TRUMP TOIVOO RAUHAA
23.4.2025
Trump antoi Ukrainalle ”viimeisen tarjouksen” rauhasta – tällainen se on
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011185678.html
Axiosin mukaan Yhdysvaltojen ehdotus tarkoittaisi merkittäviä aluemenetyksiä Ukrainalle.
Yhdysvaltalainen uutissivusto Axios kuvailee Yhdysvaltojen Ukrainalle antamaa rauhanesitystä presidentti Donald Trumpin ”viimeiseksi tarjoukseksi”. Axios kertoo sopimuksesta useiden lähteidensä perusteella.
Kyseessä on Yhdysvaltojen ukrainalaisviranomaisille viime viikolla Pariisissa esittelemä ehdotus. Se on Axiosin mukaan yksisivuinen.
Tällainen Yhdysvaltojen ”viimeinen tarjous” on Axiosin mukaan:
Tätä kaikkea Venäjä saisi:
Tätä kaikkea Ukraina saisi:
Lisäksi dokumentissa kuvaillaan Zaporizzjan voimalaitoksen kohtaloa: se kuuluisi Ukrainaan mutta pyörittämisestä huolehtisi Yhdysvallat. Lisäksi viitataan mineraalisopimukseen, jonka Yhdysvallat toivoo Ukrainan allekirjoittavan torstaina.
Näin ehdotuksen sisältöä voi tulkita
Keskeistä on, että Ukrainalta vaadittaisiin merkittävien alueluovutusten hyväksymistä. Aikaisemmin presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut, ettei Ukraina tule hyväksymään minkään alueiden liittämistä osaksi Venäjää.
Financial Time -lehti uutisoi aiemmin, että Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi valmis jäädyttämään rajalinjat nykyiselleen. Venäjä on kuitenkin tähän mennessä torjunut muun muassa eurooppalaiset rauhanturvaajajoukot Ukrainassa.
Vastaako Ukraina ehdotukseen keskiviikkona?
Yhdysvaltojen, Ukrainan ja Euroopan edustajat neuvottelevat keskiviikkona rauhasta Lontoossa. Yhdysvallat odottaneekin sieltä vastausta ehdotukseensa. Yhdysvaltoja edustaa neuvotteluissa Ukrainan-erityislähettiläs Keith Kellogg.
Ukraina on kuitenkin hiljattain pitänyt esillä myös ehdotusta 30 päivän tulitauosta siviileihin kohdistuvia pitkän kantaman ohjus- ja lennokkihyökkäyksiä kohtaan.
Yhdysvaltojen ehdotus tehtiin Axiosin mukaan sen jälkeen, kun maan erityislähettiläs Steve Witkoff tapasi Putinin viime viikolla. Witkoffin on määrä matkustaa Venäjälle tapaamaan Putinia jälleen tällä viikolla.
Yhdysvallat uhkasi viime viikolla vetäytyä rauhanneuvottelujen vetäjän paikalta, ellei edistystä tule.
22.4.2025 Pääkirjoitus: Putin pitää Trumpia nyt narrinaanhttps://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/1cb567e5-ea22-4b1f-9fc0-e15e0175aba6 Ukraina on Euroopalle liian iso hävittäväksi, mutta vaikuttaa entistä enemmän siltä, että ukrainalaiset ovat pelastettavissa vain voimapolitiikalla, Iltalehden Lauri Nurmi kirjoittaa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo toivovansa, että viikon sisällä syntyisi sopimus. Se lopettaisi sodan Ukrainassa. Ulkoministeri Marco Rubio on ehtinyt vihjailla, että Yhdysvallat vetäytyisi rauhan välittämisestä Ukrainaan. Puhetta riittää, mutta miksi sota vain tuntuu raaistuvan? Trumpin Ukraina-strategia on ollut viallinen. Hän on vaikuttanut ajattelevan, että Venäjän ja Ukrainan välille välitetään rauhaa. Logiikka on valitettavasti ollut väärä. Venäjä pitää pakottaa lopettamaan hyökkäyksensä, eikä Trump ole ollut halukas painostamaan hyökkääjää. Venäläiset ovat havainneet Trumpin heikkouden ja käyttävät sitä maksimaalisesti hyväkseen. Vladimir Putinin tavoite Ukrainan miehittämisestä on ennallaan. Pääsiäisenä Putin naamioitui hurskaaksi ortodoksiksi ja ilmoitti 30 tunnin tulitauosta. Oikeasti kyse ei ollut tulitauosta vaan näytelmästä, jossa oli tarkoitus saada maailman tiedotusvälineiden otsikoihin sanat Putin ja tulitauko. Demokratioissa kukaan tuskin nielaisi syöttiä, mutta Kremlin kohdeyleisö oli toisaalla: