjan nimi kuvaa osuvasti tekijänsä elämää. Se on täyttynyt laulusta ja vapauden etsinnästä. 1.11.2024 Muistatko vielä Arja Saijonmaan – bongattiin kaupungilta!https://www.como.fi/uutiset/muistatko-viela-arja-saijonmaan-bongattiin-kaupungilta/ LÖYTYY MYÖS TÄÄLTÄ: ENNEN JA TÄNÄÄN: https://www.tapionajatukset.com/45790 TALVISODAN SANKARIT: https://www.tapionajatukset.com/45817 KUVA https://www.como.fi/wp-content/uploads/saijonmaa-672x550.jpg Arja Saijonmaa on laulava legenda. Nyt hän esiintyy tuottaja Ile Vainion kanssa yhteiskuvassa. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=arja+saijonmaa Arja Saijonmaa avoimena lapsettomuudesta tuoreessa elämäkerrassaan: "Kyllä minä kerron nyt oman tragediani"ARJA SAIJONMAA https://www.mtvuutiset.fi/videot/video/prog20875247#gs.gsn2ir https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=arja+saijonmaa KUVAT https://i.scdn.co/image/ab67616d0000b273a3953ed71858b7d170ae1a6d Arja Saijonmaa avoimena lapsettomuudesta tuoreessa elämäkerrassaan: "Kyllä minä kerron nyt oman tragediani"Ruotsissa asuva taiteilija Arja Saijonmaa vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa. Juhlakiertueelle lähtevä artisti julkaisi hiljattain elämäkerran. Parhaillaan Ruotsissa Så mycket bättre -ohjelmaa tähdittävä Arja Saijonmaa kertoo, että ensi vuodesta tulee juhlavuosi, jota hän viettää konserttikiertueen merkeissä. – En itse ole koskaan juhlinut itseäni taiteilijana, mutta nyt sen teen. Se tapahtuu Mikis Theodorakisin, yhteistyömme ja hänen musiikkinsa avulla. Saijonmaa esiintyy konserteissa kreikkalaisen yhtyeen kanssa. Theodorakis menehtyi vuonna 2021. KUVA https://www.mtvuutiset.fi/videot/video/prog20875246 Konsertteja nähdään Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa. Saijonmaa iloitsee, että pääsee aloittamaan konsertit remontista valmistuvalla Finlandia-talolla, jonka avajaisia vietetään tammikuussa. – Finlandia-talo on aina ollut minun taloni. Olen aina rakastanut pitää konsertteja siellä. Olenpa ollut siellä myös Theodorakisin kanssa. Lue myös: Arja Saijonmaa paljastaa yhden koskettavimmista esityksistään: ”Laulu on kaikista voimakkain ase”Musiikillisesti kiireisen syksyn lisäksi Saijonmaa julkaisi hiljattain elämäkertakirjan. Hän toteaa, että kyseessä oli iso ja haastava projekti. Kirjassaan Saijonmaa paljastaa muun muassa sairastaneensa kohdun syövän kymmeniä vuosia sitten. Sairauden takia hän ei ole voinut saada lapsia. – Mietin heinäkuun loppuun saakka ja tuskastelin, että miten paljon annan itsestäni, koska tämä ei ole mikään juorukirja. Paljastan siinä hyvinkin paljon mutta ainoastaan itsestäni. Saijonmaa kertoo lapsettomuuden vainonneen häntä, vaikka on itse päässyt asian yli jo kauan sitten. – Ajattelin, että kyllä minä kerron nyt oman tragediani, jotta voisin auttaa muita nuoria naisia ja eri ikäisiä naisia kertomalla oman juttuni. Katso Saijonmaan haastattelut oheisilta videoilta! Lue myös: Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”TALVISOTA: ELÄMÄÄ JUOKSUHAUDOISSA VIDEO https://www.youtube.com/watch?v=HhFjwT6i7xE https://www.youtube.com/watch?v=lXl2p7zmY-c https://www.youtube.com/watch?v=JeC87ebd2pc ARJA SAIJONMAA https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=arja+saijonmaa KUVA |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.