ILMASTON LÄMPENEMISEN SYYT
24.9.2024
2000-luvun lämpötilan nousun syyt
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aveollila/495460/
Johdanto
Julkaisin tasan viikko sitten kirjoituksen Puheenvuorossa esittäen tieteelliset perustelut 2000-luvun lämpötilan nousulle käyttäen IPCC:n tiedettä ja arviointiraporttien tietoja. Kirjoitus poistettiin alle puolessa tunnissa perusteena ”Valheellisen tai perättömän tiedon ja haitallisten huhujen levittäminen on kiellettyä”.
Olen viime viikon aikana julkaissut kaksi muuta kirjoitusta, joissa olen käynyt läpi perusteellisesti kahta lämpötilanmuutoksen laskennassa käyttämääni tekijää ja ne perustuvat IPCC:n omaan tieteelliseen tapaan laskea tämä asia. Ne kaksi tekijää ovat ilmastoherkkyysparametri ja säteilypakote. Merkille pantavaa on, että tieteelliset opponenttini ovat jättäneet kommentoimatta ja muutkaan kommentit eivät ole osoittaneet, että esittämäni laskentaperusteet ovat pätemättömiä. Todisteet ja näytöt asiasta ovat yksiselitteisiä ja jokaisen todennettavissa.
Näistä syistä jätän uudelleen käsittelemättä yhtälön (1) perustelut
dT = λ * RF (1)
missä dT on maapalon pintalämpötilan muutos (K tai ºC), λ on ilmastoherkkyysparametri (K/(W/m2) ja RF tulee sanoista Radiative Forcing eli säteilypakote.
Sen sijaan perustelun 2000-luvun lämpötilamuutokset IPCC:n arviointiraporttien tiedoilla ja osoitan, että merkittävä lämpötilan nousu vuosien 2011 ja 2019 välillä ei IPCC:n omien lukujen mukaan ole voinut johtua edes pääosin kasvihuoneilmiön kasvusta eli antropogeenisista tekijöistä. Sama yksinkertainen analyysi pätee vuoteen 2023, ja sitä tukee pari tieteellistä artikkelia. Katsotaan nyt, että kestääkö opponenttien kantti tosiasioita, vai turvaudutaanko jälleen sensuuriin.
IPCC:n raporttien selitykset lämpötilamuutoksille 1750 – 2019
IPCC:n raporteissa lasketut säteilypakotteet paljastavat, kuinka vahvalla tieteellisellä pohjalla ilmastomallien tulokset ovat, kuva 1.
Ilmastotutkijoiden rivit rakoilevat
Viimeisen vuoden aikana median ja ilmastotutkijoidenkin joukosta on tullut ykkösmediaan uutisia, jotka eivät ole mahdu täälläkin usein toistettuun hokemaan, että ”ilmastonmuutoksen syistä on konsensus” .
-
Yhteensä 18 tutkijaa, joiden joukossa sellaisia tunnettuja nimiä kuin James Hansen, Norman Loeb, ja Andrew Lacis (Viite 9) ovat sitä mieltä, että CO2-pitoisuuden kaksinkertaistuminen tulee aiheuttaman lämpötilan nousua n. 10 astetta, jota ihmiskunnan aerosolipäästöt pienentävät pari astetta, Viite 1. IPCC:n tasapainoinen ilmastoherkkyys on vain 3, 0 astetta. Missä konsensus?
-
NASA:n Gavin Schmidt on kirjoittanut Nature-lehdessä, että vuoden 2023 korkeita lämpötiloja ei voi selittää nykyisillä ilmastomalleilla eli olemme tuntemattomalla maaperällä, Viite 10.
-
Suomalaiset tutkijat Rantanen ja Laaksonen (Viite 9) ovat todenneet saman tieteellisin menetelmin syyskuun 2023 lämpötilasta.
-
Norman Loeb ja muutama hänen tutkijatoverinsa ovat selittäneet auringonsäteilyn kasvun alapilvisyyden pienemisellä (viite 7), joka ei kelvannut IPCC:n lämpenemislaskuille.
Taitaa kuitenkin käydä niin, että kun lahoamisprosessi on lähtenyt käyntiin, niin IPCC mätänee sisältä käsin. Toisinajattelijoilla ei ole apunaan median luomaa tiedotushegemoniaa, joka jatkaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, vaikka tosiasiat ovat jo kääntyneet sitä teoriaa vastaan.
Viitteet.
-
AGGI, 2024: The NOAA annual Greenhouse Index (AGGI). https://gml.noaa.gov/aggi/aggi.html
-
CERES, 2024: CERES EBAF-TOA Data. The National Oceanic and Atmospheric Administration. (NOAA). https://ceres-tool.larc.nasa.gov/ord-tool/jsp/EBAFTOA42Selection.jsp
-
GISS, 2024: Land-ocean temperature index of NASA.
-
IPCC, AR5, 2013: Climate Change 2013, The Physical Science Basis. https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/2017/09/WG1AR5_Frontmatter_FINAL.pdf
-
IPCC, AR6, 2021: Climate Change 2021, The Physical Science Basis. , https://www.ipcc.ch/report/ar6/wg1
-
https://data.giss.nasa.gov/gistemp/tabledata_v4/GLB.Ts+dSST.txt
-
Trenberth, Kevin E.; Zhang, Yongxin; Fasullo, John T. . (2015). Relationships among top-of-atmosphere radiation and atmospheric state variables in observations and CESM. Journal of Geophysical Research: Atmospheres, 120(19), 10,074–10,090. doi:10.1002/2015jd023381
-
Loeb NG, Johnson GC, Thorsen TJ, Lyman JM, Rose FG, Kato S, 2021: Satellite and ocean data reveal marked increase in Earth’s heating rate. Geophys. Res. Lett. 48, e2021GL093047. https://doi.org/10.1029/2021GL093047
-
Rantanen M, Laaksonen A, 2024: The jump in global temperatures in September 2023 is extremely unlikely due to internal climate variability alone. npj. Clim. Atmos. Sci. 7, 34, https://www.nature.com/articles/s41612-024-00582-9
-
Schmidt G, 2024: Climate models can’t explain 2023’s huge heat anomaly — we could be in uncharted territory. Nature 627, 467, https://www.nature.com/articles/d41586-024-00816-z
-
Ollila A, 2020: The pause end and major temperature impacts during super El Niños are due to shortwave radiation anomalies. PSIJ 24(2), 1-20, https://doi.org/10.9734/psij/2020/v24i230174
-
James E Hansen,Makiko Sato, Leon Simons, Larissa S Nazarenko, Isabelle Sangha, Pushker Kharecha, James C Zachos, Karina von Schuckmann, Norman G Loeb, Matthew B Osman, Qinjian Jin, George Tselioudis, Eunbi Jeong, Andrew Lacis, Reto Ruedy, Gary Russell, Junji Cao, Jing Li. Global warming in the pipeline. https://academic.oup.com/oocc/article/3/1/kgad008/7335889
-
Ollila, The 2023 Record Temperatures: Correlation to Absorbed Shortwave Radiation Anomaly. https://scienceofclimatechange.org/wp-content/uploads/Olilla-Record-Temperature-2023.pdf
|