Kiinassa ja Iranissa sekä globaalin etelän maissa. Ukraina on ollut jo pitkään valmis ehdottomaan tulitaukoon, Venäjä ei. Venäläiset jatkavat Trumpin hallinnon pitämistä pilkkanaan niin kauan kuin Trump suostuu olemaan pelin narri. Trumpin hallinnossa on ihmisiä, jotka kyllä tajuavat, että Yhdysvaltoja vedätetään. Ongelmana on, että valta asuu yhden – mieleltään ailahtelevan – ihmisen pään sisällä. Optimisti jaksaa uskoa, että huhtikuussa syntyy tulitaukosopimus, josta seuraa jäätynyt konflikti. Ukraina menettää alueitaan mutta säilyttää demokratiansa ja suvereniteettinsa. Realisti varautuu siihen, että Venäjä on vain pelannut aikaa ja laskenut Trumpin heikkouden varaan. Kremlillä ei ole aikomustakaan lopettaa sotaansa, josta se on tullut myös riippuvaiseksi. Putin laskee sen varaan, että Trump ja hänen kannattajansa turhautuvat ja vetäytyvät taka-alalle Ukrainan kohtalon ratkaisusta. Trumpisteilla ovat kädet savessa kauppasodassa Kiinan kanssa ja kulttuurisodassa tieteen ja opetuksen vapautta puolustavien amerikkalaisten yliopistojen, etunenässä Harvardin, kanssa. On täysin realistinen vaihtoehto, että Eurooppa jää käymään yksin Ukrainan puolustustaistelua Venäjää vastaan. Ukraina on Euroopalle liian iso hävittäväksi, mutta vaikuttaa entistä enemmän siltä, että ukrainalaiset ovat pelastettavissa vain voimapolitiikalla. Huolta herättävät Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin puheet. Lavrov kertoo venäläisille, että EU on "elvyttämässä eurooppalaisen natsismin ideologian". – Emme tietenkään siedä tätä vaan teemme kaikkemme, jotta tämä ideologia pysyy poissa ja eliminoidaan lopullisesti, Lavrov sanoi pääsiäisenä valtionmedia VGTRK:n haastattelussa. Venäläisiin on juurrutettu neljännesvuosisadan ajan viholliskuvaa EU:sta, joka on perustuksiltaan rauhanliitto. On otettava huomioon vaihtoehto, että Kremlin ideologit ovat päättäneet jatkaa imperialistista ja kyynistä hyökkäystään niin kauan, kunnes Eurooppa pysäyttää heidät voimalla. Eurooppalaiset Nato-maat rakentavat ilmapelotetta, jonka tavoitteena on estää hyökkäys ennalta. Aiemmin ajateltiin, että venäläisiä ensin viivytettäisiin, jotta saataisiin aikaa vahvistusten tuomiselle ja vastaiskun valmistelulle. Uudessa sotilasopissaan Nato iskisi Venäjän hyökkäyksen ensimmäisinä tunteina ohjuksillaan ja liitopommeillaan Venäjän maaperälle. Kohteina olisivat ohjusten ja rakettien laukaisualustat, ilmatukikohdat, tutkat, komentokeskukset, elektronisen sodankäynnin järjestelmät, tykistöasemat, laivat ja maavoimien panssarimuodostelmat. Tätä harjoiteltiin huhtikuussa Ramstein Flag -harjoituksessa, jota Iltalehti seurasi paikan päällä. Väärin ei pidä ymmärtää. Voimannäytöllä halutaan pelastaa rauha. Rautaesirippu on laskeutunut. Lähiviikkoina ja -kuukausina panoksena on, saadaanko Ukrainan pääalueet sen länsipuolelle. Ukrainan delegaatio Lontooseen – Trump: Tulitaukoon ”erittäin hyvät mahdollisuudet”https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/16e791aa-a6da-429d-b939-3c58a6b57f6e Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat maanantailta 21. huhtikuuta 2025. Kyseessä on sodan 1153. päivä. SEKOPÄÄN KUVA TOIVOLLA EI PITKÄLLE PÄÄSTÄTrump toivoo Venäjän ja Ukrainan sopivan rauhasta tällä viikollaYhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi sunnuntaina toivovansa Venäjän ja Ukrainan sopivan rauhasta tällä viikolla, kertoo uutistoimisto AFP. – Toivottavasti Venäjä ja Ukraina tekevät sopimuksen tällä viikolla, Trump kirjoitti Truth Social -sivustolleen. Trump ilmoitti lupaavansa sekä Ukrainalle että Venäjälle ”isoja kaupankäyntejä” jos maat sopivat aselevosta. Trump