NATO USA EU1.5.2025 NATO USA EU Vieläkö jenkkejä tulee?Presidentti Donald Trump on muuttanut Yhdysvaltojen suhtautumista Nato-liittolaisiinsa. Yhdysvaltojen osallistuminen Nato-harjoituksiin Euroopassa on tulevaisuudessa vaakalaudalla. Yhdysvallat on vetäytymässä Euroopassa järjestettävien sotaharjoitusten suunnittelusta, ruotsalaislehti Expressen uutisoi maaliskuussa. Yhdysvallat sanoi ei Puolustusvoimillehttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8803ec63-1012-4c3c-88c7-09880a5dccb0 Yhdysvallat perui osallistumisensa Puolustusvoimien harjoituksiin. Nato-liittolaiset osallistuvat Panssariprikaatin johtamiin sotaharjoituksiin Niinisalossa. Yhdysvallat ilmoittautui mukaan, mutta perui osallistumisensa Yhdysvaltalaisia odotetaan silti harjoituksiin jatkossakin, harjoitusta johtava eversti Juhana Skyttä vakuuttaa. Maavoimat pitää Panssariprikaatin johtamat mekanisoidut Mighty Arrow 25 -sotaharjoitukset Niinisalossa. Iltalehti seurasi taisteluharjoituksia tiistaina. Harjoituksiin osallistuu suomalaisten lisäksi joukkoja Isosta-Britanniasta, Saksasta, Liettuasta ja Virosta. Myös Yhdysvaltojen piti osallistua, mutta maa perui osallistumisensa harjoituksiin. Miksi Yhdysvallat vetäytyi harjoituksista? Mitään virallistahan tästä nyt ei tietenkään ole, mutta presidentinvaihdoksen jälkeen ovat asiat pikkuisen siihen suuntaan muuttuneet. Hyvin vaikea vastata tuohon lopullisesti, mikä on totta ja mikä ei ole, mutta tällä kertaa yhdysvaltalaiset vetäytyivät hyvissä ajoin ennen harjoituksen toteutusta harjoituksesta, panssariprikaatin koulutuspäällikkö, everstiluutnantti Petteri Tammi sanoo. Harjoituksiin osallistuu 2 300 suomalaista sotilasta, useimmat varusmiehiä. Ulkomaisia sotilaita osallistuu 600. Harjoituksissa paukkuu, jylisee, rätisee ja surisee. Suomalainen Leopard-siltapanssarivaunu laskee sillan mielikuvitusjoen yli. Suomalaiset, saksalaiset ja liettualaiset rynnistävät sillan yli panssarivaunuilla, miehistönkuljetusvaunuilla ja moottoripyörillä. ”Piru piilee yksityiskohdissa”Ajoneuvot ovat tuhdisti naamioituja. Ne on maastoutettu kuusenoksilla ja nuorilla rungoilla. Tankit taistelevat tankkeja vastaan maastossa. Simulaattori kertoo, milloin omaan tankkiin on osunut ja peli on ohi. Brittien mukana Niinisaloon on tullut Apache-taisteluhelikoptereita, jollaisia Suomella ei ole. Helikopterilentäjien mukaan maaleja on vaikea löytää suomalaisesta metsämaastosta, Tammi kertoo. Koulutuksessa huomioidaan Ukrainan sodan opit, koskivat ne suuria linjoja tai pieniä yksityiskohtia. Epäsuoralta tulelta suojaudutaan paremmin suu auki kuin suu kiinni painevaikutuksen takia, Tammi kertoo esimerkkinä. Mitä ongelmia?Harjoitusten pääkieli on nyt englanti. Harjoitusten alussa oli neljän päivän koulutus, jonka tarkoituksena oli yhdistää eri maiden sotilaiden ymmärrys ja kielenkäyttö toisiinsa. Yhdessä on harjoiteltu ennenkin. Keskeiset asiat joukkojen toiminnassa ovat yhteneväiset, Skyttä sanoo. Liittolaisten kanssa on niin tottunut puhumaan englantia, että harjoitusten selittäminen suomeksi on vaikeaa, Tammi sanoo. Media: Putinilta märkä rätti Trumpin kasvoillehttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/74b0a528-6f31-4283-8e58-350a5cce428c Putin haluaa Venäjän laittomasti itseensä liittämät Ukrainan alueet täysimääräisesti haltuunsa, kertoo Bloomberg. Venäjän presidentti Vladimir Putin ei uutistoimisto Bloombergin mukaan ole suostumassa Trumpin hallinnon ehdotukseen jäädyttää Ukrainan sodan rintamalinjat. Julkaisu kertoo kolmen lähteensä perusteella, että Putin haluaa edelleen saada haltuunsa Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueet niiden hallinnollisissa rajoissa, vaikka yksikään niistä ei ole Venäjän armeijan hallinnassa kokonaan. Putin liitti alueet Venäjään tekaistussa kansanäänestyksessä jo syksyllä 2022. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin erityislähettiläs Steve Witkoff keskusteli Putinin kanssa viime viikolla kolme tuntia ja yritti saada tämän suostumaan rintamalinjojen jäädyttämiseen. Yhdysvallat ei ole paljastanut tietoja neuvottelujen yksityiskohdista, mutta yksi Bloombergin lähteistä sanoo niiden ajautuneen umpikujaan. Tilanteen selvittämiseksi tarvitaan todennäköisesti henkilökohtainen kontakti Putinin ja Trumpin välillä. Trumpin ehdotusPutinin vaatimukset iskevät kipeästi Trumpin pyrkimyksiin saavuttaa tulitauko ja lopettaa sota nopeasti. Viime viikolla julkisuuteen levisi Yhdysvaltojen ehdotus tulitaukosopimukseksi, jossa Venäjälle tehtäisiin suuria myönnytyksiä. Lue myös Media: USA tuo Euroopan eteen rajun esityksen – Tämä siitä tiedetään Sopimuksen mukaan Yhdysvallat tunnustaisi virallisesti Krimin niemimaan osaksi Venäjää, poistaisi osan pakotteista ja luopuisi suunnitelmista ottaa Ukraina Natoon. Venäjä myös säilyttäisi hallinnassaan ne alueet, jotka se on saanut vallattua hyökkäyssodan aikana. Bloombergin mukaan seuraavan kahden viikon aikana selviää, pystyykö Yhdysvallat suostuttelemaan Putinin sopimukseen, lisääkö Washington painostusta Venäjää kohtaan vai vetäytyykö se kokonaan neuvotteluista. Valkoisen talon tiedottaja Karoline Leavitt sanoi maanantaina Trumpin olevan todella pettynyt sekä Putiniin että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiin. Kreml puolestaan viestitti tiistaina, ettei Ukrainan ehdottama 30-päiväinen tulitauko ole mahdollinen ilman ”kaikkien nyanssien ratkaisemista”. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Putin puhui samasta asiasta maanantaina, kun esitti oman ehdotuksensa voitonpäivän ympärille asettuvasta 72-tuntisesta tulitauosta. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.