TAPIO RAUTAVAARA

19.6.2026

Jokaisen suomalaisen pitäisi nähdä tämä dokumentti, jossa Tapio Rautavaara puhuu suoraan

https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000012047940.html

Elämä on ihanaa, jos sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkoisin niin kuin joutsen...Mutta minun siipeni eivät ole puhtaat, Tapio Rautavaara sanoo ennen kuolemaansa tehdyssä dokumentissa.

Koko kansan suosikin Tapio Rautavaaran elämä päättyi vain 64-vuotiaana syyskuussa 1979. Kohtalokkaana päivänä hän oli ollut Pentti Pekkalan kuvattavana Kultaa, kunniaa, kyyneleitä -teokseen jousiammuntaradalla, Oulunkylän urheilukentällä ja Tikkurilan uimahallissa.

Tikkurilan uimahallissa suihkuun mennessään Rautavaara kaatui ja löi kohtalokkaasti päänsä lattiaan. Terveyskeskuksessa ommeltiin tikit, todettiin lievä aivotärähdys ja käskettiin olemaan vuorokausi liikkumatta.

Kotona Rautavaaran hengitys alkoi muuttua. Kun ambulanssi tuli, mitään ei ollut enää tehtävissä. Suomalaisten rakastama taiteilija ja urheilusankari kuoli aivoverenvuotoon.

Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Rautavaara oli tehnyt Peter von Baghin kanssa Tapsa-dokumentin (1980), joka nähdään juhannuksena tv:ssä. Uusintana nähtävä ohjelma iskee syvälle. Harvoin näkee ja kuulee yhtä hyvää artikulaatiota ja sanojen painotusta kuin suoraan kameralle puhuvalla Rautavaaralla, joka tiputtelee elämänviisauksia tuuheiden kulmakarvojensa takaa. Karisma puskee linssin läpi.

KUVA

https://images.sanoma-sndp.fi/b0e6a06b74716138bdd9619950af4dcd/normal/658.avif

Lapsuus Oulunkylässä oli vaikea. Rautavaara kertoo dokumentissa turvautuneensa äitiinsä.

– Minä olin kaikki, mitä äidillä oli. Se oli vaikeaa aikaa. Avioton lapsi. Se oli siihen aikaan hirveä häpeä. Kansakoulussakin mua pilkattiin, mutta äiti lohdutti aina, että älä välitä, ollaan kaksistaan.

Kunnanlääkäri saapui kansakoululle tekemään lääkärintarkastuksia kaikille oppilaille, kun Rautavaara oli 11-vuotias. Lääkärin sanat hätkähdyttivät nuorta poikaa tavalla, jolla oli kauaskantoiset seuraukset.

– Hän sanoi, että poika, sun pitää ruveta urheilemaan. Muuten tulee noutaja. Pelästyin niin paljon, että aloitin urheilemaan.

Se ei sujunut kovin hyvin, sillä Rautavaara naurahtaa olleensa jokaisessa lajissa viimeinen. Paitsi yhdessä lajissa hän oli hyvä: kivenheitossa. Siitä oli puolestaan lyhyt matka keihäänheittoon.

– Tajusin, että urheilu on polku, joka vie mut helpompaan elämään... Jos saan keihääni lentämään, mun elämäni tulee helpommaksi. Se oli aika viisaasti ajateltu 17-vuotiaalta kaverilta, Rautavaara miettii dokumentissa.

Tajusin, että urheilu on polku, joka vie mut helpompaan elämään... Jos saan keihääni lentämään, mun elämäni tulee helpommaksi.

Kuusitoista vuotta myöhemmin – 33-vuotiaana – Rautavaara ylsi keihäänheiton olympiavoittajaksi Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Voittoheitto kantoi 69,77 metriä.

Töitä uuttera Rautavaara oli tehnyt 13-vuotiaasta asti. Ensimmäinen työpaikka oli lehtienmyyjänä. Myöhemmin hän työskenteli muun muassa Elannon varastolla.

Viihdyttäjän ura sai alkunsa sota-aikaan. Rautavaara oli Maaselän radion kuuluttaja ja lauloi välillä muutaman laulun. Hän oppi esiintymään ja tuli kansalle tutuksi.

Sota-aikana tapahtui merkittäviä asioita myös rakkausrintamalla, sillä Rautavaara meni naimisiin Liisansa kanssa vuonna 1942. He pysyivät yhdessä loppuun saakka.