ei kertonut tarkemmin rauhanneuvottelujen edistymisestä tai niiden yksityiskohdista. Putinin ”tulitauko” loppui droonimyrskyyn UkrainaanVenäjä on maanantain vastaisen yön aikana pommittanut Ukrainaa 96 droonilla ja kolmella ohjuksella, Ukrainan ilmavoimat kertoo Reutersin mukaan. Venäjä iski drooneilla viranomaisten mukaan Harkovan, Dnipropetrovskin ja Tšerkasyn alueille. Ukrainan ilmapuolustus ampui alas 42 droonia, ja lisäksi 47 niistä ”kadotettiin ilman negatiivisia seurauksia”, ilmavoimat tiedotti Telegramissa. Ilmavoimien mukaan ohjuksista yksi osui Hersonin ja kaksi Mykolajivin alueelle. Venäjän presidentti Vladimir Putinin yksipuolisesti julistama 30-tuntinen pääsiäistulitauko loppui sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä rikkoi omaa tulitaukoansa tuhansia kertoja. Venäjän puolustusministeriö puolestaan syytti Ukrainan pommittaneen Brjanskin, Belgorodin ja Kurskin alueita 19 kertaa tulitauon aikana. Yhteensä ministeriö väittää Ukrainan rikkoneen tulitaukoa tuhansia kertoja. Kreml mielissään Trumpin linjastaYhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja hänen hallintonsa usein ääneen sanoma viesti Ukrainan Nato-jäsenyyden mahdottomuudesta miellyttää Kremlissä, kertoo Reuters. – Olemme kuulleet Washingtonista eri tasoilla, että Ukrainan jäsenyys Natossa on suljettu pois, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi maanantaina. – Tämä on tietysti asia, joka aiheuttaa tyytyväisyyttä ja sopii yhteen kantamme kanssa. Peskov sanoi, että Ukrainan jäsenyys Natossa uhkaisi Venäjää. Hän väitti myös Kiovan halun lähentyä sotilasliiton kanssa olevan yksi Venäjän aloittaman hyökkäyssodan perimmäisistä syistä. Trump sanoi sunnuntaina toivovansa Venäjän ja Ukrainan tekevän tällä viikolla sopimuksen sodan lopettamiseksi. Peskov kieltäytyi kommentoimasta mahdollista sopimusta, mutta sanoi Venäjän jatkavan työtä Yhdysvaltojen kanssa rauhanomaisen ratkaisun etsimiselle. 21.4.2025 Kreml: Putinilla ei aikeita jatkaa tulitaukoahttps://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kreml-putinilla-ei-aikeita-jatkaa-tulitaukoa/9141224 Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole antanut käskyä, jolla pääsiäiseksi julistettua tulitaukoa Ukrainassa jatkettaisiin. Asian vahvistaa Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. Peskovin kommenteista uutisoi uutistoimisto Reuters Venäjän valtiollisen TASS-uutistoimiston tietoihin viitaten. Lue myös: Tämä tiedetään Ukrainan olemattomasta pääsiäistulitauosta: "Satoja iskuja"Putinin julistaman tulitauon oli määrä alkaa pääsiäislauantaina kuudelta iltapäivällä ja päättyä pääsiäissunnuntaina keskiyöllä. Venäjä on syyttänyt Ukrainaa tulitauon rikkomisesta. Ukraina puolestaan on sanonut Venäjän tehneen tulitauosta huolimatta useita kymmeniä iskuja Ukrainaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Lue myös: Analyysi: Tulitauko on riekaleina, mutta tärkein puheenvuoro on vielä kuulemattaAnalyysi: Stubbin määräaika meni umpeen – Tämä saatiinhttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3a01a13c-9e5f-4223-9e4b-07763aadf3b9 Stubb ehdotti Trumpille tulitauon takarajaksi pääsiäissunnuntaita. Lauantaina Putin ilmoitti omasta tulitauostaan, joka on ollut totutusti vain silmänlumetta, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Marikki Nykänen. Asiantuntijat: Tämä asia tapahtuu ensimmäisenä, kun Putin kuoleehttps://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011173794.html Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan venäläinen järjestelmä on ”lohduttoman” riippuvainen Putinista. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.