– Häät – kortti tulevaisuuteen – joka on tietysti arvoitus. Voi olla onnellinen tulevaisuus, voi olla surullinen tulevaisuus, mutta kyllä siihen juhlapäivään pitää suhtautua kuin onnea vaan, hän pohtii hymyn kare huulillaan dokumentissa.

Perheeseen syntyi kolme tytärtä: Irma, Marja ja Leena. Yksi Rautavaaran rakastetuimmista kappaleista on Sininen uni. Se syntyi, kun Marja oli lukemassa P. Mustapään runoa Laulu Nukkumatista.

– Sanoin, että anna tänne se kirja. Menin vinttikamariin, ja 15 minuutissa se sävel tuli ulos, Rautavaara muistelee.

Rautavaara niitti menestystä kaikkialle, minne menikään. Hänesta tuli myös suosittu elokuvatähti.

Keihäänheitto vaihtui jousiammuntaan. Vuonna 1958 Rautavaara voitti jousiammunnan maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa Brysselissä. Dokumentissa Rautavaara kertoo, kuinka käsi alkoi vapista ja hän pyysi Liisaa antamaan kassissa olevan taskulämpimän pullon, josta veti pari korkillista. Kun mitali varmistui, Rautavaaran mukaan Liisa potkaisi koko kassin hänelle.

– Me kolme maailmanmestaria oltiin mukavalla tuulella, kun mentiin hakemaan palkintoja.

Rautavaara pohtii dokumentissa suomalaisten urheiluhulluutta. Hän kuvailee suomalaisten olevan rämäpäitä, ja urheilu on kuin varaventtiili, puhallusaukko, joka vapauttaa henkilökohtaisista masennustiloista, puutteista ja köyhyydestä.

Reissumies myöntää suoraan, kuinka vaikeaa elämä matkustajakodeissa ja hotellien tapetteihin tuijottelu on. Joka päivä tulee vastaan ihmisiä, jotka ovat tarjoamassa alkoholia. Hän siteeraa Kulkuri ja joutsen -kappalettaan ja sen ikimuistoisia sanoja: Elämä on ihanaa, jos sen oikein ovaltaa ja kun lentää siivin valkoisin niin kuin joutsen. Laulaja pitää tauon ja lisää sen perään ”mutta minun siipeni eivät ole puhtaat”.

Tapio Rautavaara (1915–1979) oli juhlittu sankari, mutta lapsuus oli karu.

Yksinhuoltajan lapsi kävi kansakoulua Tampereella. Äiti keitti puuron leivänkannikoista. Se ei riittänyt, vaan joskus poika varasti nälkäänsä. Kun hän sai oikeuden ilmaiseen kouluruokaan, se piti juosta syömään toiseen kouluun.

Kenkien hankintaan opettaja ei enää halunnut antaa puoltolappua, koska ei uskonut, että äidin rahat niin vähissä olisivat. Viikon ajan Rautavaara kulki kouluun äidin vanhoissa kengissä, sitten opettaja viimein tajusi, että hätä oli todellinen.

”En tiedä kasvattiko tuo piinaviikko minua jollain tavalla. Ehkä se lisäsi myöhemmin tarvetta tehostaa itseään. Ehkä se sai minut tulevina aikoina heittämään keihästä pidemmälle ja laulamaan niin, että ihmiset varmasti kuuntelevat ja unohtavat muut asiat, kuten millaiset kengät minulla on", Tapio Rautavaara kertoi muistelmissaan (Rautavaara & Numminen: En päivääkään vaihtaisi pois, Kirjayhtymä 1978).

Kuuden luokan jälkeen Rautavaara jätti koulun ja meni töihin kauppapuutarhaan. Äiti ja poika asuivat nyt Oulunkylässä Helsingissä. Onni suosi, kun Rautavaara pääsi lehtipojaksi, myymään lehtiä junamatkustajille. Siinä tienasi saman verran kuin ammattimuurari.

Kun Rautatiekirjakauppa sanoi lehtipoikansa irti laman vuoksi, Tapio Rautavaara löysi itsensä Oulunkylän urheilukentän laidalta naputtelemasta kalliosta räjäytettyjä kiviä sepeliksi 1930-luvun alussa. Vastineeksi työttömyystyöstä sai ruokakuponkeja, ei rahaa.

Talvikylmillä hyvinvoivat ihmiset tulivat ivaamaan kurjuudessa raatavia. Sitten Rautavaara pääsi Padasjoelle tukkityömaalle.

Nuorukainen oli hyvä urheilija, joka napsi mitaleita korkeushypyssä, kiekonheitossa, aitajuoksussa ja keihäänheitossa. Viimeksi mainitusta tuli päälaji. Hän harrasti myös musiikkia ja luki paljon.

Sodan takia kahdet olympialaiset jäivät 1940-luvulla pitämättä, mutta Lontoon olympialaisissa 1948 Rautavaara toi kultaa keihäästä. Pronssia hän sai jo Oslon EM-kisoissa 1946. Jousiammunnassa Rautavaara sai joukkuekilpailun MM-mitalin 1958.

Sodan aikana Rautavaara toimi viihdytysjoukoissa Maaselän Radion kuuluttajana, ja näin ääni tuli tutuksi suomalaisille. Sota-aikana hän solmi myös avioliiton, jossa syntyi kolme tytärtä. Nuoruuden köyhyydestä ja raatamisesta Rautavaara ei mielellään kotona puhunut, vaikka niistä muistelmissaan avautuikin. Sama koski sotaa.

Tapio Rautavaara oli olympiavoittaja, ja loi mittavan uran elokuvanäyttelijänä sekä laulajana, jonka parhaat levytykset ovat ikivihreitä. Rautavaaran urista tärkein oli laulu, sillä leipä tuli siitä. Tunnetuimpia kappaleita ovat Päivänsäde ja menninkäinen, Reppu ja reissumies ja Yölinjalla.

Hänen elokuvistaan muistetaan muun muassa Me tulemme taas (1953), Villi Pohjola (1955) ja Suuri sävelparaati (1959). TV1 esittää perjantaina 15.11. Rautavaaran tähdittämän elokuvan Kuudes käsky (1947).

Elokuvauran hiipuminen harmitti. Se haihtui suomalaisen filmin kultaisten vuosien myötä 1960-luvun alussa. Alkoholi alkoi maistua yhä paremmin miehelle. 1970-luvulla hänellä oli raittiusvaihe, mutta siitä ei tullut ikuista.

Viimeiseksi elokuvaksi jäi Jörn Donnerin ohjaama Anna (1970), jossa vastanäyttelijänä oli ruotsalainen Harriet Andersson. Rautavaara näytteli alkoholisoitunutta entistä kansanedustajaa.

Syyskuussa 1979 Tapio Rautavaara oli valokuvaaja Pentti Pekkalan kuvattavana Kultaa, kunniaa, kyyneleitä -olympiateosta (Pohjanlahden kustannus Oy, 1980) varten. Kuvia lähdettiin ottamaan jousiammuntaradalle ja Oulunkylän urheilukentälle, josta siirryttiin Vantaan Tikkurilan uimahalliin.

Kenties Tapio Rautavaara odotti innokkaasti altaaseen pääsyä, vaikka kyseessä oli kuvaustilanne. Juuri uinti piti miehen hyvässä kunnossa. Suihkuun mennessään Rautavaara kaatui ja löi kohtalokkaasti päänsä lattiaan.

Kerrotaan, että hän olisi ollut uimahalliin tultaessa vesiselvä, mutta ottanut pukuhuoneessa huikkaa viinapullosta. Altaan reunalla odottanut kuvaaja kiisti huhun.

Terveyskeskuksessa ommeltiin tikit, todettiin lievä aivotärähdys ja käskettiin olemaan vuorokausi liikkumatta. Tiettävästi Rautavaara ei pystynyt kävelemään terveyskeskuksesta ilman apua.

Pekkala kuskasi laulajan kotiin autollaan. Kotona Teinintiellä Rautavaara kannettiin nukkumaan patjalle työhuoneensa lattialle. Hän näytti silloin pelkästään nukkuvalta, eikä lievä aivotärähdys kuulostanut vaaralliselta.

Myöhemmin miehen hengitys alkoi muuttua, ja se huomattiin kotona. Aivokalvon alainen verenvuoto oli alkanut vaikuttaa. Kun ambulanssi tuli, mitään ei ollut enää tehtävissä.

Tapio Rautavaara kuoli kotonaan 25. syyskuuta 1979 kello yksi yöllä. Hänet haudattiin Malmin hautausmaalle, ja hautakivi on koristeltu olympiarenkain.

KUVA

https://images.sanoma-sndp.fi/90ac31ca68ce3bfa3027e4a103b1d329/normal/658.avif

KUVA

Me tulemme taas -elokuvassa näyttelijäkollegana oli Tuija Halonen. Kuva: Tv_kuva

https://images.sanoma-sndp.fi/09c8535db366df3a702c56d2c4a11e4c/normal/658.avif